SEPPO ILMARISEN KOSINTA

Seppo Ilmarinen, takoja ikuinen, oli pajassansa, rautaa pani ahjoon ja hiillutti. Tulipa nainen pajan kynnykselle, pieni nainen pikkarainen, suuri nainen suurukainen, ja virkkoi sepolle: "Tietäisithän, seppo Ilmarinen, minun sanomani, et pani rautaa ahjoon." Vastasi tuohon seppo Ilmarinen: "Pieni nainen pikkarainen, suuri nainen suurukainen! Sanonet hyvät sanomat, minä sinulle hyvät lahjat annan; sanonet pahat sanomat, minä sinulle hiilavan raudan kurkkuusi ajan." — "Nämä minun sanomani", virkkoi nainen, "Hiihtoin kuninkaan tyttäreen, valkeaan vaalikkoon, kaunoiseen Katrinaan kahdet kosijat menivät, venoilla soutivat."

Kuultuansa moiset sanomat seppo Ilmarinen raudan kohta otti ahjosta ja miettien mielessänsä läksi pajasta kotiinsa. Kävi äitinsä puheelle ja sanoi: "Oi emoni, kantajani, pannos vaskinen kyly lämpiämään; hiilavammaksi lämmitä hiilavata rautaa, hiilavammaksi hiilavata kiveä!" Äiti siitä lämmittikin kylyn ja kävi poikaansa kylpemään. Sanoipa taas seppo Ilmarinen: "Anna, emoni, kantajani, pellavainen paita päälleni, kapoiset kaatiot jalkaani!" Äiti silloin paidat, kaatiot tuopi pojallensa, ja seppo lähtee kylyyn. Kyllin siellä kylvettyänsä astuu jo kiiruusti sieltä kotiinsa vyöttömillä rungilla, kengättömillä jaloilla, ja sanoo orjallensa: "Vanha orja uskollinen, valjastapa viljo valjo varsa kolmikesäinen kirjaviin korjiin, rautaisiin rahkeisiin, vaskisiin valjaisiin, teräksisillä ohjaksilla, tinaisilla rinnuksilla." Ottaa siitä vanha orja uskollinen viljon valjon varsan kolmikesäisen ja rupeaa valjastamaan, vaan ei saa rinnusta riuhtaistuksi. Tuleepa silloin itse seppo Ilmarinen vyöttömillä rungilla, kengättömillä jaloilla orjaansa auttamaan, riuhtaisee rinnuksen ja pistää varsan valjaisiin. Siitä astuu sitten pirttiin, vaatteupi sukkelaan ja heittää äidillensä jäähyväiset sanoen: "Oi emoni, kantajani, siunaos minua matkalleni, kosiin on nyt lähteminen!"

Saatuansa emonsa siunaukset istuu jo seppo Ilmarinen kirjaviin korjiin, rautaisiin rahkeisiin, vaskisiin valjaisiin, teräksisiin ohjaksiin viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle ja saapi sulaa merta ajaa surahuttamaan: ei kastu kavio eikä tunnu korjan jälki. Ajaa ajettelee, minkä aikaa ajaneekin, niin jo tapaa ne kahdet venojen soutajat, jotka nainen hänelle oli neuvonut, ja rupeaa yhteen matkueehen. Katsoopa meren takaa Hiihtoin kuninkaan tytär, valkea vaalikko, kaunis Katrina kolmannesta kartanon kerrasta merelle, keksii siellä matkaajat ja sanoo taatollensa: "Oi taattoseni, minuhun kolmet kosiomiehet tulevat, kaksi venoilla soutaa, kolmas korjalla ajaa." Eipä aikaakaan, niin pääsevät jo matkaajat perille ja tulevat Hiihtoin linnoille, jossa kuningas ottaa heidät jalosti vastaan ja syöttää, juottaa kaikenmoisella hyvästi. Syötyänsä toimittavat miehet asiansa ja sanovat kumarrellen kuninkaalle: "Tulimme, kuninkaisemme, kosijiksi kaunoiseen Katrinaan." Kuningas siitä määrää heille ansiotöitä ja kysyy ensiksi: "Kuka teistä voinee minulle käärmehisen pellon kyntää kengättömillä jaloilla, paljahilla sorkilla, alastolla hipiällä?" — "Ka, minä kynnän peltosi", vastasi seppo Ilmarinen rohkeasti; mutta toiset kaksi eivät hirvenneet työhön ruveta, vaan kumarsivat kuninkaalle ja menivät tiehensä. Toisten lähdettyä seppo Ilmarinen kohta valjastaa viljon valjon varsansa aatraan ja saapi käärmehistä peltoa kyntämään. Kahden kyynärän korkeudella madot kuhisivat pellolla lentäen alituiseen aatrasta ja seposta päällitse, vaan eihän yksikään sentähden koskenut. Seppo sai työnsä hyvästi tehdyksi, meni rohkeasti kuninkaan eteen ja sanoi: "Nyt on, kuninkaiseni, käärmehinen peltosi kynnetty." — "Hyvä!" sanoi kuningas, "vaan koska moisen työn toimeen sait, voinethan tanhuelleni lammin laulaa, siihen suuret kalat uimaan, pienet pirskamaan." — "Kyllä minä senkin laadin", vastasi seppo Ilmarinen ja meni epäilemättä tanhuelle. Siinä kun laulun lauloi vain, niin heti syntyikin lampi tanhuelle, siihen suuria kaloja uimaan, pieniä pirskamaan. Siitä päästyänsä meni sitten kuninkaan eteen taas ja sanoi kumarrellen: "Nyt on teko tehty, mikä määrättiinkin." Sanoi tuosta kuningas sepolle: "Hyvästi olet tähän saati työsi toimittanut; menehän nyt, tuo morsiamellesi, kaunoiselle Katrinalle, meren rannasta kotoinen lipas, joka on aikaa monta siellä peitossa ollut."

Mitäs siihen? Sepon täytyi lähteä kotoista lipasta etsimään, ja päätyi meren rannalle. Siinä näki kolme nuorta neitoa rannan vietteellä istuvan, rupesi haastattamaan heitä ja kyseli: "Oi neitiseni, kussa on huomenlahjalipas kaunoisen Katrinan, tiedättekö?" — "Ukko Untamoisen vallassa on haettavasi", sanoivat neitiset, "tuossa pirttinsä näkyy, käy kysymässä häneltä, rupeaisiko hän antamaan, vaan ole kaikin mokomin varoillasi, äijä on sikäli mennyttä, vähän tullutta." Seppo siitä menikin Untamoisen pirtille, kuten neuvottiin, ja katseli ikkunoista sisälle. Siellä ukko Untamoinen makaa ympäri pirtin punalluksissa, jalat ja pää uksessa. Seppo silloin hiipien menee ukselle ja harpastaa siitä suorastansa keskipirttiin sanoen: "Annas, ukko Untamoinen, kaunoisen Katrinan huomenlahjalipas!" Vastaili siihen ukko Untamoinen: "Voinet kielelläni pysyä, siinä hyppiä, tanssia, äsken annan huomenlahjalippaan." Seppo silloin ei arvellut, vaan laskeusi Untamoisen kielelle ja alkoi siinä hyppiä; mutta ukko Untamoinen samassa avasi leukapielensä, että puolentoista kyynärää oli suu leveyttänsä, hampaat kyynärän pituuttansa, ja seppo Ilmarisen lainasi purentelematta vatsaansa. Tämäpä ei siitä vielä hätäytynyt, vaan heitti vaatteet päältänsä: paidastansa laati pajan, kaatioistansa palkeet, vasemman polven pani alasimeksi, vasemman käden pihdiksi, oikean käden paljaksi, ja rupesi Untamoisen vatsassa takoa taputtelemaan. Paidastansa otti vaskisen soljen ja takoi siitä linnun, jolle laati rautaiset kynnet ja teräksisen nokan. Sen kun sai valmiiksi, laulun lauloi vain, niin hengen pani sydämeen linnulle ja työnsi sen Untamoisen vatsassa lentää repakoimaan. Lintupa kun pääsi siellä lentelemään, rautaisilla kynsillänsä katkoi vatsassa suonet kaikki ja kylkeen teki teräksisellä nokallansa suuren loukon, josta tuli ukko Untamoiselle semmoinen tuska, että hädissänsä huusi sepolle: "Lähtenet, seppo Ilmarinen, vatsaani syömästä, niin saat kaunoisen Katrinan huomenlahjalippaan. Menehän meren rantaan; kussa näet kolme neitoa rannalla istuvan, siinä on lipas hiekkaan peitettynä."

Sen kun kuuli seppo Ilmarinen, pujottelihe linnun kaivamasta kolosta Untamoisen vatsasta ulos ja harpasti uksesta pihalle lähtien heti meren rantaa astumaan. Siellä näki ne kolme neitoa, mitkä jo ennenkin, ja sanoi heille: "Oi hyvät neitiseni, antakaa kaunoisen Katrinan huomenlahjalipas, ukko Untamoinen sen jo minulle lupasi!" — "Ota, tuossa on hiekassa lipas, — nosta, kanna", virkkoivat neitiset ja neuvoivat sepolle, kuhun oli lipas peitettynä. Hän silloin lippaan kaivoi hiekasta, kantoi sen kuninkaalle ja sanoi: "Tässä on nyt kaunoiselle Katrinalle huomenlahjalipas, jota panit etsimään!" Tyytyi jo kuningas sepon tekoihin, kun kotoisen lippaan sai Untamoiselta lunastetuksi; tyttärensä, valkean vaalikon, kaunoisen Katrinan antoi hänelle naiseksi ja siunasi heitä matkalle.

Tuosta istui jo seppo Ilmarinen naisensa kera kirjaviin korjiin, viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle, rautaisiin rahkeisiin, vaskisiin valjaisiin, teräksisiin ohjaksiin, tinaisiin rinnuksiin ja läksi sulaa merta ajaa surahuttamaan: ei kastu kavio eikä tunnu korjan jälki. Ajoi, ajoi, niin jo yö saavutti merellä. Seppo siitä lauloi laulun, niin samassa syntyi saari keskimerelle, kuhun laskihe naisensa kera makaamaan. Levättiin siinä sen yötä aamuun saati, niin seppo Ilmarinen jo heräsi unestansa ja katsahti kupeellensa, vaan eipä naista enää nähnytkään. Nousi silloin vuoteeltansa, läksi saaren rantaa astumaan ja luki sotkat kaikki saaren ympärillä. Tulipa yksi sotka liikaa heti. Sen kun näki, lauloi seppo laulun kohta ja sanoi: "Eläs peittäydy, Katrina, tässä olet!" ja samassa syntyi sotkasta nainen järillensä. Lähdettiin siitä taas sulaa merta ajaa surahuttamaan ja kuljettiin, minkä aikaa lienee kuljettukin, niin jo taas yö saavutti matkalla. Lauloi silloin seppo Ilmarinen laulun, niin saari syntyi merelle, ja laskeusivat siihen lepäämään. Kului se yö sitten, ja aamu tuli, niin heräsi seppo makaamasta ja katsahti viereensä, vaan ei naista enää ollutkaan. Nousi tuosta kiiruusti vuoteeltansa ja kaikki puut saaressa luki, niin yksi puu liikaa tuli. Sille lauloi hän laulun ja sanoi: "Eläs peittäydy, kaunis Katrina, tässä olet!" ja tuossa paikassa syntyi nainen järillensä. Istui seppo Ilmarinen siitä taas naisensa kera kirjaviin korjiin, viljolle valjolle varsalle kolmikesäiselle, ja saatiin sulaa merta ajaa surahuttelemaan. Kuljettiinhan sen päivää, kunne yö saavutti, niin lauloi seppo Ilmarinen laulun kuten ennenkin, ja merelle laatiutui saari moinen, johon laskihe naisensa viereen makaamaan. Kuluipa yö, ja päivä rupesi valkeamaan, niin havaitsi seppokin unestansa ja katsahti kainaloonsa, vaan eipä naista siinä ollutkaan. Tuosta suuttui jo seppo Ilmarinen naiseensa, kavahti vuoteelta ja sai saaren rantaa kiertämään. Siinä kävellessänsä kun kivet luki saaren ympärillä, niin yksi kivi taas liikaa oli. "Elä peittäydy, Katrina, tässä olet!" sanoi hän heti, ja kun laulun lauloi vain, syntyi nainenkin ennallensa. Siitä puhui seppo vihoissansa: "Minä sinun tauttasi, kaunis Katrina, äijän työtä tein, äijän huolta näin, ja sinä yhä minua pettelet; niinpä menekin iäksi päiväksi merelle asumaan!" Sen kun sai seppo sanoneeksi, laulun lauloi heti ja naisensa, valkean vaalikon, kaunoisen Katrinan kirosi kajavaksi merellä vastatuuleen iätse lentelemään.

Mutta kävipä ikäväksi naisettakin eläminen, ja seppo vaskesta rupeaa itsellensä naista laatimaan. Laulun lauloi ensimmäisen, niin jo syntyi ihminen; siitä lauloi jo toisen, niin henki tuli sydämeen naiselle. Sen omatekemän naisensa viereen rupeaa sitten makaamaan; toisen kätensä panee naiselle poveen, toisen pistää omaan poveensa. Siitä kun herää aamusella ja koettelee käsiänsä, niin kumpi itsellänsä povessa, se lämmyt, vaan kumpi naisen povessa, se viluinen. Pakisi tuosta seppo Ilmarinen, takoja ikuinen, noin ikään: "Kenkään elä laatimaan rupea naista, ota valmis laadittu!" Lauloi sitten laulun toisen, niin muuttui kajava naiseksi jällensä, valkeaksi vaalikoksi, kaunoiseksi Katrinaksi, kuten luonnostansa olikin. Sen kera istui sitten viljolle valjolle varsalle rekeen ja ajaa kavahutti kotiinsa, jossa äiti hyvästi vastasi miniänsä.

LIPPO JA TAPIO

Lippo liukas mies, metsänkävijä, kahden toverinsa keralla ennen muinoin läksi petran ajantaan. Päivän kävivät metsää, niin tuli heille yö siellä, ja menivät metsämökkiin pimeätä pakoon. Sen yön makasivat siinä mökissä, ja kun tuli toinen päivä, läksivät hiihtämään taas, ja mökiltä lähtiessänsä kolisti Lippo suksiansa ja sanoi: "Pitää tänä päivänä saada riista sukselle, toinen toiselle, kolmas sauvalle." Tuskin pääsivätkään liikkeelle, niin tuli heille kolmet petran jäljet, ja niitä jälkiä myöten kun hiihtivät, löysivät kolme petraa, kaksi sarvikkain, kolmas loitompana irrallansa. Sanoi Lippo toisille: "Pyytäkää, miehet, nuo kaksi, ne ovat teidän varoille tähän pannut; minä lähden tuolle yhdelle jäljestä." Menikin, ajoi, hiihti sen päivän iltaan asti, ja kuitenkaan ei tavoittanut petraa kiinni, vaikka kyllä oli liukas hiihtäjä. Tuli viimein talo eteen metsässä. Petra juoksi aituukseen pihalle, ja Lippo meni perästä. Isäntä seisoo pihalla, vanha ukko, parta, hiukset kaikki kuusen naavasta. "Ohoh!" sanoo, "ken lie konnan poika orini tänä päivänä hikeen ajanut?" Lippo tuli siihen, tervehti ukkoa ja todisti: "Minähän sen ajoin enkä tavoittanut kuitenkaan, tänne pääsi pihaan." Ukko, joka olikin Tapio, sanoi siihen: "No, kun olet iltaan pimeään orittani ajanut, niin käy tupaani yöksi." Lippo menee nyt Tapiolan pirttiin ja katsoo: täällä on petraa, hirveä, täällä karhua, repoa, sutta ja kaikkea metsän riistaa, mitä vain olla saattaa. Tapio syötti iltasen hänellä ja hyvänä piti. Aamulla sitten aikoi Lippo ruveta pois menemään, vaan eipä löytänytkään suksiansa. Kysyy Tapiolta suksia, vaan Tapio sanoo: "Etkö tahtoisi jäädä vävyksi minulle, minulla yksi tytär vain on?" Lippo vastasi: "Jäisin kyllä, mutta köyhä mies olen." — "Hoo, elä siitä huoli", sanoi Tapio, "ei ole köyhyys mikään vika, meiltä saat, mitä mielesi tekee." Naittoi tyttärensä hänelle, ja Lippo liukas mies, metsänkävijä, jäikin vävyksi Tapiolle.