Tältä näkökannalta asiaa katsoessaan Moberg vastustaa niitä, varsinkin saksalaisten tutkijain esittämiä olettamuksia, joiden mukaan nämä porrastornit edustavat kosmologisia kuvitteluja.
Epäilemättä on Moberg oikeassa painostaessaan vuoren mytologista merkitystä muinaisten sumerilaisten uskomuksissa. Olihan heidän suuri jumalansa Enlil juuri vuorijumala, jota toisinaan nimitetään suorastaan "suureksi vuoreksi". Mutta hyvin vähässä määrin uskottavalta tuntuu tutkijamme selitys, että kansa tasangolle siirryttyään siellä suurin kustannuksin olisi ryhtynyt jäljittelemään vain entisen kotiseutunsa vuoria. Minkään muun kansan keskuudesta ei voida löytää tähän verrattavia esimerkkejä.
Tuon toisen, kosmologisen katsantokannan tueksi on esitetty m.m. eräitä nimityksiä, joita jo sumerilaiset ovat antaneet noille "taivaaseen ylettyville" torneilleen. Tässä suhteessa todistusvoimaisimmat ovat nimet sellaiset kuin Duranki ('taivaan ja maan yhdysside') ja Etemenanki ('taivaan ja maan perustuksen talo'). Huomattava on lisäksi nimi Euriminanki ('taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan temppeli'), minkä on oletettu olevan jossakin suhteessa tornin seitsemään kerrokseen, samoin kuin lagashilaisen temppelin määreen "Seitsemän taivaankehän temppeli", joskaan ei nimenomaan tiedetä, että viimeksimainittu nimi tarkoittaisi itse tornia. Mobergin mielestä eivät nämä nimitykset ole riittäviä todistamaan, että kysymyksessä olevien tornien esikuvana todella olisi ollut jokin kosmologinen, taivaankerroksia esittävä kuvitelma. Vaikkakin, niin hän huomauttaa, sellaiseen nimeen, kuin "Taivaan ja maan yhdysside", mahdollisesti sisältyy käsitys, että tämä torni, jonka perustus on ollut syvällä maassa ja huippu taivaalla, muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen taivaan ja maan välillä, täytyy tämän tapaisen kuvittelun kuitenkin olla toisella sijalla, se ei koskaan ole saattanut olla itse tornin pystyttämisen syynä.
Mahdollisesti ei tätä ongelmaa voidakaan tyydyttävästi ratkaista yksinomaan muinaisbabylonialaisen tutkimusainehiston perustalla. Mutta silti ei meidän tarvitse jäädä epätietoisiksi siitä, mikä tämä "taivaan ja maan yhdysside", jota myös nimitetään "vuoreksi", asiallisesti on. Sen selittämiseksi on meidän luotava silmäys Aasian muillakin kansoilla vallinneisiin vastaaviin uskomuksiin ja kuvitteluihin.
Aivan yleinen yhä vieläkin keski-Aasian kansoilla on käsitys, että maakehän keskessä sijaitsee mahtava vuori, jonka huippu hipoo ihmisten saavuttamattomia korkeuksia ja tarjoaa jumalille heidän arvoaan vastaavan asuinsijan. Samoinkuin tuo ennenmainittu "rautainen patsas" kerskaa kasvaneensa taivaan ja maan kera, samaten puhuvat turkinsukuisten kansain vanhat tarut kaukaisesta ajasta, jolloin maakehän keskusvuori vielä oli pieni kukkulapahainen. Kumpikin uskomus edellyttää siis, että maailma vähitellen pienestä alusta on kasvanut yhä suuremmaksi, ja liittyy yhtä kiinteästi itse maailmankuvaan.
Vaikkakin Altain kansat ovat jumaloineet vuoriaan, varsinkin tarujen ylistämää Altaita, jota ne nimittävät "ruhtinaaksi", ei käsitys maanpiirin keskusvuoresta kuitenkaan ole ollut sidottu mihinkään paikalliseen, keski-aasialaiseen vuoreen, vaan on tämä kuvitelma tullut tänne muualta jo valmiiseen maailmankuvaan kuuluvana. Huomattava on lisäksi, että tämä tarunomainen vuori usein sijoitetaan itse taivaaseen. Niin esim. Altain tatarien ylijumala, Bai-Ulgön ('suuri-rikas') asuu taivaassa "kultaisella vuorella". Samoin jakuttien tarut puhuvat taivaan "maidonvalkoisesta kivisestä vuoresta". Usein tämän läpikuultavan vuoren kuvitellaan kohoutuvan kerroksittain, joiden lukumäärä vaihtelee, mutta joita tavallisesti mainitaan olevan yhtä monta kuin on itse taivaankerroksia kunkin kansan käsityksen mukaan. Muuan keski-aasialainen taru kuvailee maakehän keskusvuorta kolmiporraksiseksi. Ostjakit puhuvat taivaan "seitsenkerroksisesta vuoresta". Kuvitellaanpa joskus itse taivastakin sellaisenaan vuoreksi; sen alapuoli, jonka me ihmiset näemme, on pyöreän holvin muotoinen. Eräs altailainen luomistaru kertoo, mitenkä Ulgen luodessaan maailman istui "kultaisella vuorella", missä aurinko ja kuu aina loistavat ja mitenkä tämä vuori sittemmin laskeutui alas peittäen maan; taivaan reunat eivät kuitenkaan kosketa itse maata, ne kun eivät ulotu aivan maakehän ääriviivaan asti.
Käsitys taivaan vuoresta kuvastuu myös seuraavasta koillis-Siperiassa asuvien goldien tarusta: "Kun jumalat rakensivat taivaan, tekivät he sen kivistä, mutta sen valmistuttua alkoivat ihmiset pelätä, että se saattaa pudota heidän päälleen, sen vuoksi jumalat puhalsivat henkeään holvin alle, niin että siten muodostunut ilma verhosi kivet ihmisten katseilta." Epäilemättä tämäkin taivaankuva on läheisessä suhteessa tuohon "vuoreen" ja siitä kehittynyt. Goldien keskuudessa ei tällaisen kiviholvin kuvittelu ole voinut syntyä, sillä heille, samoinkuin muillekin pohjois-Siperian kansoille, on tällainen rakennustapa täydellisesti vieras.
Mongolien, burjattien ja kalmukkien tarustossa on maailmanvuoren nimenä Sumbur, Sumur eli Sumer, jossa nimityksessä helposti tuntee intialaisten keskusvuoren, Sumerun nimen ja johon liittyvät uskomukset ovat valmiina Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana kulkeutuneet keski-Aasian kansoille. Onko tämä Sumeru- eli Meru-vuoren kuvitelma alkuaan Intiassa syntynyt ja siellä mahdollisesti jonkin mahtavan paikallisen vuoren välityksellä, on vaikea ratkaista. Jo niin varhain, kuin sen tunnemme, on se ollut kosmologinen kuvitelma.
Mutta missä on tämän korkean maanpiirin keskuksesta nousevan maailmanvuoren huippu? Saattaisimme olettaa, että se olisi taivaan laella kohtisuorassa päämme päällä eli siis kuperalta näyttävän taivaankannen pohjassa. Sellaisessa asennossa olevaksi ei vuortamme kuitenkaan ole kuviteltu, vaan kohoutuu sen huippu pohjantähden luona olevaa taivaannapaa kohti, missä myös on vuoren huipulla sijaitseva Ylijumalan asunto ja "kultainen istuin". Juuri tällaiseen käsitykseen viittaa kaikkialla Aasiassa vallitseva käsitys, että maailmanvuori on pohjosessa. Selvästi tämä käsitys ilmenee seuraavasta burjattien keskuudessa muistiinpannusta intialaisen maailmankatsomuksen värittämästä tarusta: "Alkuaan oli ainoastaan vettä ja sammakko (= kilpikonna), joka tuijotti veteen. Jumala käänsi tämän eläimen nurin ja loi sen vatsalle maailman. Eläimen kullekin jalalle hän muodosti maanosan, mutta sammakon navalle hän perusti Sumbur-vuoren. Tämän vuoren huipussa on pohjantähti ". Toisessa tarussa, jossa Sumbur-vuoren huipulle on sijoitettu temppeli, sanotaan, että pohjantähti on tämän temppelin tornin kultainen kärki.
Samalla ilmansuunnalla kohoavan kosmillisen vuoren tunsivat jo ammoin etu-Aasian suuret kulttuurikansat. Myös raamatussa esiintyy tämä kuvitelma; Jesajan kirjan 14:nnessä luvussa kuvataan ylpeätä olentoa, joka halusi "asettaa itsensä korkeimman vertaiseksi" seuraavin sanoin: "Sinä sanoit sydämessäsi: taivaaseen tahdon minä astua, Jumalan tähtien yli minä istuimeni korotan ja istun todistuksen vuorelle pohjan perillä." Kun Jumalan istuimen uskotaan olevan maailmanvuoren huipulla pohjosessa, on tämä ilmansuunta ollut mandealaisilla rukoussuuntana. Myöskin Kiinan keisarilla on ollut tapana palvoa Taivaanjumalaa kasvot käännettyinä pohjosta kohti.