»Ei, sitä en tarkoita. Hän tärveli oman sydämensä, muuttui itsekkääksi. Hän otti kaikki antamatta mitään. Hän on paljon vanhempi minua, joten olen voinut nähdä, kuinka asia on häneen vaikuttanut. Hän on tunteeton, ei usko, ei edes omaan itseensä; jos puhuu hänelle maailman parantamisesta, hän vain nimittää puhujaa mielettömäksi.»

»Sinä varmaan pelkäät jotakin muuta», tutkieli Mary. »Pelkäät, että täytyisi mennä kanssani naimisiin?»

»Kuulehan, Mary — on olemassa toinen tyttö. Minä tosiaankin rakastan häntä ja olen kihloissa hänen kanssaan. Mitä voinkaan tehdä?»

»En ole koskaan voinut uskoa, että häntä rakastat», sanoi Mary kuiskaten. Hänen katseensa painui alas, ja hän alkoi jälleen hermostuneesti nyppiä vanhaa sinistä leninkiään, jossa oli pilkkuja, kenties äsken mrs Zambonin lasten luona suoritettujen ponnistusten jäljeltä. Toisinaan Hal luuli hänen alkavan jälleen puhua, mutta hän sulki heti tiukasti huulensa. Hal katseli häntä, sydän kipeänä.

Vihdoin jälleen puhuessaan Mary puhui yhä kuiskaten, ja hänen äänessään oli nöyrä sävy, jota Hal ei ollut milloinkaan ennen siinä huomannut. »Ette varmaankaan halua enää koskaan kanssani keskustella sen jälkeen, mitä nyt olen sanonut.»

»Ah, Mary!» huudahti Hal tarttuen hänen käteensä. »Älä sano, että olen tehnyt sinut vieläkin onnettomammaksi! Minä tahdon auttaa! Etkö salli minun olla ystäväsi, todellinen, oikea ystäväsi? Salli minun auttaa sinut pois tästä satimesta — saat nähdä maailmaa, voit tulla onnelliseksi. Silloin koko maailma näyttää toisenlaiselta, ja sinä naurat ajatellessasi, että kerran tahdoit tulla minun omakseni.»

32.

He lähtivät takaisin kaivoksen suulle. Onnettomuuden tapahtumisesta oli kulunut kaksi vuorokautta, mutta tuuletuslaitos ei ollut vieläkään kunnossa, eikä ollut merkkiäkään siitä, että se pantaisiin kuntoon. Naiset kävivät yhä hysteerisemmiksi, ja joukoissa alkoi tuntua melkoista mieltenjännitystä. Jeff Cotton oli tuottanut väkeä ylläpitämään järjestystä. Oli rakennettu piikkilanka-aitaus kuilunsuun ja lähitienoon ympärille, ja tämän aitauksen takana miehet kävelivät — tuimannäköisiä kansalaisia, joilla oli päässä poliisinkypärit ja joiden lonkalla pullottivat revolverit.

Hal oli tänä pitkänä odotusaikana keskustellut oman ryhmänsä jäsenten kanssa. He kertoivat, mitä oli tapahtunut hänen vankilassa ollessaan, ja siitä johtui hänen mieleensä eräs seikka, jonka kaivosräjähdys oli ajatuksista häivyttänyt. Vanha John Edström parka oli Pedrossa, kenties ankarassa puutteessa. Hal meni sinä yönä vanhan ruotsalaisen asunnolle, kiipesi ikkunasta sisään ja kaivoi permannosta sinne hautaamansa rahat. Siinä oli viisi viiden dollarin seteliä, jotka hän pisti kirjekuoreen jättäen Mary Burken asiaksi lähettämisen.

Tunnit kuluivat hitaasti, ja vieläkään ei näkynyt mitään merkkiä kuilunsuun avaamisesta. Kaivosmiehet ja heidän vaimonsa alkoivat kokoontua valittamaan yhtiön menettelyä, ja luonnollista oli, että Halin tuttavat, jotka olivat aloittaneet punnitustarkastajan saamista tarkoittavan liikkeen, ryhtyivät nytkin johtamaan. He olivat älykkäimpiä työmiehiä ja käsittivät syvällisemmin tapahtumien merkityksen. He eivät ajatelleet ainoastaan niitä miehiä, jotka olivat nyt satimessa maan alla, vaan tuhansia muita, jotka joutuisivat samaan kadotukseen tulevina vuosina. Varsinkin Hal mietti, miten saisi aikaan jotakin lopullista, ennenkuin kaivosalueelta lähtisi; selvää oli, että hänen lähtönsä tapahtuisi aivan pian — Jeff Cotton muistaisi hänet ja täyttäisi uhkauksensa vapautumalla hänestä.