Tarvitaanko sitten meidän aikanamme suurmiehiä ja heidän aatteitaan?
— Emme tarvitse suurmiehiä! — huutavat joukot — Emme tarvitse aatteita — huutavat suurisukuiset.
Mutta joukkojen huuto väsyy ja nyrkkiin puristetut kädet näivettyvät Suurisukuisten madaltunut sivistys levittää turmelustaan ja nostattaa tuhoatuottavia myrskyjä.
Suurmiehiä tarvitaan aina. »Nuorukainen, jonka sielua ei suuren miehen läheisyys saa väräjöimään ja soimaan voimakkain sävelin, on tarpeeton oksa ihmiskunnan puussa», sanoo Albert Corvey.
Vähän on niitä, jotka hiljaisuudessa viljelevät persoonallisen elämän arvoja. Astukaa siis esiin te maan nuoret, jotka tunnette sisäisen kutsumuksen. Taisteltuanne hiljaisuuden erämaassa itseänne vastaan rohkaiskaa mielenne ja suorittakaa se suurtyö, jota aikamme odottaa. Muodostakaa persoonallisen elämän järjestelmä ja yrittäkää sitä toteuttaa sisäisellä varaväellä toimintaanne tukien. Sillä ennenkuin elämä osapuilleen asettuu niihin uomiin, joita omasta kohdastanne noudatatte ja joita tahdotte yhteiselämän jalostuneena alkavan noudattaa, on tarpeen, että hiljaista, eheätä ja voimakasta työtä tehdään ja että tulee yleinen nousun aika, jolloin ihmiselämän alkuperäinen tarkoitus alkaa hiljaisuuden valkenevien vainioiden takaa maalle häämöttää.
»Luonto näyttää olevan olemassa jaloimpia varten. Maailman säilyttävä voima on parhaitten ihmisten totuudenrakkaus: he ovat maan suola ja terveys. Ken on elänyt heidän kanssaan, hänelle on elämä ollut iloista ja virkistävän voimakasta.» Näin puhuu Emerson. Jos jokukaan tuntee sydämensä sykähtävän näitä sanoja lukiessaan, olemuksensa kautta kulkevan rohkeuden väreilyn ja jalouden virtailun, on se tosiasia, joka osoittaa, että suurmiehillä on jotakin sijaa meidänkin aikanamme.
Nykyisenä aikana on paikallaan kokoelma, jonka muutamat suurmiehet muodostavat. Ulkonaisille silmillemme se on joukko liikahtamattomia marmorihahmoja, mutta sisäisenä näkynä se lähestyy meitä hiljaisuuden metsässä istuessamme. Kun se kulkee ohitsemme, liittykäämme uteliaina joukkoon nähdäksemme, mihin sen matka vie. Seuratkaamme sitä ensin näkymättömänä pysähdyspaikasta toiseen, sitten ilmaiskaamme itsemme ja vihdoin ottakaamme suuren julistuksen miesten kanssa osaa siihen yhteiskunnalliseen työhön, jonka maisemat liikkuessamme ovat silmiemme ohi siirtyneet.
Kaikkien aikojen suurmiehet ja ajattelijat ovat jollakin tavoin sukua toisilleen ja lukijapiirilleen. Niin kulkee ajattelijain ketju ajasta aikaan suurine saattojoukkoineen.
Suuren hiljaisuuden miehet ovat tällä kertaa kokoontuneet esittämään ajatuksiaan. Pascal, kärsivän hiljaisuuden mies, Emerson, suurten metsien kävijä ja kirkkaan yksinäisyyden mies, Tolstoi, rakkauden hiljaista maata etsimään lähtenyt mies, Maeterlinck, hämärän hiljaisuuden mies, Müller, hiljaisten kosketusten mies, ja Larsson, keskitetyn hiljaisuuden mies. He pysähtyvät kaikkialle, missä on hiljaisuutta, ja heidän keskustelunsa kuulee jokainen, joka pidättää hätäistä hengitystään ja on hetken hiljaa.