Mauno. Ei, elä pyydäkkään. Sen verran minussa kumminkin ylpeyttä on, ett'en tuommoisia nahjuksia pakoon lähde.
Olli (niinkuin ennen). Hän on mennyt joko niemeen tuonne, taikka taloon.
Anna. Nyt he jo ovat täällä. Voi, Mauno, sinä et minua rakasta, et vähääkään —
Mauno. Enkö minä sinua rakasta, Anna?
Anna. Et, sitä et tee, koska tuskaani et sääli.
Mauno. Tuolla sanalla saat minut vaikka hirteen, (menee pätevästi aittaan).
Anna (sulkee oven, panee avaimen taskuun). Jumalan kiitos! (Olli ja useita miehiä tulee vasemmalta).
Olli. Onko häntä nähty? Sano pian.
Anna. Ketä onko nähty?
Olli. Maunoa, tietysti, ketäs muuta.