Ämmä lämmittikin uunin kuumiin ja rupesi Helliä paistamaan sanoen: "Rupeapas nyt piakalle istumaan!" — "En minä nyt osaa ruveta siihen", sanoi Helli, "emännän pitää itsensä ensinnä ruveta siihen koettamaan." Ämmä rupesi nyt näyttämään, mitenkä sinä ollaan, ja kyyristyi piakalle, mutta Helli oli varoillansa, työnsi samassa ämmän uuniin ja tukki uunin suun. Kun muori oli paistunut kypsäksi, veti Helli sen uunista pois ja asetti pöydälle. Mutta ämmän vaatteet täytti hän oljilla, että siitä tuli ikäänkuin ihminen, asetti sen vaatekääryn ämmän vuoteelle ja läksi itse pois. Vuorenpeikko kun tuli kotiin, oli paisti pöydällä, mutta emäntää ei näkynytkään. Vaan kun vuorenpeikko näki oljilla täytetyt vaatteet lavalla, luuli hän akkansa makaavan ja sanoi vieraillensa: "Astukaamme vain ruoalle, muori on näemmä väsynyt ja nukkunut lavalle!" Ruvettiin nyt syömään, ja vieraat, muu vuoren väki, kiittivät paistia hyväksi, mutta vuorenpeikko kun rupesi leikkaamaan paistilta päätä poikki, niin veitsi kävi ämmän kaulassa oleviin helmiin. Vuorenpeikko tunsi nyt akkansa helmet ja sanoi: "Nyt on muori syöty, koska on helmet paistilla kaulassa!" Vieraat hämmästyivät ja älppivät syödessänsä, vaan vanha peikko sanoi: "Pankaa vain kaikki loppuun, koska kerran alulla on, ei siitä enää ole säästämistä!" Vasta syömästä päästyänsä meni vuorenpeikko rannalle ja huusi poikki lahden Hellille: "Oletko sinä minun akkani paistanut?" Olipa aurinko ikään nousemassa silloin, niin huusi Helli vastaan: "Tuolta se tulee takaisin!" No, vuorenpeikon sen ei kuulu saavan katsoa aurinkoon, mutta ei vuorenpeikko nyt sitä muistanutkaan eikä älynnyt, vaan vilkaisi aurinkoon päin ja rävähti samassa halki. — Sen pituinen se.

PIENI NIILO JA JÄTTILÄINEN

Yhdessä talossa oli kolme poikaa, joista kaksi oli varsin vahvaa ja väkevätä, mutta nuorin, nimeltä Niilo, oli vaivainen ja niin pikkuinen, että tuskin saattoi kulkeakaan, vaikk'ei iältänsä enää ollut lapsi. Toiset veljet eivät sentähden koskaan suvainneet Niiloa seuraansa, kun ei siitä heille ollut apua missään, vaan pitivät häntä vain pilkkanansa, missä ikään voivat.

Kerrankin läksivät vanhemmat veljet lintuun eivätkä olisi ottaneet Niiloa mukaan, vaikka se kyllä pyrki ja rukoili, mutta Niilo, kun ei päässyt muulla, meni toisten tietämättä vanhimman veljensä konttiin. Sattuipa nyt niin, että veljet eksyivät metsässä eivätkä millään tavalla osanneet kotiinsa. Viimein hyvän aikaa sinne tänne kuljettuansa, tuli metsässä heitä vastaan suuri, hirveä jättiläinen, joka koko päivän oli etsinyt jotakin syötävätä ja nyt ilolla tapasi pojat kiinni sanoen: "Nyt pääsen minäkin eineelle, olenkin jo kauan kävellyt nälissäni; kun teitä edes olisi kolme, niin en hennoisi teitä tappaa, vaan ottaisin vävyikseni, sillä minulla on kolme naimatonta tytärtä kotonani." Nyt katuivat veljekset ei ottaneensa Niiloa mukaan ja sanoivat jättiläiselle: "Olisi meillä kolmaskin veli vielä kotona, laske meitä sitä hakemaan, niin tuomme senkin tänne." Mutta jättiläinen ei päästänyt poikia irti, sillä hän arvasi, etteivät enää tulisikaan takaisin, jos kerran kotiinsa pääsisivät, vaan kuljetti heitä kotiinsa päin ja sanoi: "Parasta on, kun kotiini teidät vien, niin saan hyvän paistin eineekseni."

Tulivat siis jättiläisen kotiin, ja jättiläinen vei pojat pirttiinsä. Siellä oli näkyvillä kaikenlaisia murhakaluja ja suuri veriastia keskellä lattiata, niin sanoi jättiläinen pojille: "Noilla aseilla minä teidätkin tapan, ja tuohon sammioon teidänkin verenne pannaan." — "Ei ole hätiä, täälläpä Niilokin on!" huusi silloin pieni Niilo veljensä kontista. Vanhin veli aukaisi nyt konttinsa, ja Niilo otettiin sieltä näkyviin. Jättiläinen katseli Niiloa, nauroi ja sanoi: "Onpa sinua koko mies! Vaan koska teitä kumminkin on kolme henkeä, niin jätän teidät eloon niinkuin lupasin ja otan vävyikseni." Illan tultua pani sitten jättiläinen heidät eri huoneisiin tytärtensä viereen maata, mutta Niilon, joka oli niin pieni ja vähäinen, ettei hän osannut sitä pelätä, pani hän nuorimman tyttärensä kanssa omaan huoneeseensa, jossa kaikki hänen kalunsa ja aseensakin olivat. Yöllä kyseli Niilo morsiameltansa niitä jättiläisen kapineita siinä huoneessa: "Mikä tämä on?" — "Se on isäni miekka." — "Entä tämä?" — "Se on isäni väkeväisleili, josta hän juo itsensä väkeväksi." — "Entä jos minäkin joisin?" sanoi Niilo. "Juo vain!" sanoi tyttö nauraen. No, Niilo joi sitten jättiläisen väkeväisleilistä voimaa, että tuli hyvin väkeväksi ja saattoi jättiläisen suurta miekkaa helposti kuljettaa.

Toissa päivänä meni taas jättiläinen kululle ja toi sieltä miehen tullessansa, pani sen rautahäkkiin ja sanoi: "Tässä tulevat nyt suuret pidot kohta pidettäväksi, niin säästäkäämme tämä mies siksi ja tappakaamme hänet sitten paistiksi." Niilo, joka kuuli sen, odotti siksi, kun jättiläinen uudellensa meni metsään, sieppasi suuren miekan naulasta ja teurasti sillä sekä omansa että veljensä muijat, ettei jäänyt muuta kuin jättiläisen vanha ämmä eloon vain. Veljet päästivät nyt miesraiskan rautahäkistä pois, ottivat huoneista kaikenlaista tavarata, sillä jättiläisellä oli rikkautta paljon, ja menivät kotiinsa. Mutta tiellä muistui Niilon mieleen jättiläisen uljas ori, jonka hän oli nähnyt jättiläisen tallissa. Hän palasi siis sitä oria noutamaan ja oli ikään pois lähtemässä, kun jättiläinen tuli metsästä ja huomasi, mitenkä kotonansa asiain laita oli. Samassa juoksi hän talliinsa ja tavoitteli Niiloa kiinni. Niilo-parka hädässänsä konttasi ylisille heiniin, mutta jättiläinen löysi hänet sieltä ja pani rautahäkkiin säästettäväksi siksi kuin hän pidot laittaa. Meni sitten itse pois vieraita kutsumaan ja käski ämmänsä paistaa Niilon siksi kuin hän vierainensa kotiin tulee.

Ämmä lämmitti nyt uunin hyvin kuumaksi ja otti pienet rattaat lykätäksensä niillä Niiloa uuniin. Niilo, joka hyvin tunsi, että hän nyt oli joutunut pahaan pulaan, arveli: "Juonitella tässä täytyy, muuten paha perii." Sanoi siis jättiläisen ämmälle, joka kärtti häntä rattaille rupeamaan: "Kovin minun nyt on outo siihen ruveta, näyttäkää te, emäntäkulta, ensin, mitenkä siinä on istuttava, kyllä minä sitten rupean." Ämmä istui nyt rattaille näytiksi, mitenkä siinä ollaan, vaan Niilo oli heti valmis, lykkäsi ämmän samassa uuniin ja paistoi hänet siellä kypsäksi. Sitten pukihe hän ämmän vaatteisiin, kantoi paistin pöydälle ja oli siinä emäntänä, kun jättiläinen vierainensa tuli huoneeseen. Nämä kun paistin ääressä jo istuivat pöydässä, sanoi Niilo: "Ka, minä unohdin tuoda juotavaa, ehkä juoksen noutamaan", meni samassa talliin, istui orille selkään ja ajoi sitä tietänsä kotiin. Sillä kurin tuli sitten veljeksille kaikenlaista tavarata, ja elivät kaiken aikansa hyvin, mutta jättiläiset saivat syödä paistinsa ilman juomatta. — Sen pituinen se.

HIIDEN MYLLY, PÖYTÄLIINA JA PUSSI

Rikkaalla talon isännällä oli köyhä mökkiläinen. Joulu lähestyi, ja mökkiläisellä ei ollut juhliksi itsellänsä sianlihaa, niin meni rikkaan isäntänsä luokse ja pyysi siltä porsasta velaksi sanoen: "Et siitä vahinkoon tule, minä kasvatan sinulle yhtä suuren porsaan sijaan." Rikas antoi kuin antoikin, ja mökkiläinen sai jouluksensa sianlihapaistin. Tulevaksi syksyksi kasvatti hän toisen samanlaisen porsaan ja vei sen rikkaan isäntänsä tykö niinkuin puhe oli. Rikaspa ei siitä huolinutkaan, sillä hän oli hyvin ylpeä, vaan sanoi mökkiläiselle: "Mene Hiiteen porsainesi!" Mökkiläinen läksi kohta porsastansa taluttamaan ja kulki kaksi päivää. Toisena ehtoona tuli muudan äijä häntä vastaan ja kysyi: "Mihinkä porsasta kuljetat?" — "Minun herrani ja isäntäni käski minut viemään tätä porsasta Hiiteen", vastasi mökkiläinen, "ei vieras taida tietää, mistä sinne tie menee?" — "Kyllä olet oikealla tiellä", neuvoi äijä, "ei tästä enää sinne pitkältä ole, tosin on tienhaaroja, mutta menehän vain sitä tietä, jota on valkoisilla ristoilla kylvetty, niin kyllä perille pääset." Mökkiläinen kulki nyt neuvottua tietä ja pääsi kohta Hiiteen. Siellä oli kaksi kuninkaan tytärtä oijeti ovella; toisessa oven pielessä mahdoton suuri miekka, toisessa iso pullo. "Ohoh!" sanoi mökkiläinen, "varsin suuri miekkapa onkin, kuka sitä voipi liikutella?" — "Se on isännän miekka", sanoivat tyttäret, "se ryyppää tuosta pullosta aina kaksi kertaa, niin että hyvin jaksaa miekkaansa heilutella." — "Entä jos minäkin ryyppään?" sanoi mökkiläinen, "ehkä rohkeaisin paremmin sitten astua isäntänne puheille." — "Ryyppää vain!" sanoivat tyttäret. Mökkiläinen kun ryyppäsi, tuli siitä miehuulliseksi ja meni edellensä monien suurten huoneiden kautta siksi kun tuli isännän huoneen ovelle. Siinä oli ovenlaskija, joka kysyi häneltä: "Mitäs, mies, tänne tulet?" — "Minun isäntäni ja herrani käski minut tätä porsasta tänne tuomaan", vastasi mökkiläinen. "No, kun sinä nyt tulet pääherran puheille", sanoi ovenlaskija, "ja hän tahtoo sinulle jotakin lahjastasi antaa, niin tiedätkö, mitä sinä siltä pyydät?" — "En", vastasi mökkiläinen. "Pyydä häneltä yhtä myllyä!" neuvoi ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt porsainensa Hiiden isännän pakeille ja toimitti asiansa sanoen: "Minun isäntäni ja herrani lähetti minut tuomaan tätä porsasta teille." Hiiden isäntä tuli siitä kohta hyvillensä ja sanoi: "Kiitos, kunnia isännällesi hänen lahjastansa; vaan pyydä sinä nyt tuomavaivoistasi, mitä paraitse mielesi tekee, ja se pitää sinulle paikalla annettaman." — "No, jos minä anoa saanen", vastasi mökkiläinen, "niin pyytäisin minä yhtä myllyä." Hiiden isäntä toi kohta pienoisen käsimyllyn ja antoi sen mökkiläiselle, joka kiitti ja läksi tiehensä. Kun nyt ovenlaskija näki, minkä lahjan mökkiläinen oli saanut, kysyi hän taas mieheltä: "Tiedätkö sinä, mitä teet tällä myllylläsi, jonka olet saanut?" — "En tiedä", vastasi mies. Ovenlaskija neuvoi: "Kun sinulle tulee nälkä ja jauhojen tarvis, niin pyöritä vain myllyäsi, siitä sinulle apu tulee." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi valkoisilla ristoilla kylvettyä tietä palaamaan kotiinsa. Mutta pimeä tapasi hänet matkalla, ja hän meni siis muutamaan tien varrella olevaan mökkiin ja pyysi siinä yösijaa. "Kyllä", vastasi mökin akka, "mutta ruokaa ei ole antaa, nälkä tahtoo tulla itsellenikin." — "Vähät siitä", sanoi mökkiläinen, "pankaa vain puurovettä tulelle, kyllä minulla puuron aineita on, vielä siitä tulee teillekin." Akka pani nyt puurovettä kiehumaan, mökkiläinen jauhoi myllyllänsä jauhoja, ja siitä keitettiin puuro, josta sitten söivät kumpainenkin yhdessä. Mutta akka kun näki, mitenkä helposti mies myllyllänsä jauhoja sai, rupesi hänen tekemään mieli saada myllyä omaksensa, ja kun mökkiläinen oli nukkunut, varasti akka yöllä sen myllyn ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt siitä mitään, vaan otti aamulla sen vaihdetun myllyn mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin tultuansa puhui hän heti vaimollensa, minkä onnen hän oli käsittänyt, ja sanoi: "Ei meidän enää tarvitse nälkää nähdä, katso nyt, mitä minä porsaallani Hiidestä sain!" Samassa pyörittää hän myllyä näyttääksensä sen tapoja, mutta myllystä ei lähtenyt niin mitään. "Mitäs semmoisesta", sanoi vaimo, "vie Hiiteen takaisin mokoma mylly!"

Mökkiläinen kun itsekin havaitsi, ettei myllyyn tullut mitään, vaikka hän kuinka sitä pyöritti, läksi viemään sitä Hiiteen takaisin, ja kun tuli ovenlaskijan tykö, niin sanoi: "En minä tästä myllystä huolikaan, kerran se jauhoi minulle puurojauhoja, vaan nyt siihen ei tule enää mitään, jos sitä kuinka pyörittäisi." Ovenlaskija sanoi: "Isäntä käypi ehkä vihaiseksi, kun sinä niin useasti täällä käyt, mutta jos hän rupeaa antamaan, niin tiedätkö, mitä pyydät?" — "En tiedä", vastasi mies. "Pyydä sinä siltä yhtä pöytäliinaa, niin et kadu kauppaasi", neuvoi ovenlaskija. Mökkiläinen meni nyt Hiiden isännän puheille, antoi myllyn takaisin ja pyysi pöytäliinaa sijaan. Hiiden isäntä toi kohta miehelle, minkä hän oli pyytänyt, ja mökkiläinen läksi pöytäliinansa kanssa pois. Pois laskiessa kysyi häneltä ovenlaskija: "Tiedätkös, mies, mitä liinallasi nyt teet?" — "En", virkkoi toinen. "Kun sinulle tulee nälkä", neuvoi ovenlaskija, "levitä se liinasi pöydälle, niin siihen tulee kohta kaikkea, mitä ajattelet." Mökkiläinen kiitti ovenlaskijata hyvästä neuvostansa ja läksi matkaamaan. Tuli iltasella siihen mökkiin, jossa viimeinkin yötä oli ollut, ja pyysi yösijaa. Mökin akka taas vastasi: "Kyllä yötä saat huoneessani olla, mutta ruokaa ei ole antaa, sillä itsellänikään ei ole suuhun pantavata." Mökkiläinen silloin levitti liinansa pöydälle, ja siihen tuli ruokaa, mitä vain ajatteli. Syötyänsä rupesi hän maata, mutta akka varasti yöllä sen Hiidestä tuodun liinan ja pani toisen sijaan. Mökkiläinen ei tiennyt asiasta mitään, vaan kun heräsi aamusella, otti hän liinan mukaansa ja läksi matkalle. Kotiin tultuansa sanoi sitten vaimollensa: "Emme nyt enää tarvitse nälkää nähdä!" ja levitti liinan pöydälle, mutta ei tullutkaan siihen mitään. Vaimo sanoi taas: "Mitäs semmoisesta on, vie mokoma liina Hiiteen takaisin!"