Elämä kaduilla eroaa yleensä Italiassa paljon siitä, mitä meillä Suomessa on tottunut näkemään, mutta enemmän, kuin missään muualla, huomaa sitä Neapelissa. Useimmat kadut, varsinkin vanhemmissa osissa kaupunkia, ovat hyvin kapeat ja pimeät, korkeat kivitalot kun näet kohoavat niiden kummallakin puolen, ja suuri osa alakertojen asukkaista oleskelee kaiken päivää ulkona. Siinäpä elämää on! Mikä on missäkin touhussa ja toimessa: nikkari häärää höyläpenkkinsä ääressä; pesijätär hieroo vaatteita, aina toisinaan tyhjentäen likaveden kadulle ilman pitemmittä mutkitta; vihanneskauppias kiljuu kimakalla äänellä tavaroitaan kaupaksi; maidonmyyjä kuljettaa muhkeata lehmäänsä katua pitkin, aina vähän väliin pysähtyen sitä lypsämään sen mukaan kuin ostajia sattuu; suuret vuohilaumat liikkuvat siinä samaa tarkoitusta varten kuin lehmäkin; ja kymmenittäin kohtaa miltei joka askeleella pieniä mustasilmäisiä lapsukaisia, jotka mikä milläkin tempulla koettavat huomiota herättää ja siten almuja saada ohikulkijoilta. Kerjääminen on Neapelissa kehittynyt äärettömään määrään, joten tuskin voi kadulla liikkua kuulematta aina tuon tuostakin milloin vanhan, milloin lapsen, milloin kurjan raajarikon, milloin aivan terveen miehen surkealla äänellä huutavan: "Pieni roponen, hyvä herra!" Ei näy olevan halua työhön, vaan tuolla tavoin on elämä mukavampaa. — Omituinen seikka, joka täällä heti herättää huomiota, on se, miten äärettömiä kuormia pieni aasi saattaa liikkeelle saada, puhumattakaan siitä, että näkee hevosen välistä vetävän rattaita, joissa istuu viisitoista, jopa kaksikymmentäkin henkeä. Kylläpä siinä kohden olisi eläinsuojelusyhdistyksellä paljon tehtävää Välimeren rannalla.

2. Nousu Vesuviolle viehättää tietysti kaikkia Neapelissa kävijöitä, joten ne, jotka suinkin voimiensa puolesta siihen kykenevät, harvoin jättävät siellä käymättä? Sinne on tapana kulkea varsinkin kahta tietä: toinen mukavampi, johtaa sinne suoraan Neapelista, ja sitä myöten voi ajaa huipun juurelle, josta mäkijunalla pääsee miltei kraaterille asti; toinen tie Pompejin kaupungista päin on paljoa vaivaloisempi, mutta omituisuutensa takia hauskempi. Ensin ajetaan vaunuissa jonkun matkaa, sitten alkaa nousu hevosen selässä. Tätä kestää siksi, kunnes tullaan tuhkakummun juurelle, josta joko jalan voi astua ylöspäin, tai myöskin saattaa käyttää yllämainittua mäkijunaa. Tämä ei kuitenkaan vie aivan perille asti, vaan vielä on viimeistä jyrkännettä kiivettävä yhä enemmän kuumenevassa tuhassa, kunnes lopulta seisotaan savua suitsuavan jättiläiskraaterin reunalla. Omituinen tunnelma valtaa mielen tuolla ylhäällä. Lakkaamatta tupruaa ruskeaa savua paksuina patsaina noista suuren suurista aukoista maassa. Välistä näkee liekkien luovan niihin punertavan hohteen. Kellertävää tulikiveä on kraaterin seiniä koristamassa ja omituinen haju täyttää ilman. Tuhka, jossa seisoo, on aivan lämmintä ja monesta kohden ympärillään näkee hienoja savupilviä nousevan maankuoren alta, todistuksena siitä, mikä lakkaamaton tuli tuolla jalkojen alla hävitystyötään harjoittaa.

Näkö-ala kraaterilta saattaa kirkkaalla säällä olla suurenmoinen, mutta enimmiten estää milloin sumu, milloin tuulen merelle päin ajama savu näkemästä selvään niitä ihania maisemia, jotka edessä ovat. Kauan ei saa olla ylhäällä, sillä opas, joka sinne kuljettaa, tavallisesti ennen määrääjänkin kuluttua alkaa kiirehtiä. Mutta tällainen lyhytkin käynti Vesuviolla on kuitenkin jättänyt mieleen unohtumattoman muiston. On nähnyt luonnon jättiläisvoimin tekevän työtään, jota ei mikään ihmisnero ole voinut muuttaa tai toiseen suuntaan ohjata; on kuullut liekkien räiskynnän maan sisästä, jota ääntä vuosituhansia lakkaamatta on jatkunut; on tuntenut olevansa "tuhkaa ja tomua" Jumalan äärettömän ylevyyden rinnalla.

Kraaterista levinnyt tuhka peittää laajalta maan yltympärillä, joten siinä ei mikään kasvi enää voi elää, vaan koko maisema on kauttaaltaan yksi ainoa musta kukkula, jossa ei muita elonmerkkejä näe kuin junaa varten rakennettuja asemahuoneita toisella rinteellä, ja toisella muurattua kiertelevää tietä jalkamiehiä varten. Mutta alempana alkaa siellä täällä jokunen viheriä pensas, jopa pienoinen puukin ilmestyä tien varrelle. Ja kun vielä enemmän laskeutuu, on kohta kaunisten viinitarhojen keskellä. Aivan tulivuoren alla on useampia pikku kaupungeita, muiden muassa Uusi Pompeji, joka muinaisen samannimisen kaupungin vieressä nykyään kohoaa. Sieltä muutaman askeleen päässä on nähtävänä nuo laavan alta esille kaivetut, jotakuinkin hyvässä kunnossa olevat jätteet, jotka todistavat, että tuossa paikassa aikoinaan oli kukoistava kaupunki säännöllisine katuineen ja taloineen, julkisine kokoushuoneineen ja amfiteaattereineen. Kun astuu noita katuja myöten, joilla paikoittain huomaa rattaiden kuluttamia jälkiä kivityksessä, ja kun pistäytyy sisälle asuinhuoneisiin, joiden seinissä kuviakin vielä näkee maalattuna siellä täällä, saa hyvän käsityksen siitä, että tässä kaupungissa Kristuksen aikaan liike oli varsin vilkasta, ennenkuin laavavirta sen hautasi allensa v. 79. Kun vielä lisäksi näkee niitä erityiseen museoon koottuja tavaroita, jotka Pompejista on löydetty: pronssi-, puu- ja kiviastioita jos jonkinlaisia, aseita, kuvapatsaita ja maalauksia, niin edellämainittu käsitys yhä enemmän vahvistuu. Miten arvokkaita lähteitä historian ja muinaistieteen tutkimukselle onkaan täältä löydetty! Samassa museossa näkee myös muutamia tuhkan peittämiä, kivettyneitä ihmisruumiita. Kummallista on katsella niitä! Saattaa jäsenten jännityksestä ja kasvojen tuskallisista piirteistä aavistaa, mikä kauhu täytti mielen, kun äkkiä nuo onnettomat näkivät olevansa elävältä suljettuina hautaan, josta ei ollut mitään mahdollisuutta paeta.

Suurenmoisen hirveältä mahtoi tosiaan aikoinaan näyttää tuo Vesuvion purkaus, joka hautasi allensa Pompejin sekä sen läheisyydessä olevan toisenkin kaupungin, Herkulanumin. Voi mielessään kuvata, miten tuliliekit silloin leimahtelivat kraaterin suusta, miten kuumat mahtavat laavavirrat vyörivat laaksoon rinteitä myöten, miten kaikki elävät olennot päistikkaa paeten koettivat henkeään pelastaa, miten tuskanhuudot sekä ihmisten että eläinten mahtoivat kaikua yli tienoon. Ja lopulta, hävitystyön tauottua, olivat noitten sitä ennen kukoistavien kaupunkien sijalla höyryävät laava- ja tuhkaläjät todistamassa ihmisvoiman mitättömyyttä luonnon jättiläis voiman rinnalla.

134. Pyhä maa.

1. Maa ennen ja nyt.

Merkillisempää maata ei ole, kuin Palestiina eli, miten sitä toisin sanotaan, Kanaa, Israelin maa, luvattu ja pyhä maa, omaisuuden maa, jossa taivaan ja maan Herra usein ja monella tavalla puhui profeetoin suun kautta, jossa David ja Assaf korottivat pyhiä ylistysvirsiään.

Juutalaisten maa, kolmenkolmatta penikulman pituinen ja kolmentoista, toisin paikoin viidentoistakin penikulman levyinen, ulottui pohjaan päin Libanonin vuoreen, itään Jordanin jokeen ja Kuolleeseen mereen tahi, jos maa itäpuolella Jordania lukuun otetaan, Syrian erämaahan, etelään Arabian erämaahan ja länteen päin Välimereen, jonka rannalla filistealaisilla kuitenkin oli pitkä rantamaa. Abrahamille annettu lupaus tarkoitti koko Eufratin virran ja Välimeren välistä maata; koko tämä seutu olikin Davidin ja Salomonin päivinä "Judan valtikan" alla. Vapahtajan aikana oli päämaa Jordanin läntisellä puolella jaettu kolmeen osaan; eteläisinnä Judea, keskellä Samaria ja pohjoisinna Galilea aina Libanon vuoreen saakka. Jordanin itäisellä puolella oli Perea.