Nyt pitivät piru ja hänen akkansa taas tuumaa keskenänsä, millä kurin Matti saataisiin hengeltä pois, kun siitä heille niin paljon vastusta rupesi olemaan. Viimein sanoi akka miehellensä: "Koska siihen ei muu pysty, niin pankaamme Matti riiheen makaamaan ja sytyttäkäämme yöllä riihi tuleen, niin sillä siitä pääsemme, ruojasta, viimeinkin." Tämä neuvo oli pirusta mieleen, ja Matti pantiin riiheen yöksi maata. Mattipa, joka taaskin oli kuullut, mitenkä häntä tuumattiin tappaa yöllä, veikin lavansa pois riihestä muualle, ettei ollutkaan siellä riihessä, kun piru pisti sen tuleen, mutta kantoi vasta jäljestä päin, kun riihi jo oli palanut hiiliksi, lavansa taas samalle paikalle kuin ennenkin ja oli makaavinansa siinä, kun piru aamulla tuli katsomaan. "Mitenkä, veikkonen, yöleposi on ollut?" kysyi piru. "Varsin hyvä muuten", vastasi Matti, "mutta tahtoi olla vähän kylmä vain."
Kun eivät nyt muulla päässeet Matista erillensä, päättivät kaikki pahaset yksituumaisesti muuttaa yöllä saareen, että Matti sillä lailla jäisi heistä pois. Mutta Matti kuuli taas tämänkin tuuman edeltäpäin ja peittäysi pirun makuuvaatteisiin. Yöllä sitten soutivat kaikki pahakkaat saarelle tavaroinensa Mattia pakoon, ja kun aamulla olivat suuruksella, sanoi isäntäpiru toisille: "Jopahan nyt Matti kumminkin meistä jäi!" — "Tääll' on mies tallella vielä!" huusi samassa Matti nousten peitostansa ja astui suurukselle muiden kanssa yhdessä.
Ehtoolla puhui taas piru muijallensa: "Millä meidän nyt pitää saaman tuo Matti kuoliaaksi, ettei se enää edes tässä uudessa asunnossamme olisi meille vastukseksi? Ei se hyvällä meistä kuitenkaan erkane." — "En minä siihen muuta neuvoa tiedä", sanoi muija, "kuin että yöllä lyömme häneltä pään poikki maatessa, niin tottahan siihen jää." Mattipa kuuli tuuman, ja kun piru ja hänen vaimonsa olivat sikeästi nukkuneet, kantoi hän pirun muijan omalle vuoteellensa ja rupesi itse pirun viereen maata. Siitä herätti sitten isäntänsä vähän ajan päästä ja sanoi: "Menkäämme nyt Mattia tappamaan, jo se on nukkunut!" Piru silloin sivalsi suuren piilunsa seinältä ja löi sillä pään poikki omalta muijaltansa, jota hän aina vain piti Mattina. Mutta aamulla, kun piru heräsi unestansa, rupesi hän kaipaamaan muijaansa, jota hän nyt ei keksinytkään, ja kysyi Matilta, jonka hän ihmeeksensä vielä keksi eleillä. Matti sanoi: "Itsehän sinä yöllä tapoit muijasi, miksi sinä sitä minulta kysyt?" Piru nyt ei voinut enää kärsiä sitä, että Matti häneltä toisenkin akan oli saattanut hukkaan, vaan suuttui Mattiin kovasti ja alkoi häntä haukkua. Mutta Matti ei ollut siitä millänsäkään, vaan tarttui piruun kiinni, otti häneltä anturanahan selästä ja läksi tiehensä. Niillä pirunnahka-anturoilla käydä lipottaa Matti vielä tänäkin päivänä. — Sen pituinen se.
MATTI JA PIRUN POIKA KOETTELEVAT VOIMIANSA
Metsässä oli vuori, jonka ympärillä oli erinomattain suuria ja ihania niittymaita; mutta vuoressa asui piru, ja sen vuoksi ei kukaan ihminen niillä laitumilla tohtinut käyttää eläimiänsä, vaikka ei muualla likimaillakaan ollut eläimille ruokamaata paljon missään. Likellä tätä pirun asuntoa asui muudan köyhä mökkiläinen, jolla ei ollut muuta perhettä kuin yksi ainoa poika, joka kävi isänsä lampaita paimenessa. Kun ei ollut mökin seudussa enää lampaille ruokaa, päätti poika, joka oli nimeltänsä Matti, mennä lampainensa pirun karjalaitumelle ja otti vain muutamia nauriita evääksensä. Vaan tuskin oli hän tullut vuoren näkyviin ja saattanut lampaansa parhaimpaan ruokapaikkaan, kun pirun poika keksi hänet siinä ja vihastuneena tuli häntä vastaan sanoen: "Mitä sinä täällä minun isäni laitumella teet?" — "Ruokaa etsin lampailleni", vastasi Matti. "Näitä maita et saa lähestyä lampainesi", sanoi pirun poika, "ja jos vasta rohkenet tälle laitumelle tulla, niin minä puserran sinut niinkuin tuon kiven." Samassa otti hän maasta suuren kiven ja muserti sen ihan palasiksi. Matti ei säikähtänyt sitä, oli myös ottavinansa maasta kiven, mutta sieppasi sukkelasti lakkaristansa nauriin ja pusersi sen, niin että siitä vesi kursui ulos, sanoen pirulaiselle: "Elä sinäkään lähesty minua, muuten minäkin puserran sinut niinkuin tuon kiven kädessäni." Pirun poika kun näki Matin olevan niin väkevän, heitti hänet lampainensa sillä kertaa rauhaan, meni kotiinsa ja sanoi isällensä: "Matti on mies väkevämpi minua, se pusersi kiven niin että vesi sormien välistä juoksi maahan." Isä sanoi: "No, jos hän vasta tulee meidän maallemme lampainensa, niin pyydä häntä minun kultanuijaani kilvalla heittämään taivaalle, kumpainen sen korkeammalle saapi."
Tulipa Matti huomenna taas lampainensa pirun karjalaitumelle, niin pirun poika kävi häntä vastaan kohta ja sanoi: "Kyllä minä eilen jo näin, että kovat kourat sinulla on, mutta oletkos yhtä vahva heittämäänkin? Koetelkaamme nyt heittää kilvalla tätä kultanuijaa taivaalle, kumpainen sen ylemmäksi saa!" Samassa heitti hän nuijan niin korkealle, ettei näkynyt kuin vähän vain toisen silmiin; sitten käski Matin viskata vuoronsa. Matti, joka tuskin jaksoi nostaa sitä nuijaa, seisoi vain ja katsoi taivaalle. Pirun poika sanoi: "Mitäs sinä katsot, heitä jo!" Matti sanoi: "Minä odotan, kun tuo pilven patsas tulee, niin heitän sen päälle." Pirun poika silloin sanoi: "En minä anna heittää isäni kultanuijaa sinne", sieppasi Matilta nuijan ja meni kotiinsa. Siellä puhui isällensä: "En minä Matille pitänyt heittämisessäkään, se olisi viskannut sinun kultanuijasi pilven päälle, mutta minä en toki antanut." Isä sanoi pojallensa: "No, pyydä sinä sitä Mattia meille palvelijaksi, koska se niin väkevä on, niin siinä saamme paraitse hänen voimansa nähdä."
Huomenna, kun Matti taas ajoi lampaansa pirun laitumelle, tuli pirun poika häntä siihen puhuttelemaan ja sanoi: "Etkös läksisi minun isälleni palvelijaksi, kun sinä niin luja ja väkevä olet?" Matti vastasi: "Jos minä tuon hatullisen hopeita saan palkastani, niin sitten tulen." Toinen lupasi sen, minkä Matti vaati. Matti heitti lampaansa metsään ja meni toverinsa kanssa yhtenä vanhan pirun kotiin.
Aamulla sanoi pirun poika Matille: "Lähtekäämme nyt metsään voimiamme koettelemaan, kuka meistä vahvempi on puita kaatamaan!" Matti sanoi: "Lähtekäämme vain, siinä se miehen voima tunnetaan." Tultiin sitten metsään, niin pirun poika valitsi kaksi yhtä suurta honkaa, jotka seisoivat lähetysten, ja sanoi Matille: "Koetelkaammepa nyt, kumpainen meistä honkansa ennen maahan saapi!" Kävivät nyt kumpainenkin työhön käsin, mutta Matti, joka hakatessa kohta keksi, että pirun poika olisi ennemmin puunsa kaatanut, ärjäisi hänelle kovasti: "Pois alta sukkelaan, puuni kaatuu päällesi!" Pirun poika silloin oikaisi syrjään, ja Matti sai sillä välillä puunsa maahan. "Kylläpä näyt olevan vahva kaatamaan", sanoi pirun poika Matille, "mutta oletkos yhtä luja kantamaankin? Koetelkaamme kuljettaa tämä sinun kaatamasi honka kotiin; kanna sinä latvasta, minä kannan tyvipuolesta!" — "Ei", sanoi Matti, "käy sinä vain latvaan, kyllä minä tyveen rupean, sitä et sinä kuitenkaan voi kantaa, mutta taaksesi et saa katsoa, muuten minä heitän kirveellä päähäsi." Pirun poika suostui siihen, ja kun kantamaan ruvettiin, istui Matti vain tyvellä ja laulaa loilotteli, mutta pirun poika veti honkaa vastakynteen latvasta, että oikein vesi kasvoilta tippui, vaan ei yhtähyvin uskaltanut katsoa taaksensa peläten Matin heittävän kirveellä tyvestä. Viimein, kun kantaminen alkoi käydä hänelle kovin vaikeaksi, huusi hän latvasta ähkäen Matille: "Eikö, velikulta, sinua jo ala väsyttää?" — "Ellös sitä pelätkö!" vastasi Matti, "nythän minulta vasta kantaminen alkaa oikein käydäkin, kun tottumaan rupean." Pirun poika ei juljennut Matille ilmoittaa väsymystänsä, vaan veti honkaa yhtä haavaa kotiin asti, että oli siihen paikkaan katketa. Sitten pihaan päästyänsä heitti hän hongan olaltansa maahan, mutta Matti oli juuri vähäistä ennen hypännyt tyveltä poikkeen ja oli nyt kantavinansa honkaa tyvestä. Pirun poika, joka väsymyksestä vähällä oli vaipua maahan, tuli nyt Mattia katsomaan ja sanoi: "Kyllä kaikitse sinulle, joka tyvestä kannoit, raskaaksi kävi, kun minullakin latvaa kantaessani semmoinen helle tuli." — "Mitäs se aikamiehelle tekee", sanoi Matti, "yhdelle tuossa parhaaksi olisi ollut kantaa." Pirun poika sitten meni puhumaan isällensä, mitenkä kantaminen oli käynyt, ja sanoi viimeksi: "Mies on Matti jos minäkin, tyveä kantoi ja lauloi."
Toissa päivänä meni pirun poika askareillensa, minne lienee mennyt, ja käski Mattia siivoamaan lasta. Matti aukaisi lapselta mahan, purki sisukset kaikki pois, huuhtoi lapsen joessa ja pani sitten seinälle naulaan kuivumaan. Tulipa pirun poika kotiin, niin kysyi kohta Matilta: "Joko sinä lapseni siivosit?" — "Jo", sanoi Matti vakaisesti, "lienenköhän oikein puhtaaksi saanut", ja vei samassa isäntänsä katsomaan. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi", sanoi pirun poika. "Ka, niin minä tein kuin käskitkin", vastasi Matti, "puhtaaksi minä koin sinun lastasi saada." Pirun poika, joka yhtäkaikki arvasi Matin tahallansa lapsen tappaneen, meni isällensä valittamaan ja puhui sille, kuinka Matti oli tehnyt. Mattipa meni perästä kuuntelemaan, mitä vanha piru sanoo. Se käski poikansa lyömään Matilta maatessa pään poikki sillä tavalla kostaaksensa lapsensa murhan. Kuultuansa tämän tiesi Matti olla varoillansa, pani iltasella lekkerin vuoteellensa, kaatoi sen vettä täyteen ja peitti hyvästi vaatteilla, mutta itse meni oven taakse piiloon. Yöllä tulee pirun poika häntä tappamaan ja paiskaa piilullansa lekkeriin niin että vesi roiskahti. Sitä menee sitten kertomaan isällensä ja sanoo: "Nyt on Matti hengettä, oikein veri roiskahti seinälle minun lyödessäni." Mutta Matti kun näki tappajansa menneen pois, rupesi vuoteellensa maata ja oli siinä vielä aamusella, kun pirun poika tuli häntä katsomaan. Tämä säikähti ja sanoi: "No, vielähän sinä olet elossa nytkin, vaikka minä sinut yöllä olin tappavinani!" — "Mitäs se miehelle tekee", sanoi Matti, "jos verta vähän vuotaakin", ja nousi vuoteeltansa ylös. Menee pirun poika taas isällensä sanomaan: "Matti vielä on hengissä, ei sille auta mikään." — "No, kun ei muu auta", sanoi isä, "niin pane yöllä Matin huone tuleen, niin tottahan siihen palaa." Matti kun kuuli tämän tuuman, ei ruvennutkaan huoneeseensa maata, vaan oli muualla paossa, kun huone yöllä poltettiin, vasta jäljestäpäin meni hän taas sinne, heitti vettä vähäsen hiillokselle ja rupesi maata. Aamulla kun pirun poika tulee katsomaan, on Matti siellä elossa. Pirun poika hämmästyi ja kysyi: "Etkös sinä yöllä palanut?" — "Mitäs se miehelle tekee, kuumensi tuo vähäsen kylkeäni", vastasi Matti. Pahoillansa menee taas pirun poika isänsä luokse ja sanoo: "Aina se Matti vielä hengissä on, ei sille auta tulikaan; kun minä tulin katsomaan, makasi hän vain hiilloksella, vaikka koko huone oli palanut ympäriltänsä." — "No, pane hänet sitten keskeltä vuoden palveluksesta pois, koska hän niin häjynmoinen ompi", vastasi vanha piru. "No, sen minä voin tehdä", sanoi poikapiru ja meni kohta käskemään Mattia talosta pois. Matti sanoi: "Tokihan minä tästä hennon lähteä, kun vain palkastani sen lakillisen hopeita annat, minkä sinä tullessani minulle lupasit." Tätä ei pirun poika olisi ruvennut antamaan, mutta lupasi kaivata isällensä, ellei Matti hyvällä hänestä erkanisi. Matti silloin meni metsään, leikkasi sieltä kuormallisen koivunvitsoja ja kantoi ne pirun eloaitan eteen. Niistä rupesi hän nyt takkavitsaa vääntämään liittäen useampia vitsoja yhteen ja mittasi aina toisinansa aitan ympärystä, tokko jo vitsa rupeaa ylettymään. Pirun poika, joka oli keksinyt tämän Matin tuumailemisen, tuli siihen Matin luokse ja sanoi: "Mitäs Matti nyt tekee?" — "Teenpähän takkavitsaa, että vien tuon eloaittasi mennessäni, koska et hyvällä mieli palkkaani maksaa", sanoi Matti. "Elä, velikulta, sitä tee!" sanoi pirun poika ja pyysi Mattia sovinnolle. "Voit aikoja maksaa!" sanoi Matti, "paljonpa tässä työtä on ollut näitä vitsoja liittäessä; kunhan takkavitsa rupeaa ylettymään, niin sillain aitta menee, että vonkuu." Pirun poika aina rukoili Mattia sopimaan ja sanoi: "Määrää itse palkkasi, se pitää sinulle maksettaman!" — "No, kun tuonet tuon minun lakkini täydeltä hopeita niinkuin lupa oli", sanoi Matti, "niin jääköön riita sillensä." Pirulainen juoksi kohta rahoja noutamaan ja varoitti vielä mennessänsä Mattia, ettei veisi aittaa sillä aikaa. Mattipa pirun poissa ollessa puhkaisi lakkinsa päälakeen reiän ja asetti sen onttopuun kannon nenään. Pirun poika koki siihen kantaa hopeita, minkä ennätti, mutta valitti viimein, ettei hän saanut lakkia täyteen. "No, en minä ole riitaisa", sanoi Matti, "tyydyn minä yhtäkaikki siihenkin, mikä siinä jo on", otti rahat mukaansa ja meni kotiinsa. Siellä eli sitten isänsä mökissä monta aikaa hyvästi; josko elänee vieläkin, sitä en tiedä. — Sen pituinen se.