Petteri yhä nyyhki ja ulisi.
"Pidä kitasi!" karjasi mies. Ja sitten, pakottaen Petterin tuijottamaan häntä silmiin, hän jatkoi: "Käsitätkö? Voit pelastua. Eikä tarvitse tehdä muuta kuin kertoa mitä tiedät. Sitten pääset pois eikä sinua enää häiritä. Pidämme sinusta hyvän huolen; teemme sinulle elämän helpoksi."
Petteri tuijotti kuin hypnotisoitu lintu. Suuri ikävä täytti hänen sielunsa — ikävä vapauteen, huolettomuuteen, hyville päiville! Jos vain tietäisi mitään, niin kertoisi; jos vain keksisi jotakin, jonka kertoisi!
VII.
Äkkiä mies tarttui Petteriä käteen ja väänteli taaskin kalvosta, se oli se sama kipeä, ennen kidutettu kalvonen. "Kerrotko?"
"Kertoisin jos tietäisin!" kirkui Petteri. "Jumalani, enhän voi!"
"Älä valehtele", sähisi mies. "Minä tiedän nyt, et voikkaan valehdella enää minulle. Tunnet Jim Gooberin."
"En vähääkään", voivotteli Petteri.
"Valehtelet!" selitti toinen ja väännäytti Petterin kalvosta.
"Joo, joo, kyllä, kyllä, tunnen hänet!" kiljui Petteri.