Kun mies on nuori, naimatonna,
Niin saa hän olla murheetonna
Ja elää huvituksissa,
Waan nainut huokauksissa,
Kateen ja häijyn vaimon kanssa
Hän aina pitää muistossansa,
Ett' nuoren-miehen paras on.
On kyllä naima-sääty kanssa
Myös hohtavainen muodoltansa
Ja loistavasta arvossa,
Waan kiitettävä harvossa;
Sentähden aina mielelläni,
Naimata elän yksistäni,
Ett' nuoren-miehen paras on.
Käyn riemun kukkasella tiellä,
Ja löydän hauskuudeita siellä,
Kestit ja monet ystävät,
Kun ilossa mun pitäävät;
On lysti siellä ollessani,
En pelkää kotoo tullessani;
Siis nuoren-miehen paras on.
Loviisallensa Heikki suuttui,
Ja riemu oitis murheeks' muuttui,
Loviisa Heikin kuitenkin
Sai mieheksensä sittekkin;
Nyt Heikki raukka katuu vasta,
Ja eikä lakkaa muistamasta,
Ett' nuoren-miehen paras on.
En kuule pauhinaa en toraa,
Ei lapset korvissani poraa,
Ei yöni ole levoton,
Ja päiväni ei iloton;
Noh, kuinka minä sitte naisin,
Ja niin sen varsin unohtaisin,
Ett' nuoren-miehen paras on.
Saan olla vapaa itsekseni,
Ja liehakoita lystikseni:
Syön päivällistä Hannalla,
Ja vietän ehtoon Annalla,
Sitt' Liisan kanssa kestiin kuljen
Ja muistooni sen ijäks' suljen,
Ett' nuoren-miehen paras on.
Jos päivieni päähän asti,
Näin yksin elän taitavasti,
En tunne koto-ristiä,
Waan riemua ja lystiä;
Siis laulan ihastuksissani,
Ryypyn ja suuta ottaissani,
Ett' nuoren-miehen paras on.
J. F. Granlund
[Ensikerran painettu 1834.]