"Tule vielä, Pilkkaseni, kahdeksi yöksi tähän rannalle makaamaan, minä tarvitsen sinua", sanoi tytär, loihe sillalta mereen takaisin ja läksi meren kuninkaan kotiin kuten oli lähtiessänsä luvannut.
Tuleepa aamu, ja kuninkaan poika nousee makaamasta, niin keksii paikan pieluksissansa ja oudostuu sitä, sanoen: "Mistähän tämä näin sirotekoinen paikka tähän on joutunut?" Syöjätär silloin valhetta sukelsi, sanoi miehellensä: "Niinhän tämä kummakin on; sinä vain makaat, pöhötät, minä sinulle yöllä kultapaikat ompelen." Kuninkaan poika ei kuitenkaan häntä uskonut, vaan mietti mielessänsä: "Ei tämä ole sinun ompeloitasi, tämmöistä ei yössä tee." Kuulusteltiin linnan väeltä, jos olisi ketä yöllä linnassa käynyt, vaan ei saatu selvää, eikä tiennyt paikkaa kukaan omaksensa, asia jäi sillensä. Muistaa siitä kuninkaan poika käärmeiden seassa olijan ja käskee orjien mennä luut pois luomaan: jo se nyt on muka syöty. No, käyvät orjat poikaa sieltä katsomassa, vaan tulevat takaisin, sanovat: "Eikä ole syöty, vanhin käärme vain kämmenellänsä häntä makuuttaa." Se taas kuninkaan pojasta kummaa on; lähtee Leskiakkaan, sanoo: "Oi sinä Leskiakkaseni, kun minä miehen panin kyiden, käärmeiden sekaan, mikä on, ei syödä nyt kahtena yönä, ennen yhtenä syötiin?" — "Miksi hänet sinne panit?" kysyi Leskiakka. Vastasi kuninkaan poika: "Kun kauniin pojan otin paimeneksi, hän vielä sanoi kauniimman sisaren olevan, niin pyysin sitä morsiamekseni. Veli toikin sisarensa, vaan ruma oli, niin minä valehtelijan panin kyiden, käärmeiden sekaan, vaan sisarensa kuitenkin otin morsiamekseni, en sanaani muuttanut." — "Eipä se hänen sisarensa olekaan", sanoi Leskiakka, "hänen sisarensa meressä on, sieltä toi sinulle paikan pieluksiisi, jotta etkö helpottaisi veljeä. Syöjätär sinulla on morsiamena." Moiset tiedot saatuansa lähtee kuninkaan poika Leskiakasta kotiinsa ja arvelee, ajattelee sen päivää, niin tulee toinen yö. Tytär taasen pyrkii merestä maan kuninkaan pojalle lahjaa tuomaan niinkuin viimeinkin; ompelee kullalla, hopealla paidan, jotta sen hän viepi. Pannaan siitä taas hopeakahleisiin ja lasketaan kohoamaan maalle. Sydänyöllä tulee hän sieltä — viideltä virstalta jo helinä kuuluu — ja nousee Leskiakan sillan päähän istumaan; niin on koreat, ylen kaunoiset vaatteet päällä, ett'on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää. Puhuttelee siitä koiraansa:
"Piili, piili Pilkkaseni, avaa uksi, vieretä veräjä kyläkunnan kuulematta, uksien urajamatta, veräjien vinkumatta, mustan lehmän ammumatta,
"saata kuninkaan pojan pieluksiin tämä paita." Pilkka otti paidan kulman hampaisiinsa ja sai sen kuninkaan pojan pieluksiin niinkuin oli käsketty. Nouseepa kuninkaan poika aamulla makuukseltansa, niin näkee kultapaidan pieluksissansa ja sanoo: "Ken tämän on paidan minulle pieluksiin pannut?" — "Oi kuninkaan poika armias!" sanoi Syöjätär, "itse minä makaan, kädet minulla valvovat; niitä minä neulon, niitä minä ompelen, sinä vain makaat, pöhötät." Tulevat samassa orjat, sanovat: "Oi kuninkaan poika armias! Ei kuole se kyiden, käärmeiden seassa olija, vanhin käärme yhä kämmenellänsä makuuttaa vain." — "No, ottakaa hänet pois, kun ei syödä", vastasi kuningas. Käski orjansa pois, pani sen pieluksista saadun paidan päällensä ja läksi Leskiakkaan taas arvellen: "Eivät nämä ompelemat ole minun naiseni raatoloita, tämmöisiä hän ei tee." Tulee siitä Leskiakkaan, sanoo: "Armas Leskiakkaseni, mikä kumma on, kun tuli ensi yönä kultainen paikka, toissa kultainen paita minun pieluksiini?" — "Onpa se kummakin, poikaseni", vastasi Leskiakka, "kun yöllä aina nousee merestä nuori neitonen huoneeni portaille; se on kullassa kulajaa, hopeassa heläjää, ja niin kaunis, niin kaunis, jott'ei voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa, niin kerallansa tuopi aina jotakin lahjaksi sinulle. Sehän se olisikin sinun oikea morsiamesi, ja se on Syöjätär, jota nyt pidät naisenasi."
Kuninkaan pojan silloin rupesi mieli laatimaan nähdä sitä, joka hänelle semmoiset lahjat oli tuonut, ja sanoi Leskiakalle: "Milläpä minä sen kauniin neitosen sieltä saisin, jos tuo vasta vielä merestä kohoaisi?" — "Vielä se jälkimmäiset lahjat sinulle tuopi", sanoi Leskiakka, "vaan sitten täytyy meren kuninkaan pojalle ruveta naiseksi. Käyhän seppien pajassa, taota siellä viikatteet ja pitkät rautaiset vitjat ja tule yöksi tähän vartioitsemaan. Kun näet tyttären merestä maalle nousevan, niin tavoita heti vitjoillasi ja katko viikatteilla pitimet, joissa on kiinni, eläkä laske häntä, jos se miksi muuttuisi, vaan hävitä kaikki aseillasi, niin hän ihmiseksi muuttuu viimeinkin." Kuninkaan poika heti meni pajaan, teetti siellä viikatteet ja vitjat ja tuli illemmalla sitten sillan korvaan vartioimaan.
Vuottaa siinä kotvasen, vaan ei näy tulevaksi. Viimein sydänyön aikana alkaa jo helinä kaukaa kuulua, ja merestä kohoaa neitonen niin kaunis ja ihana, ettei voi virsissä veteä. Nousee sillan korvaan istumaan ja rupeaa puhuttelemaan koiraansa: "Piili, piili Pilkkaseni, vie nämä kaatiot kuninkaan pojan pieluksiin!" Kuninkaan poika silloin nousi piilostansa häntä tavoittamaan niinkuin oli Leskiakka neuvonut. Neitonen heti yritti heittäytyä mereen, mutta toinen oli varoillansa, loi samassa vitjansa päällitse ja esti pakenemasta. Sieppasi siitä viikatteensa ja rapsi häneltä kahleet poikki, jotta kolisten katosivat mereen. Tyttö sittenkin olisi paennut häntä, muuttui maan matoseksi, ilman itikaksi, sisiliskoksi, käärmeeksi, värttinäksi, piiraanpaaluksiksi ja muuksi; vaan kuninkaan poika ne kaikki hävitti, ei laskenut ennenkuin ihmiseksi tuli jällensä ja muuttui ihanaksi kuin olikin. "Mitä te, kuninkaan poika, minusta tahdotte, kun minut Syöjätär kuitenkin syö?" sanoi neito. "Ei ole hätää", virkkoi kuninkaan poika, "ei hän viikkoja enää ole linnassani asuva, pääset ainoan veljesi luokse, se on jo helpotettu." Otti tyttären ja vei Leskiakkaan, jossa maattiin yö. Aamulla heitti sitten tyttären Leskiakan huostaan ja kävi linnoillensa kotiin. Kysyy siellä vanha morsian: "Missäpä nyt, sulhoni, kävelet, kun et pidä taloudestasi mitään?" — "Elähän hätäile, en minä viikoksi sinua enää heitä", sanoi kuninkaan poika; mutta orjillensa sanoi: "Lämmittäkää rautainen kyly. Kaivakaa kynnyksen alle hauta kolmen sylen syvyydelle, pankaa siihen tuli ja terva palamaan ja levittäkää ruskea haljakka haudan päälle, vaan kylyn kynnykseltä pirtin ovelle saati asettakaa siniset haljakat, kuita myöten astutatte minun morsiantani kylyyn." Orjat toimittavat kaikki sanaa myöten tarkoillensa ja saavat astuttamaan Syöjätärtä kylyyn kuten kuninkaan pojan morsianta muinoinkin: kuka häneltä helmoja kantaa, kuka häntä kädestä vakuuttaa. Tultiin jo kylyn ovelle, niin sanoo Syöjätär: "En nyt enää tarvitse talutosta, tästä hyppään jo kynnykselle ja siitä lavoille." Mutta orjat houkuttelivat häntä, sanoivat: "Astukaa toki, kuninkaan pojan ainoa morsian, sileätä siltaa, ruskeata verkaa myöten." Syöjätär silloin astuikin haljakalle, vaan se samassa kisallettiin jalkojen alta, ja hän sysättiin kolmen sylen syvyiseen hautaan, johon jäi. Palaessansa kisalsi kuitenkin vielä tukkia päästänsä ja huusi: "Tukkani olkoot ilman itikoina, maan matosina, tuonen toukkasina ihmisille iän kaiken vaivaksi!"
Päästyänsä Syöjättärestä kävi kuninkaan poika Leskiakasta sen kauniin merestä nousseen tyttären ja pani morsiameksensa, josta sitten linnoilla laadittiin häät. Mutta morsiamensa veljen otti vierimmäiseksi mieheksensä ja antoi hänelle puolen hyvyyttänsä, kun niin kauniin sisaren toi. — Sen pituinen se.
NAISEN YHDEKSÄN POIKAA
VELJIENSÄ ETSIJÄT JA JOUTSENINA LENTÄJÄT
Oli kolme tytärtä. Lehdossa kävellessänsä saivat keskenänsä pakinoimaan. Vanhin sanoi: "Minä saan kolmesta ohranjyvästä sotaväelle ruoan." Toinen sanoi: "Minä saan kolmesta pellavankuidusta sotaväelle vaatteet." Kolmas virkkoi: "Minä saan kolmesta kohdusta yhdeksän poikaa." Sattuipa kuninkaan poika metsällä ollessansa kuulemaan tytärten pakinat ja mietti mielessänsä: "Se minun pitää ottaa, kuka saapi yhdeksän poikaa kolmesta kohdusta." Vei tyttären kerallansa linnoille ja otti naiseksensa.