"Nykyään, kun kirjoitustaito on niin yleinen, emme oikein pysty käsittämäänkään, miten suurenmoinen tämän taidon keksiminen on alkujaan ollut. Paljon on ihmishenki saanut ponnistella, ennenkuin se kömpelöistä ja hämäristä kuvakirjoituksista on johtunut kirjaimien keksimiseen ja käyttämiseen. Senpä vuoksi kirjoitustaito nykyäänkin vielä esim. Afrikan tai Australian raakalais-ihmisistä tuntuu kerrassaan ihmeelliseltä, jopa yliluonnolliselta. Muistuu mieleeni eräs tapaus, joka sattui englantilaiselle lähetyssaarnaajalle Williams'ille Rarotongan saarella, joka oli yksi Austraalian saarista.
"Kun hän eräänä aamuna tuli kirkon rakennus-paikalle, huomasi hän unohtaneensa kulmamitan kotiinsa. Hän otti lastun ja kirjoitti siihen hiilellä muutamia sanoja vaimolleen pyytäen häntä lähettämään kulmamitan. Sitten kutsui hän luoksensa erään saaren asukasten päämiehistä ja sanoi hänelle: 'vie tämä vaimolleni!' Mies, joka oli hyvin vilkasluontoinen, katseli lähetyssaarnaajaa aivan hämmästyneenä sanoen: 'Tämä lastuko on minun hänelle vietävä? Sittenpä on hän pitävä minua ihka hupsuna ja toruva minua turhasta juoksusta.' 'Ei suinkaan' vastasi Williams, 'mene sinä vaan lastullesi kiireesti!' Kun mies huomasi täyttä totta tarkoitettavan, otti hän lastun ja kysyi, mitä hänen tulisi Williams'in vaimolle sanoa. Williams vastasi: 'Sinun ei tarvitse sanoa hänelle mitään; lastu sanoo hänelle kaiken, mitä hänen tarvitsee tietää.' Tästä kummastui mies yhä enemmän ja piti mahdottomana, että lastu, jolla ei mitään suuta ole, voisi puhua. Uudistetusta käskystä riensi hän kuitenkin perille ja antoi siellä lastun Williamsin rouvalle. Tämä luki siinä olevan kirjoituksen, heitti sen maahan ja toi miehelle kulmamitan. Mies oli ihmeissään ja kysyi: 'Mistäs tiesit sinä että miehesi tarvitsee kulmamittaa?' 'Lastuhan sen sanoi.' 'Mutta minä en kuullut lastun mitään puhuvan', intti mies. 'Minäpä kuulin', sanoi rouva; 'lastu antoi minulle tietää, mitä mieheni tarvitsee; vie nyt kiireesti kulmamitta hänelle!' — Mies nosti lastun maasta ja lähti juoksemaan kylän kautta työpaikalle, lastu toisessa, kulmamitta toisessa kädessä. Ja vastaantulijoille uhosi hän Englantilaisten muka suurta viisautta, kun he saavat lastutkin puhumaan.
"Hänelle sitten kyllä koetettiin tuota salaisuutta selvittää, mutta se kävi sittenkin hänen ymmärryksensä yli. Taikakaluksi luuli hän tuota lastua ja kantoi sitä jonkun aikaa kaulassaan."
"Kylläpä oli tuhma", sanoi Lauri.
"Ehkäpä mekin olisimme olleet yhtä tuhmia hänen sivistysasteellaan", sanoi Antti setä.
2.
Seuraavana päivänä istuivat Antti-setä ja Lauri jälleen onkimassa. Lauri kertoi:
"Olin pari viikkoa takaperin isän kanssa kaupungissa. Päätin tällä kertaa viimeinkin päästä erääseen paikkaan, johon jo kauan olin halunnut. Olin nimittäin monasti itsekseni aprikoinut, miten oikeastaan kirjat ja sanomalehdet syntyvät. Kotona ei sitä kukaan osannut oikein minulle selvittää. Mutta nyt piti minun saada siitä selvä, minun piti päästä kirjapainoon. Isä sen viimein lupasikin; eräs hänen tuttavistaan vei minut sinne. — Siellä minä sitten näin, kuinka latojat latoivat irtonaiset metallikirjaimet vieretysten sanoiksi, riveiksi ja kokonaisiksi sivuiksi. Näin vielä, kuinka nuo ladotut sivut pantiin painokoneeseen ja kuinka ne tuon koneen avulla ensin mustattiin ja sitten peitettiin paperilla, joka painettiin niitä vasten niin tiukkaan, että nuo mustatut metallikirjaimet jättivät siihen kuvansa. Näin, kuinka tällä tavalla saatiin lyhyessä ajassa sadottain jäljennöksiä tuosta latomuksesta. Ymmärsin nyt, kuinka voidaan saada tuhansia arkkeja painetuksi, kun kerran yksi arkki on noilla metallikirjaimilla ladottu, ja kuinka samaa kirjaa voidaan helposti painaa monta tuhatta kappaletta. Mutta sanokaapas, setä, joko vanhassa Egyptissäkin tunnettiin kirjapaino."
"Ei toki", vastasi Antti-setä, "ei sitä tunnettu Egyptissä, eipä muinaisessa Kreikassa eikä Roomassakaan, vaikka näissä maissa oli hyvin rikas kirjallisuus. Kaikki kirjat siellä kirjoitettiin käsin. Ja niinpä tehtiin vielä kauan jälkeenpäinkin. Sillä kirjapaino keksittiin vasta noin neljäsataa viisikymmentä vuotta takaperin."
"Kertokaa, setä, jotakin sen keksimisestä!"