6. Kaksi vuohta.
Kaksi vuohta kohtasivat toissensa kapealla portaalla, jota myöten kuljettiin virran yli. Toinen pyrki toiselle rannalle, toinen taas päinvastaiselle. "Väistyhän vähän syrjään!" sanoi toinen vuohista. "Mitä rohkenetkaan sinä vaatia", huusi toinen, "minähän olin ensiksi sillalla; väisty sinä ja päästä minut ylitse!" "Minäpä en väisty", sanoi ensin mainittu vuohi, "on minulla tässä yhtä paljo oikeutta kuin sinullakin!" Näin riitelivät he vielä jonkun aikaa keskenänsä. Kun ei kumpikaan tahtonut peräytyä, syntyi lopulta tappelu. He tähtäsivät sarvensa eteenpäin ja puskivat tulisesti toisiansa. Mutta silloinpa putosivat molemmat veteen. Sinne olisivat he hukkuneetkin, ellei paimen olisi tullut heitä pelastamaan.
7. Viisas hiiri.
Hiiri tuli loukostaan ja näki pyydyksen. "Kas vaan", sanoi se, "tuossahan on pyydys! Ne ihmisethän ovat olevinaan viisaita. Ne ovat asettaneet raskaan painon laudalle, jonka toinen pää on puutikkujen nojalle ylös kohotettuna. Yksi tikuista on varustettuna makealla voileivän palasella. Jos minä vaan vähäsenkin koskisin voileipään, silloin tikut liikahtaisivat paikoiltaan ja lauta putoisi minun päälleni. Se olisi minun surmani. Mutta minäpä en koske voileipään. Olen viisaampi, kuin ihmiset; minä tunnen heidän kavaluutensa."
"Mutta", jatkoi hiiri itsekseen, "haistella toki saa tuota voileipää. Eihän pyydys pelkästä haistelemisesta laukea. Ja veres voileipä haisee kuitenkin niin hyvältä. Annahan vähän haistelen sitä." Hiiri juoksi laudan alle voileipää haistelemaan. Sattuipa töytäsemään sitä vähän nokallaan. Silloin lauta heti pudota romahti alas, ja sen alle musertui tuo viisas hiiri.
"Ahneus se pettää viisaankin."
8. Ylpeä härkä.
Härkä pukeutui hevosen nahkaan ja luuli sillä hevosen arvoiseksi pääsevänsä. Toiset järkevämmät härät nauroivat sille, ja niin tekivät hevosetkin, vaikka he toisinaan piloillaan laskivat sen seuraansa. Entistä härän työtä katsoi se nyt kovin halvaksi eikä siihen enää ryhtynytkään, mutta eipä sillä myös ollut kykyä hevosen töihin. Tästä oli seurauksena että se makasi päivät päästään laiskana. Mutta kun se ei mitään tehnyt, niin ei se mitään ansainnutkaan. Hevosnahka kului ensin karvattomaksi, sitten repaleiksi ja viimein täytyi härän heittää se selästänsä. Mutta nyt oli härkä jo tullut vanhaksi ja kelvottomaksi häränkin työhön, ja uuden hevosnahan ostamiseen ei sillä varoja ollut. Viimein kuoli se nälkään, ja sen haudalle kirjoitettiin: