Rauhaan läksit Sä pois, tuhkasi Kalma sai,
Kanssa laakerin kun maahan se laskettiin:
Vaan sun henkesi heelmät
Meille ainainen aarre on.
Vierkööt vuos'sadat vaan toinen toisensa taa',
Vanhat unhottukoot, uudetkin muuttukoot:
Ei sun muistosi muutu,
Eikä unhotu ansiotyös'.
Peittyipä Hellaankin kirkkaus peittoon yön,
Kauneus karkkosi pois, raakuus vallan sai,
Mutt' ei laulut Homeeron
Unhotuksihin jääneet, ei.
Näinpä Väinämön myös virret ja viisaus suur',
Ilmarin ihmetyöt, Kullervon kauhea tie,
Lemmin sankarin uljaus
Unhoon Suomessa eivät jää.
Aina, ain' yhä vaan nuoriso niistä juur'
Urhoon voimaa juo, intoa laulun saa,
Äidinrakkauden töitä,
Tiedon tenhoa ihmehtii.
Aikain aikojen taa', tietäjä, kalliit työs'
Kansoas' kirkastaa; itse Sä loistat myös,
Niinkuin Alppien huippu
Loistaa laajojen maiden taa'.
A. Ahlqvist,
5. Muinaissuomalaisten taikauskosta.
Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutkin parempi tieto Jumalasta ja hänen vaikutuksestansa maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen hämmentyi tarusekaiseksi taikauskoksi, joka esivanhemmillamme pakanuuden aikana oli vallallansa. Jumalan nimen tosin silloinkin tunsivat, mutta sillä nimellä he kunnioittivat monenlaisia henkiolentoja, joilta toivoivat jotain apua tahi pelkäsivät jotain pahaa itsellensä. Voimallisinta niistä kutsuivat ylijumalaksi eli erityisnimellä Ukoksi, ja hänen valtansa alaisia tavallisimmasti haltijoiksi, välistä myös jumaliksi.
Näitä haltijoita, mitkä hyviä, mitkä pahoja, luultiin koko luonto täynnänsä olevan, ilmassa, maassa ja maan allakin. Ei ollut järveä, saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa ja laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea ja koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta elävää, jolla ei olisi ollut erityinen oma haltijansa. Vedellä ja raudalla, tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpä semmoisillakin olennoilla kuin uni ja kuolema oli oma lähimmäinen haltijansa. Näiden haltijain luultiin itsekunkin voivan vaikuttaa hyvää tahi pahaa niin omalla alallansa kuin syrjäisellekkin. Muutamilla haltijoilla oli suurempi piiri kuin toisilla, niin esimerkiksi Tapiolla suurempi kuin Hongattarella, Pihlajattarella ja muilla eri puiden haltijoilla, mutta kaikki olivat ne ylijumalan Ukon vallan alaisina, jonka puoleen siis rukouksissa käännyttiin, kun muusta ei tullut toivottua apua.