J. F. Granlund
(1) Aurinko.
[Ensikerran painettu 1863 Tähti sanomaan n:o 6.]
KESÄN WIIMEINEN KUKKA
(Moore'n mukaan)
Nyt kesän viime kukka
Kukoistaa yksin vaan;
Siskoistaan ruusu-rukka
Jäi myrskyn maailmaan.
Ei kukkaa ruusun-laista
Syys-laaksoss’ ollenkaan,
Mi voisi kaunokaista
Kuvastaa ruskoaan.
En suojatta ma sallis'
Sun, kukka, kuihtuvan,
Waan siskojes luo, kallis,
Sun soisin nukkuvan.
Ma lehtes hiljaa heitän
Haudalle siskojen
Ja sunkin sinne peitän
Wienoisten vierehen.
Niin itse seuraan sitten,
Kun mennyt multakin
On joukko ystävitten,
Se mulle rakkahin.
Kun kuolon kello soipi
Jo veikon viimeisen,
Ken jäädä yksin voipi,
Maailman murheesen!
Tuokko