Muiden kyläin asukkaat tätä näkivät ja kuulivat, ja olivat kummissaan, miksi heillä myöskin ei ollut niin. He jo luulivat täyteen toteen, että Kultalalaiset tunsivat taikoja. Mutta siihen sijaan että olisivat kuulustelleet, millaiset ne taijat olivat, jäivät he vaan istumaan vanhaan likaansa, ja elivät niinkuin ennenkin. He osoittivat vaan kateutta ja vainoa Kultalasta puhuessa, ja pilkaten sitä kutsuivat kullantekijäin kyläksi. Mutta tämä liikanimi ei ollut mikään likanimi.
Eivätkä siitä Kultalaiset paljon huolineet. Sillä mihin vaan tulivat, heitä kohdeltiin kunnialla ja hyvyydellä. He elivät tätä hyvää elämätänsä, ja olivat niin muodoin iloiset. Koko viikon työtä tehtyänsä he pitivät sunnuntain oikeana lepopäivänä. Krouviin he nyt eivät menneet. Olipa heillä kotonansa virvoittavia juomia. Mutta talvella nuorukaiset usein tanssasivat. Muutamat miehet ja pojat olivat kouluttajalta, Juhanalta, oppineet viulua soittamaan ja pilliä puhaltamaan. Ja olivatkin jo melkoiset mestarit. Usein nuoret laulua oppineet pojat ja tytöt lauloivat yhteisesti suuria, koreita veisuja, joita tuskin sai kuulla kaupungissakaan. Vanhat miehet ja vaimot kävivät perheineen illoilla toistensa tykönä, kussa heitä ravittiin talonpoikaisella ruualla, ja aika vietettiin iloisilla ja ystävällisillä puheilla. Juopuneista ihmisistä, tappeluista, riidoista, käräjäinkäynnistä tai muusta ylöllisyydestä tahi irstaisuudesta ei kuultu puhuttavankaan. Sillä sekä parempi olo että koulussa saatu parempi oppi oli heidät totuttanut kunniallisempaan ja siistimpään elämään, jota muutoin ei havaittu muissa kylissä. Jo ensi näöltä kaupungissa tunnettiin ja eroitettiin Kultalalaiset muista talonpojista. Heidän pukunsa oli yksinkertainen ja puhdas, ei liian pulska tahi kallis, heidän puheensa hiljainen ja siivo, heidän käytöksensä oli ilman ulkokultaisuutta, mutta tarkka, hyväsydäminen ja siisti.
Ei pidä kuitenkaan uskoa, että tämä siisti ja kiitettävä elämä tuli ainoastaan opetuksesta ja ihmisten paremmasta tilasta; kylän yhteiset asetukset myöskin paljon vaikuttivat. Sillä muutamat talonpojat, tultuansa rikkaammiksi, tahtoivat taas ruveta elämään ylöllisesti ja suunnattomasti. Muutamat tahtoivat tulla ylpeiksi, antoivat tyttärillensä ylimäärin pulskia vaatteita, pukivat itsensä kalliisiin verkoihin ikäänkuin kaupungi herrat, ja pyysivät kaikin muodoin elää suuresti. Toiset rupesivat taas kortteihin elikkä viinaklasiin krouvissa. Mutta tätä suuresti pahastuivat kaikki kunnon ihmiset, ja he sanoivat: "joko nyt taas ruvetaan sillä tavalla elämään, ja pitääkö taas ruveta kaikki menemään takaperin!" Ja oli yhteinen mielipaha ja närkästys niitä vastaan, jotka luopuivat yksinkertaisesta, kiitettävästä elämänlaadusta; ja vaadittiin, että kylän hallitusmiesten piti paremmin ja tarkemmin valvoa hyviä tapoja kylässä.
Tämä hallitusmiehille tehty soimaus ei ollenkaan tehnyt pahaa mieltä heille, mutta siihen sijaan heitä oikein ilahutti. Ja niin tuli toimeen yhteinen ankara kylänasetus; siinä oli kielletty kaikki kopeus ja ylöllisyys vaatteissa ja joka ijälle määrätty hänen pukunsa; kortin pelille ja kaikelle pelille rahasta ja rahanarvosta, juopumiselle, sadatuksille ja hävyttömille puheille, tappeluksille ja muulle vallattomuudelle määrättiin kova rangaistus ja sakko. Tästäpä tuli, ett'ei kukaan ylpeillyt eikä ylöllisiä noudatellut; että jos tulikin joskus kellenkään halu tehdä mitään ylöllistä, hävitöntä tahi väärää, häntä kuitenkin siitä peljätti ja esti häpeän ja rangaistuksen pelko.
Joka vuosi tämä asetus luettiin koko kansalle. Silloin piti vanhain ja nuorten, miesten, vaimoin ja lasten olla kuulemassa. Jos nähtiin tarpeelliseksi, niin tehtiin lisäyksiä. Ja koska se oli ylösluettu, kysyi aina ensimmäinen hallitusmies: "Tahdotteko noudattaa ja seurata tätä asetusta, joka on hyvän voimamme, sopumme ja kunniamme perustus?" — Ja kaikki, sekä vanhat että nuoret, vastasivat yksimielisesti korkialla ja selkeällä äänellä: Me tahdomme.
Keckman (Kultala).
8. Arvoituksia.
1. Akka loukossa, sata hammasta suussa, puree, vaan ei niele?
2. Halli mäellä haukkuu, luut suusta tippuu?