Elli. Miks'ei siinä ole. Semmoinen tulinen luonto kuin Maunon, voi siitä ajatella mitä tahansa. Hyvä oli, että sinä Anna aina kohtelit häntä noin kovuudella. Sen hän ansaitsikin. Ei ollut yhtään liikaa.
Anna. Mene pois ja jätä minut rauhaan.
Elli (erikseen). Kuinka kovaluontoinen hän on. Ei vedenpisaraa hänen silmistään vuoda veljen tähden, (menee tupaan).
Anna. Minä se olin, joka kiihotin häntä! Minä, minä kurja se olin, joka sain hänen noin sokeaan vimmaan. (Hetken ääneti). Mutta ehkä on kaikki vaan erehdystä — kauheata erehdystä. Taivaan suuri luoja, salli sen niin olevan. Voi, kuinka on tuskallista olla tällaisessa epätiedossa. Mistä saisin varmuutta, varmuutta ennen kaikkia. — Mauno murhaaja! Ei, olenko minä järjeltäni. Kiivas, hurja, raivokas, mutta murhaaja ei. Ei ikipäivinä, ei! — Hiljaa, siellä tulee joku. Tuodaanko jo uusia tietoja — Uusia todistuksia? (puristaa molemmin käsin rintaansa).
Mauno (tulee reippaasti vasemmalta). Anna! Kiitos luojan, että sain sinua vielä tavata.
Anna. Mauno — sinäkö se olet. No, nythän kaikki selvenee. Jumalan kiitos! En tahdo vielä uskoa silmiäni, mutta olethan siinä kumminkin.
Mauno. Olenhan minä tässä, — minä tyhmä, kunnoton, kelvoton ihminen, — pakana, turkkilainen — niin — en tiedä enkä tunne niin pahaa sanaa, joka minulle olisi tarpeeksi huono. Mutta kirottu olkoon tuo linnun piimä, tuo helvetin tulijuoma, joka järjen mieheltä vei ja teki hänen pedoksi, oikein ulvovaksi sudeksi, — niin, kirottu olkoon se liemi, iän ikuisiksi ajoiksi, sanon minä.
Anna. Totta siis kaikki!
Mauno. Totta — totta! Totta, että minä olen suurin heittiö maailmassa. Että ansaitsisin tulla hirtetyksi. Niin juuri hirtetyksi. Mutta olkoon — enhän siitä oikeastaan tullut sinulle puhumaan. Ne asiat selvitän kahden kesken oman itseni kanssa. Näes, Anna, minä en voinut lähteä täältä, ennenkuin sain sinua vielä kerran nähdä, ja kuulla, että annat minulle anteeksi, ett'et minua vihaa, vaikka sinulla tosin olisi siihen syytä. Tiedätkös, kun kaksi vuorokautta samoilin metsiä tuolla rauhattomana, niin päätinpä vihdoin lähteä täältä pois, lähteä kauas merille, kuulumattomiin. Anna minulle ystävällinen sana, yksi ainoa vaan, sitten lähden. Täällä en voi hetkeäkään olla enää, maa polttaa jalkaini alla.
Anna. Mitä minusta tahdot. Anna mun olla.