Ei teidän eikä muidenkaan ihmisten pelastus voi mitenkään perustua synnilliseen ja väkivaltaiseen elämänjärjestelyyn, vaan oman sielunne muodosteluun. Vain siten, tällä sielun muodostelulla, saavuttaa jokainen ihminen sekä itselleen että toisille ihmisille suurimman onnen ja parhaimmat elämänehdot, mitä ihmiset koskaan voivat toivoa. Tosi onni, se jota jokainen ihmissydän etsii, ei ole varattu meille missään väkivallan kannattamassa tulevaisuuden elämänjärjestelyssä, vaan rakkauden nyt heti meille kaikille kaikkialla, jokaisella elämän, vieläpä kuolemankin hetkellä tarjoamassa elämänjärjestelyssä.
Se onni on annettu meille ammoisista ajoista, mutta ihmiset eivät ole ymmärtäneet sitä eivätkä ole ottaneet sitä vastaan. Nyt on koittanut se aika, jolloin emme enää voi olla sitä omaksumatta — emme voi olla omaksumatta ensiksikin siksi, että elämämme mielettömyys ja sen kärsimykset ovat johtaneet siihen, että tämä meidän elämämme alkaa tuntua meistä sietämättömän tuskalliselta. Toiseksi siksi, että eteemme avautumistaan avautuva Kristuksen todellinen oppi on käynyt nyt niin selkeäksi, ettemme enää voi olla sitä tunnustamatta ja vastaanottamatta löytääksemme pelastuksen. Pelastuksemme on vain sen varassa, tunnustammeko, että todellinen elämämme ei ole ruumiissamme, vaan meissä asuvassa Jumalan hengessä ja että sentähden kaikki ponnistukset jotka aikaisemmin olemme panneet ruumiillisen elämämme, niin yksityisen kuin yhteisen, parantamiseen, me voimme ja meidän täytyy suunnata tämän ainoan ihmiselle tarpeellisen ja tärkeän seikan hyväksi, sen hyväksi nimittäin, että jokainen itsessään kasvattaisi ja voimistuttaisi rakkautta ei vain meitä rakastavia kohtaan, vaan Kristuksen sanojen mukaan kaikkia ihmisiä kohtaan ja eritoten meille vieraita ja meitä vihaavia ihmisiä kohtaan.
Elämämme on nyt tästä niin kaukana, että kaikkien ponnistusten suuntaaminen monista maallisia asioita tarkoittavista huolista tähän yhteen näkymättömään ja meille outoon asiaan — rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan — ensi silmäyksellä näyttää mahdottomalta.
Mutta se vain näyttää siltä: rakkaus kaikkia ihmisiä ja meitä vihaavia kohtaan on paljon ominaisempaa ihmissielulle kuin taistelu lähimmäisiä vastaan ja heidän vihaaminen. Muutos elämäntarkoituksen käsittämisessä on meidän aikanamme täysin mahdollinen, mutta mikä on mahdotonta, se on juuri sellainen kaikkien kaikkia vastaan katkeroituneen elämän jatkaminen, jota me nyt elämme. Tämä muutos on siis mahdollinen ja se yksin voikin kirvoittaa ihmiset niistä vaivoista, jotka heitä rasittavat, ja siksi täytyy tämän muutoksen ennemmin tai myöhemmin tapahtua.
Rakkaat veljet, miksi, mitä varten te kiusaatte itseänne? Muistakaa toki, että teille on edeltäkäsin varattu mitä ihanin onni, ja ottakaa se! Kaikki on teissä itsessänne! Se on niin helppoa, niin yksinkertaista ja niin iloista.
Mutta kärsivät, köyhät ja sorretut ihmiset sanovat ehkä: »Niin, se lienee hyvä rikkaille ja vallanpitäjille; helppo on rikkaitten ja vallanpitäjien rakastaa vihollisiaan, kun nämä viholliset ovat heidän vallassaan. Mutta se on vaikeaa meille, kärsiville ja sorretuille.» Mutta se ei ole totta. Rakkaat veljet, elämänkäsityksen muuttaminen on yhtä tarpeellinen vallanpitäjille ja rikkaille kuin vallanalaisille ja köyhille. Ja vallanalaisille ja köyhille se on helpompaa kuin rikkaille. Vallanalaisten ja köyhien tarvitsee vain asemaansa muuttamatta olla tekemättä rakkauden vastaisia tekoja ja myöskin olla ottamatta osaa näihin tekoihin mikäli ne ovat väkivallan töitä, niin koko tämä rakkaudelle vihamielinen järjestelmä kukistuu itsestään. Vallanpitäjien taas on paljon vaikeampi vastaanottaa ja noudattaa rakkauden oppia. Voidakseen noudattaa sitä heidän täytyy kieltäytyä rahan ja rikkauden houkutuksista, jotka hallitsevat heitä; ja se on heille vaikeaa; köyhien ja vallanalaisten taas tulee vain pidättäytyä uusista väkivaltaisuuksista, ja mikä on tärkeintä, olla ottamatta osaa vanhaan.
Samoin kuin ihminen, kasvaa ihmiskuntakin. Rakkauden tietoisuus on kasvanut, kasvaa siinä ja on meidän aikanamme saavuttanut sellaisen kasvun, ettemme voi olla huomaamatta, että sen täytyy pelastaa meidät ja tulla elämämme pohjaksi. Onhan kaikki se mitä nyt tapahtuu, väkivaltaisen, ilkeän ja rakkaudettoman elämän kuolinkamppailua.
Ei nyt enää voi jäädä kenellekään epäselväksi, että kaikki nämä taistelut, kaikki tämä viha, kaikki nämä väkivaltaiset järjestelmät, kaikki tämä on järjetöntä, vain yltymistään yltyviin onnettomuuksiin johtavaa harhaa. Eikä voi jäädä epäselväksi, että ainoa, yksinkertaisin ja helpoin pelastus kaikesta tästä on tietoisuus kaikkien ihmisten elämän alkuperusteesta — rakkaudesta — tästä perusteesta, joka välttämättömästi ilman vähintäkään ponnistusta, muuttaa suurimman pahan suurimmaksi onneksi.
Perintätaru kertoo, että apostoli Johannes saavutettuaan korkean iän oli kokonaan yhden ainoan tunteen vallassa ja ilmaisi sen aina vain näillä sanoilla: »Lapset, rakastakaa toinen toistanne». Näin ilmaisi ajatuksensa vanhuus, s.o. määrättyyn elämän rajaan eläneen yhden ihmisen elämä. Aivan samoin täytyy ihmiskunnan elämän määrättyyn rajaan ehtineenä lausua perussisältönsä julki.
Onhan tämä niin yksinkertaista ja niin selvää: sinä elät, s.o. olet syntynyt, kasvat, miehistyt, vanhenet ja tuossa tuokiossa kuolet Tokkopa elämäsi päämäärä voi olla sinussa? — Varmaankaan el. Mitä tämä tämmöinen on — kysyy silloin ihminen itseltään, — mikä minä olen? Ja siihen on vain yks? vastaus: minä olen jonkinlainen rakastava — kuten ensi alussa näyttää, — todellisuudessa kuitenkin vain itseään rakastava olento, mutta kun elää hiukan ja miettii hiukan, käy ilmi, ettei saa eikä kannata rakastaa itseään, elämän kautta kulkevaa ja kuolevaa olentoa. Tunnen, että minun täytyy rakastaa ja rakastan itseäni. Mutta rakastaessani itseäni en voi olla tuntematta, että rakkauteni kohde ei ansaitse rakkauttani; mutta rakastamatta en voi olla. Rakkaudessa on elämä. Mikä neuvoksi? Rakastaako toisia, läheisiä, ystäviä ja niitä, jotka rakastavat? Alussa näyttää se tyydyttävän rakkauden tarvetta, mutta kaikki nämä ihmiset ovat ensinnäkin epätäydellisiä ja toiseksi muuttuvat ja ennen kaikkea kuolevat. Ketä sitten rakastaa? Ja siihen on olemassa vain yksi vastaus: rakastaa kaikkia, rakastaa rakkauden alkulähdettä, rakastaa rakkautta ja rakastaa Jumalaa. Ei rakastaa sen takia, jota rakastaa eikä oman itsensä takia, vaan rakkauden takia. Mikäli ymmärretään tämä, sikäli häviää heti kaikki paha ihmiselämästä ja sen tarkoitus tulee selkeäksi ja iloiseksi.