Y. Koskinen
39. Porolla-ajaminen.
Kotoeläinten seassa on poro etuisin Lapissa; tästä elää ja vaatettaa Lappalainen itsensä. Tämä elävä on suuruudeltansa niinkuin karjais-mulli; vaalea vatsan alta ja mustantumma kyljiltä, seljältä ja päästä, pitkillä hoikilla mustan ja vaalean kirjavilla koivilla, vahvan niskan ja kaulan kanssa. Pää on tavallisen mullin pään suuruinen, ja siinä on kaksi korkeata ja monihaaraista sarvea. Sen elävän hoitaminen ei paljon rasita, ainoastaan häntä kaivamisensa aikana varjellaan sudelta, joka on nopsa heitä surmaamaan, ja ett'ei he hirtä itseänsä niillä hihnoilla, joilla he yhteen sidotaan, että metsässä yhdessä seuraisivat. Tämän elävän luulisi pitävän suojassa ja katon alla hoitamisen hyvänä; mutta tätä ei salli hänen luontonsa, vaan hän tahtoo taivaan avaran kannen alla päivänsä kuluttaa. Tätä viljellään täällä tiettömissä maissa. Reki, joka hänelle pannaan perään, kutsutaan pulkaksi tahi ahkioksi. Pulkka on Suomessa vastaava kirkkorekeä, ja ahkio työrekeä. Pulkka on niin muodoin ajoase, jolla ei kuormia kuljeteta, ja ahkio kuormareki. Pulkassa on perä ja nojalauta, ja on rakennuksensa puolesta kapeampi kuin ahkio. Ahkio on perästä leveä ja avoin. Molemmat ovat siinä yhtäläiset, että ovat niinkuin keskeltä poikkisahattu vene; kuitenkin ovat puut, joista ne valmistetaan, ei lautoja, vaan kapeita kelleksiä, jotka veneen tavoin ovat yhteen kaarien kanssa yhdistetyt, että mukaisemmasti juoksisi ja estyisi kaatumasta. Ahkion ja pulkan keulassa on linkku, johonka yksi kaulan ympärille pannusta leveästä nahasta (käsätteestä) sekä etu- että takajalkain välistä juokseva hihna on kiinni sidottu. Tämä hihna (vuotraippa) on etu- ja takajalkain kohdalta karvaisella poron nahalla vuorattu. Että hihna pysyisi etujalkain välissä, heitetään vatsan ylitse hihna (mahavyö), johonka tämä aisan siassa oleva hihna kiinni sidotaan. Poron päässä on päitset, joihinka oikealle puolelle sidotaan pitkä nahkahihna, jota suitsien sijassa käytetään. Ennenkuin ruvetaan ajamaan, viedään hihna vasemmalle puolelle poroa, josta se heitetään poron niskalle, ja tästä poro arvaa matkan olevan mielessä. Niin pian kuin hihna heitetään pois poron seljästä, seisahtaa se ja kääntyy poikki tien. Poro on vireä lähteissänsä, sentähden ei kauan saa hankkia, vaan kohta istua pulkkaan, muutoin on poro mennyt tiehensä ja jättänyt kuormansa. Näin irti pääsnyt poro juoksee niin kauan, joll'ei estettä tule, kuin saa pulkan palasiksi. Poro ei ajaessa kulje oikoiseen, niinkuin muut ajoelävät, vaan juoksentelee sinne ja tänne, katsellen ympärillensä; sen vuoksi ei hän päivässä juokse enämpää kuin neljä peninkulmaa. Lyömisestä ei poro ajaessa muuta tiedä kuin sen, että seisattuu kohta kuin häntä kuritetaan. Se kuritus, jonka hänelle ajaja tavallisesti antaa kulun parantamiseksi on se, että ajaja nousee pulkasta ja muutaman erän nykäisee kovasti ajohihnasta. Itse kulku ei ole porolla mitään työlästä, kuin ajaja ainoastansa vähänkin vaaria pitää itsestänsä ajaessaan. Tässä ei saa niinkuin hevosen reessä surutoinna istua, vaan kulku pitää aina olla mielessä. Matkalla olevan poron syöttäminen on ikävää. Useasti heittää kovin ajettu poro itsensä maata ajosta päästyänsä, siksi kuin tuntee vähänkin virvonneensa ja rupeaa sitte vasta syömään; vähän aikaa syötyänsä panee hän taas lepäämään ja märehtimään; jos hän senjälkeen saa vähän huoata, niin on hän taas valmis lähtemään. Koska yösijaa pidetään, niin porolla on tapana vasta päivän valjetessa ruveta syömään ja pitämään edellä mainittua ruuan järjestystä. Poron kuorma on 10 leiviskää.
A. Andelin (Oulun Wiikko-Sanomissa v. 1854.)
40. Sananlaskuja.
Hiljalleen härkä kyntää, tasaisen jäljen tekee.
Hyvä on ison pinon vierestä lastuja noukkia.
Joka kuuseen kurkoittaa, se katajaan kapsahtaa.