5. Oi, mikä sydämen kipu, kuin taivaallisia miettiessäni, parvi lihallisia ajatuksia yht'äkkiä leuhahtaa! Jumala! elä erkane kauas minusta, eläkä hyljää palvelijaasi. Lähetä leimauksesi, lasketa nuolesi, säikytä ja karkoita vihoillisen kuljeet kaikki. Kokoa huomioni luoksesi; anna unehuttaani maalliset kaikki; anna minun heti himoin ihanat kuvat sydämestäni kaikki karkoittaa ja niitä kammoa! Rientäös minulle avuksi. Sinä ijankaikkinen totuus, ett'ei mikään turhuus saako minua horjumaan! Tullos, Sinä taivaallinen sulo, niin kaikki saastaisuus kasvoisi edestä pakenee!
6. Anna, anna minulle anteeksi armollisesti, niin usein, kuin rukoillessani suvatsen minkään muun kuin Sinun mieleeni nousta! Sillä minä tunnustan, ajatusteni useasti olevan ajelulla. En useinkaan ole siinä saapuvilla, missä ruumiini on, vaan siellä, mihin mieleni minun vie. Mikä luontoani suosittelee, taikka totutulle tavalleni kelpaa, se on nopsa mieleeni joukahtamaan.
7. Oi, kuinka sentähden on tosi, mitä Sinä, ijäinen totuus, sanonut olet; Kussa teidän tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne. Jos taivasta rakastan, niin ajattelen mieluisesti taivaallisia. Jos maailmaa rakastan, niin olen mielissäni sen onnesta, ja pahoilla mielin sen onnettomuudesta. Jos lihallisuutta rakastan, niin mieleni on alinomaa lihallisissa asioissa. Jos hengellisyyttä rakastan, niin ajattelen ilolla hengellisiä asioita. Mitä ikään rakastan, siitä mielelläni puhun siitä mielelläni kuulen puhuttavan, ja sen kuva seuraa minua yleensä. Mutta autuas on se ihminen, joka Sinun tähtesi luodut kaikki hyljää, luonnolle väkinäistä tekee, ja lihan himot ristiinnaulitsee hengellisellä kiivaudella. Sinun eteesi kantaaksensa virheettömän rukousuhrin leudolla omalla-tunnolla ja kaikesta maallisesta, sisällisesti niin hyvin kuin ulkonaisestikin, kirvonnunna, ollaksensa otollisen enkelien seurakumppaniksi.
Kemell.
33. Elefantti.
Ensimmäisen Makkabealaisten kirjan 6 luvussa kerrotaan, kuinka kuningas Antiokus Eupator "kokosi sata tuhatta miestä jalkaväkeä ja kaksikymmentä tuhatta ratsasmiestä, ja kaksineljättäkymmentä elefanttia, jotka sotaan harjoitetut olivat", lähteäksensä niillä Juudaan sotimaan; ja värsyissä 34-37 luetaan, että hän antoi "priiskoittaa elefantit punaisella viinalla ja morin marjan nesteellä, kehoittaaksensa heitä käymään edes ja vihastumaan. Ja jakoi elefantit joukkoin keskelle, että kunkin elefantin tykö oli asetettu tuhannen jalkamiestä rautalakeilla ja harniskoilla, ja viisi sataa hevoismiestä. Nämät ottivat vaarin elefantista, niin ett'eivät he välttäneet pois sen tyköä, ja kuhunka elefantti käännettiin, sinne myös heidän piti itsensä kääntämän. Ja kukin elefantti kantoi seljässänsä puutornia, jossa kaksineljättäkymmentä sotamiestä oli, ja se mies, joka eläintä ajoi ja hallitsi."
Moni lukija varmaan ihmettelee, kuinka yksi ainoa elävä taitaa puutornia kantaa ja sen sisässä 32 sotamiestä paitsi ajajata, ja moni sitä myös taitaisi tuskin todeksikaan uskoa, jos olisi jossain muussa kirjassa kuin pyhässä raamatussa luettavana. Siitä syystä tulemme nyt seuraavassa luvussa vähän täydellisempiä tietoja elefantista antamaan.
Itä-Indian maalla, johon tulee neljättä sataa peninkulmaa Kanaan maasta idän ja etelän välillä, löytyy vielä nyt, niinkuin siellä vanhankin testamentin aikoina löytyi, paljo elefantteja, ja niillä on vielä tänäpäivänä sama ihmeteltävä luontonsa, voimansa ja ruumiinsa rakennus, kuin niillä Makkabealaistenkin aikana oli. Tämä luomus on Jumalalta varustettu hirveän isolla ruumiilla, ja tiettävästi on se suurin kaikista maaelävistä, niinkuin se myös mielensä puolesta on kaikista luontokappaleista viisain.
Kaikki, mitä elefantista tulemme kertomaan, on sangen ihmeellistä. Paitsi Itä-Indian maassa tavataan elefantteja Afrikassakin, mutta Afrikan elefantit ovat toista lajia kuin Indian. Kuin jo sanoimme on elefantilla hirveän iso ruumis, sen jalat ovat pitkän miehen korkuiset ja tukevan miehen paksuiset. Tavallinen mies taitaa hattu päässä suorana sen mahan alatse astua, ja sen koko korkeus maasta selkärankaan on puolenkolmatta syltä.