"Ettekö voi auttaa meitä?" kysyi pikku Stanislovas arasti.
Jurgis pudisti päätään.
"Eikö ne anna teille yhtään rahoja täällä?"
Hän pudisti yhä päätään.
"Milloin pääsette vapaaksi ja tulette kotiin?"
"Kolmen viikon päästä", vastasi Jurgis.
Poika silmäsi levottomasti ympärilleen. "Taitaa olla parasta, että lähden tieheni nyt!" sanoi hän.
Jurgis nyökäytti päätään. Mutta yht'äkkiä hän malttoi mielensä, ja pisti käden taskuunsa ja kurotti sen sitte ristikon läpi — kädessä oli neljätoista senttiä. "Kas tässä!" hän sanoi. "Ota tämä ja vie kotiin heille!"
Stanislovas otti rahan vastaan, ja hetken epäröityään astui hän ovelle. "Hyvää yötä, Jurgis!" virkkoi hän, ja Jurgis näki pojan horjuvan, kun hän katosi näkyvistä.
Jurgis seisoi tuokion paikallaan, nojaten otsaansa rautaristikkoa vastaan, horjahdellen ja haperoiden kuin juopunut. Sitte tarttui vartija häntä käsivarteen, ja hän kääntyi ympäri ja lähti hiljaa takasin kivensärkypaikalle.