Että se runohenki, joka kansassamme on vanhoista ajoista saakka asunut, vieläkin on elossa, sitä todistavat tällä ajalla ilmaantuneet talonpoikaiset runoilijat, joista mainittavimmat ovat: Paavo Korhonen (Rautalammilta, kuollut 1840), jonka runoista Lönnrot julkaisi runsaan kokoelman v. 1848 ("Suomenkielestä"). Pietari Makkonen Kerimäeltä, kuollut 1858 ("Ilolaulu suomenkielen kasvannasta"), Olli Kymäläinen Heinävedeltä, kuollut 1855 ("Punkaharju", "Kiitos Luojalle hyvästä vuodentulosta") ja Antti Puhakka, Kontiolahdelta, syntynyt 1816, terävä pilkkarunoilija ("Tuhman Jussin juttureissu" ja "Surulaulu 1850 vuoden kiellosta").
Mutta näin edistyvä suomalainen kirjallisuutemme sai kärsiä ankaran iskun. Suomalaisuuden pyrinnöt oli saatettu valtiollisen epäluulon alaisiksi. Sen johdosta annettiin v. 1850 kielto, ettei suomeksi saisi painattaa muuta kuin uskonnollisia tahi taloudellisia kirjoja. Tämä tavaton kielto olisi kerrassaan hävittänyt kansalliset pyrinnöt ja suomalaisen kirjallisuuden, jos se olisi jäänyt voimaansa. Mutta onneksi se pian raukesi omaan luonnottomuuteensa ja poistettiin viimein kokonaan.
3) Silmäys aikaan vuoden 1850 jälkeen.
Aikomuksemme ei ole ryhtyä tekemään lähempää selvää nykyisimmästä kirjallisuudestamme, jonka tuotteita on joka päivä tilaisuus lukea. Mainitsemme vaan, että suomalainen kirjallisuus 1850 vuoden kiellon jälkeen on kasvanut arvaamattomassa määrässä. Mikäli suomenkieli on saavuttanut luonnollisen asemansa valtiollisella ja yhteiskunnallisella alalla ja mikäli sitä on ruvettu koulu- ja sivistyneiden puhekielenä käyttämään, sikäli on suomenkielinen kirjallisuuskin edistynyt kaikilla aloilla. Monilukuisista kirjailijoista luettelemme tässä seuraavat:
August Engelbrekt Ahlqvist (Oksanen), syntynyt 1826, täysinpalvellut suomenkielen professori; kuuluisa suomenkielen tutkija ("Suomen kielen rakennus", "Suomalainen runous-oppi", "Länsi-suomalaisten kielten sivistyssanat" y.m.m.) ja etevä runoilija ("Säkeniä"). — Yrjö Koskinen, synt. 1830, professori, v:sta 1882 senatori, joka historioitsijana ("Nuijasota", "Oppikirja Suomen kansan historiassa", "Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa" y.m.m.), suomalaisuuden puolesta pontevasti työskentelevänä valtiomiehenä sekä monella muulla alalla on saavuttanut kansalaistensa rakkauden. — Julius Leopold Fredrik Krohn (Suonio), synt. 1835, kuollut 1888, tunnettu etevänä runoilijana ("Kuun tarinoita", lyyrillisiä runoja), historioitsijana ("Kertomuksia Suomen historiasta", "Suomen historia nuorisolle" y.m.), runoutemme tutkijana "Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana", laaja "Suomalaisen kirjallisuuden historia", ens. osa, "Suomalaisen virsikirjan historia" y.m.) sekä kuvalehtien toimittajana ("Maiden ja Merien takaa", "Suomen Kuvalehti"). — Aleksis Kivi (kuollut 1872), aivan omituinen, verrattomilla lahjoilla varustettu kirjailijaluonne, joka sukkeluutta uhkuvissa komedioissaan ("Nummisuutarit", "Kihlaus") sekä laajassa kertomuksessaan "Seitsemän veljestä" on kuvannut Hämeen kansan-elämää, mutta on myös käsitellyt aiheita muiltakin aloilta (näytelmät "Kullervo", "Karkurit", "Lea" ja "Margareta", lyyrillinen runokokoelma "Kanervala" y.m.; näistä on varsinkin "Lea" ihanuutensa kautta verraton). — Tuokko eli Antti Törneroos, synt. 1835, kaunokirjailija (murhenäytelmä "Saul", useita lyyrillisiä runoja sekä mainioita runoteosten suomennoksia). — Aleksanteri Rahkonen, kuollut 1877, runoilija ("Sääskiä" sekä lyyrillisten runojen suomennoksia). — Kaarle Martti Kiljander, Nilsiän rovasti, kuollut 1879, kääntänyt suomeksi muun muassa Runeberg'in runoelmia. — Evald Ferdinand Jahnsson, synt. 1844, historiallisten näytelmien ja romanien kirjoittaja. — Paavo Emil Cajander, synt. 1843, etevä lyyrillinen runoilija ja suomentaja (suomentanut muun muassa useita Shakespearen näytelmiä sekä Runeberg'in runoelmat "Hanna" ja "Joulu-ilta"). — Juhana Enlund, taitava runollisten teosten suomentaja. — Juhana Henrik Erkko, synt. 1849, miellyttävien lyyrillisten runojen tekijä. — Kaarle Jaakko Gummerus, synt. 1840, romanien kirjoittaja, suosittujen kansanlehtien "Kyläkirjaston" ja "Kyläkirjaston Kuvalehden" toimittaja. — Pietari Päivärinta, synt. 1827, lukkari Ylivieskassa, useiden onnistuneiden, kansan-elämää kuvaavien kertomusten kyhääjä, jonka esimerkkiä noudattaen useat muutkin talonpoikaiset miehet viime aikoina ovat kirjoitelleet onnistuneita kertomuksia kansan-elämäsfä. — Samuli S. eli Kaarlo Gustav Samuel Suomalainen, synt. 1850, sieväin, usein leikillisten novellien kirjoittaja, samalla taitava suomentaja. — Wilho Soini, synt. 1854, sanomalehtimies, kyhännyt humorillisia kertoelmia ja näytelmiä. — Rouva Theodolinda Hahnsson, synt. 1838, miellyttävien kertomusten kyhääjä, — Olli Wuorinen eli Berg ja Kaarlo Kramsu, taitavia lyyrillisiä runoilijoita. — Rouva Minna Canth, kirjoittanut näytelmiä ja kertomuksia (näytelmät "Murtovarkaus", "Roinilan talossa" y.m.). — Juhani Aho, synt. 1860 (kertomukset "Rautatie", "Muudan markkinamies" y.m.).
Ylimalkaan saapi nykyisimmän suomenkielisen kirjallisuuden joukossa tärkeän sijan käännöskirjallisuus. On näet viime aikoina uutterasti rikastutettu kirjallisuuttamme siten, että kotimaisen kirjallisuuden tärkeimpiä ruotsinkielisiä tuotteita kuin myös muiden kansain etevimpiä kirjallisia teoksia kaikilta aloilta on suomeksi käännetty. Täten on samalla suomenkieli joutunut monipuolisen kehityksen ja taivutuksen alaiseksi, joten se yhä enenevässä määrässä pystyy kaikkia aatteellisen ja käytännöllisen elämän asioita tulkitsemaan. Syvempi tieteellinen kirjallisuus esimerkiksi on viime aikoina suuresti kasvanut.
Rinnakkain tämän käytännöllisen taivutuksen ja muodostuksen kanssa kulkee suomenkielen tieteellinen tutkimus ja selvittäminen. Lönnrot'in, Castrén'in ja Ahlqvist'in työtä tällä alalla on käynyt jatkamaan joukko tiedemiehiä ja kirjailijoita (Erik Kustaa Eurén, k. 1872, Frans Ferdinand Ahlman, Aadolf Waldemar Jahnsson, Arvid Genetz, tunnettu myöskin runoteosten suomentajana (Runeberg'in "Hirvenhiihtäjäin" suomennos), E.N. Setälä y.m.m.
Vielä on muistettava eräs kirjallisuuden haara, joka on tällä aikakaudella Suomessakin kasvanut suureksi, nim. sanomakirjallisuus. Se levittää tietoja, synnyttää yhä laveammissa piireissä harrastusta yleisiin asioihin sekä lukuhalua herättämällä valmistaa muullekin kirjallisuudelle lukijakuntaa. Monet suurenmoiset kirjalliset yritykset, joihin viime vuosina on ryhdytty, osoittavatkin kirjallisen harrastuksen kansassamme olevan yhä kasvamaan päin.
Ruotsinkielisistä kirjailijoista on varsinkin Sakari Topelius (synt. 1818, täysin palvellut professori) Suomen luontoa kuvaavilla runoillaan, historiallisilla romaneillaan ("Välskärin kertomukset") ja verrattomana lastenkirjailijana saavuttanut muistettavan ja rakastetun nimen.