»Täytyy etsiä tulkki — ja hän voi olla yhtiön urkkija. Voipa käydä niinkin, että ensimmäinen käännytettävänne antaa teidät ilmi päällysmiehelle. Muutamat miehistä näet ovat tietenkin pelkureita, muutamat taas pettureita; he myyvät teidät ensimmäiselle kumppanilleen paremmasta 'paikasta' — tai kukaties olutlasista.»

»Sellaiset seikat varmaan ovat omansa heikentämään vakaumuksianne», sanoi Hal.

»Ei», sanoi toinen tyynesti. »Se on vaikeata, mutta eihän käy soimaaminen noita ihmisparkoja. He ovat tietämättömät — ja heitä pidetään tahallisesti siinä tilassa. Päällysmiehet hankkivat heidät tänne ja huolehtivat taitavasti siitä, etteivät he pääse liittymään toisiinsa. Noissa eurooppalaisissa kansoissa tietenkin elävät vanhat ennakkoluulot, kansalliset ja uskonnolliset, jotka pitävät heitä erillään. Edessänne on kaksi miestä, ja te otaksutte molemmat yhtä vaivaisiksi — mutta kohta huomaatte toisen ylenkatsovan toista, koska on ollut kotimaassa paremmassa asemassa kuin hän. Niin he toimivat päällysmiesten tarkoitusten hyväksi.»

28.

He olivat saapuneet etäiseen kohtaan kanjonissa, istuutuivat laakealle kivelle ja jatkoivat kaikessa rauhassa keskusteluansa.

»Koettakaa asettua heidän sijaansa», sanoi järjestäjä. »He ovat vieraassa maassa, missä toinen neuvoo heitä niin, toinen näin. Herrat ja heidän asiamiehensä sanovat: 'Älkää luottako yhdistyksen agitaattoreihin. Ne ovat pelkkiä kiristäjiä, elävät mukavasti tekemättä mitään. He vievät rahanne ja yllyttävät teidät lakkoon, jossa menetätte toimenne ja kotinne, voivat myydäkin teidät ja lähteä johonkin toiseen paikkaan ryhtyäkseen siellä samaan juoneen.' Ja työmiehet ajattelevat, että tuo voi olla totta; he eivät ole kyllin älykkäitä huomatakseen, että jos yhdistysliikkeen johtajissa on huonojakin, syynä täytyy olla, että päällysmiehet lahjovat heitä. Siten työmiehet joutuvat ihan ymmälle, eivät tiedä, minne kääntyä.»

Mies puhui tyynesti, mutta hänen kasvoissaan värähteli kiihtymys. »Yhtiö toistaa toistamistaan, että miehet ovat tyytyväiset — että me heitä yllytämme. Mutta ovatko he tyytyväiset? Olette ollut täällä jo niin kauan, että varmaan sen tiedätte.»

»Siitä ei kannata puhuakaan», vastasi Hal. »He eivät tietenkään ole tyytyväiset! He näyttävät minusta usein lapsijoukolta, joka itkee pimeässä — he eivät tiedä, mitä heiltä puuttuu, ketä tulee syyttää tai kenen puoleen kääntyä saadakseen apua.»

Hal huomasi epäluulojensa hälvenevän. Tämä mies ei ollenkaan vastannut sitä kuvaa, jonka Hal oli itselleen luonut ammattiyhdistysten järjestäjästä; hän oli sinisilmäinen sievä amerikkalainen, ei ollenkaan hurja ja suurisuinen, vaan pikemmin alakuloisen mietteliäs. Hänessä tietenkin asui närkästys, mutta se ei ilmaantunut meluavan monisanaisena, ja tämä hillintä miellytti Halia, koska hän demokraattisista taipumuksistaan huolimatta oli tottunut ajattelemaan niinkuin koko se luokka, joka karttaa suurta ääntä ja ylenmääräistä asian tehostamista.

Halin mielenkiintoa herätti myöskin miehen suhtautuminen työtätekevien ihmisten heikkouksiin. Köyhien »tylsyys», joka sai monet epätoivoisiksi heihin nähden, heidän pelkuruutensa ja epävakaisuutensa olivat asioita, joista Hal oli kuullut alinomaa puhuttavan. »Heitä ei voi auttaa», sanottiin. »He ovat likaisia ja laiskoja, juovat ja rikkovat lupauksensa, pettävät toinen toistansa, ja ovat aina olleet sellaisia.» Ajatus keskitettiin tähän kaavaan: »Ihmisluontoa ei käy muuttaminen!» Mary Burke, joka kuului työtätekevään luokkaan, puhui hänkin työläisistä tähän vihaiseen ja ylenkatseelliseen tapaan. Mutta Olson uskoi heidän miehuuteensa ja pyrki heitä herättämään ja opettamaan.