Vanha Rafferty oli ollut aikoinaan korkealle nousemassa. Hän oli päässyt vaakamestariksi San José-kaivokseen, mutta oli luopunut toimestaan, koska oli ollut sitä mieltä, ettei hänen uskontonsa sallinut tehdä, mitä häneltä vaadittiin. Kamalalta oli tuntunut se vaatimus, että miesten työn tulos oli pidettävä erään keskimäärän rajoissa, lähettivätpä he ylös kivihiiltä kuinka paljon tahansa. Kun Rafferty mieluummin luopui toimestaan kuin suostui sellaiseen, hänen täytyi lähteä kerrassaan pois kaivoksesta, koska jokainen luonnollisesti tiesi, minkätähden hän oli toimen jättänyt ja hänen läsnäolonsa piti eleillä tyytymättömyyttä.
»Ajatteletteko, ettei täällä ole yhtäkään kunniallista yhtiötä?» kysyi
Hal.
Vaiiha Rafferty vastasi: »Onhan niitä joitakin, mutta kunniallisena oleminen ei ole niin helppoa kuin luulette. Heidän täytyy sovittaa hintansa toisten mukaan, ja jos toinen varastaa punnitessaan, täytyy toisen tehdä samoin. Siten käy pienentäminen miesten palkkoja heidän tietämättään, ja on olemassa väkeä, joka ei halua ansaita vähemmän kuin joku toinen.» Hal huomasi ajattelevansa vanhaa Peter Harrigania, jonka johdossa Yleinen Polttoaine-Yhtiö oli. Hänen sanottiin lausuneen: »Minä olen ylen perso osingoille!»
»Kaivosmiehen vaikeus», jatkoi vanha Rafferty, »on siinä, ettei hänellä ole ketään, joka puhuisi hänen puolestaan. Hän on yksin —»
Tämän keskustelun aikana Hal oli vilkaissut »Punaiseen Mariin» ja huomannut hänen nojaavan käsivarsiansa pöytään, voimakkaat hartiat asennossa, joka tiesi kertoa ankarasta päivätyöstä. Mutta nyt hän puuttui keskusteluun; hänen äänensä kajahti yhtäkkiä, ylenkatseelta väristen: »Kaivosmiehen onnettomuus on siinä, että hän on orja!»
»Älähän —», aloitti vanha mies vastaanväittäen.
»Hänen vastustajanansa on koko maailma, »ja hänellä ei ole ymmärrystä liittyä toisiin, muodostaa ammattiyhdistystä ja pitää niin puoliansa!»
Samassa syntyi hiljaisuus. Hal hämmästyi hänkin kuullessaan nyt ensimmäisen kerran tuon pelätyn sanan »ammattiyhdistys» ääneen lausuttuna.
»Tiedänhän sen!» virkkoi Mary, harmaat silmät täynnä uhmaa. »Ette halua kuulla sanaa lausuttavan! Mutta joku lausuu sen teistä huolimatta!»
»Hyvin ymmärretty», virkkoi vanha mies. »Kun ihminen on nuori ja lisäksi nainen —»