5. Se parhaimpainsa parvehen
Sun nimes aina sulkee,
Ja laulus, laulu sydämen,
Sydämiin aina kulkee.
6. Se laulu vienon-suruinen
On niinkuin luonto Suomen,
Mut myöskin lämmin, toiveinen
Kuin kansan uusi huomen.
7. Se lauloi voimaa ihanteen
Ja lempee hehkuvinta;
Sen laulun tunsi omakseen
Jokainen nuori rinta.
8. Se neuvoi Luojaan luottamaan
Ja epätoivon poisti,
Se näytti, kuinka onni maan
Silmissä lasten loisti.
9. Ja sydämihin lapsien
Myös lietsoit pyhää tulta;
He opeit maansa rakkauden
Ja aatteet suuret sulta.
10, Ja aatteet lapsiin tarttumat,
Ne lumoin mahdillansa;
Mut lapset kerran varttuvat
Ja ovat Suomenkansa.
11. Vaikk' kätkettynä sydämiin,
Ei haihdu aatteen taika,
Mut kerran kansain näkyviin
Sen nostaa uusi aika.
8. Oma maa.
Vallan autuas se, jok'ei nuorena sortunut maaltaan,
Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois!
Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä,
Mutta mun syömmeni taas tahtovi huoata ees.
Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
Nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.
Ei mun mielestän', ei mene Pohjolan tunturit, joilla
Lasna ma kuultelin kuin sampo ja kantelo soi.
Siell' eli toimessa mies ja Väinöstä lausuivat urhot,
Poi'at ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset säät, revontult' oli taivahat täynnä,
Kaunihit katsoa kuin aamulla alkava koi.
Oi, te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaa
Myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans'!
Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun.
Siellä mun huoleni on ja siellä muu muinaiset muistoin,
Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystäväin myös.
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',
Kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymämaa!
9. Huomi.