"Vannotko että tämä on totta?"
"Vannon."
"Etkä anna kenenkään houkutella itseäsi kieltämään tätä — vaikka sinulle sanottaisiin mitä."
"E-en", sanoi Petteri.
"Hyvä", sanoi Guffey, ja äänessään kuului tyytyväisyys, jota liikemies tuntee, kun on tehnyt hyvän kaupan. Hän puhutteli Petteriä miltei inhimillisesti jatkaessaan: "Katso nyt, Petteri, sinä olet meidän miehemme ja me luotamme sinuun. Ymmärrät tietysti että meidän on pidettävä sinua täällä, mutta sinun ei tarvitse olla vankina ja me kohtelemme sinua hyvin. Asetamme sinut vankilan sairaalaan, saat hyvää ruokaa eikä tarvitse tehdä mitään. Noin viikon kuluttua tulee sinun esiintyä todistajana suurvalamiehistön tutkinnossa. Mutta sillä välin — ei sanaakaan kenellekään! Voivat koettaa houkutella sinulta joitakin tietoja tästä, mutta älä puhu tästä asiasta kenellekään muulle kuin minulle. Minä olen sinun herrasi, ja minä sanon mitä saat puhua ja pidän huolta sinusta kokonaan. Käsitätkö kaiken?"
"Ky-ky-yllä", sanoi Petteri.
VIII.
Taru kertoo, että oli kerran neekeri, joka sanoi, että hän mielellään loukkasi varpaansa, koska tuntui niin hyvältä, kun se heitti pakottamasta. Tämän saman periaatteen mukaan oli Petterin hyvä olla American Cityn vankilan sairaalassa. Hänellä oli mukava vuode, kylliksi ruokaa, eikä tarvinnut tehdä kerrassaan mitään. Hänen kipeät jäsenensä paranivat, hän lihoi, ja hänen vilkas järkensä alkoi tutkia olosuhteita ympärillään saadakseen selville, miten voisi saada tämän tilanteen pysyväiseksi ja miten lisätä oloonsa pientä ylellisyyttä, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi.
Sairaalan isäntänä oli vanha mies, nimeltä Doobman. Hänet oli nimitetty virkaansa sen takia, että hän oli erään valtuusmiehen sukulainen. Hän oli ollut virassaan kuusi vuotta ja tällä ajalla lihonut yhtä nopeasti kuin Petteri nyt. Hän oli saapunut asteeseen, missä hän ei mitenkään halunnut lähteä nojatuolistaan, jos suinkin voi sen välttää. Petteri havaitsi tämän ja niin kykeni tekemään itsensä hyödylliseksi pikkuasioissa. Mr. Doobmanilla oli myöskin muuan salainen synti; hän nuuskasi, eikä halunnut kurin takia, että tämä kamala seikka tulisi tunnetuksi. Sen vuoksi hän piti tapanaan odottaa, että jokaisen selkä oli käännetty häneen, jolloin hän vetäsi nenäänsä hyppysellisen nuuskaa. Petteri huomasi tämän, ja kohteliaasti käänsi selkänsä.
Jokaisella tässä sairaalassa oli joku salainen synti, ja Mr. Doobmanin velvollisuus oli tukahduttaa kaikkien muiden synnit. Sairaalan asujiin lukeutui useita vangeista, joilla oli rahaa, jotta voivat maksaa mukavuuksista. He halusivat tupakkaa, viinaa, cocainia ja muita huumausaineita, ja jotkut heistä halusivat tilaisuuksia harjottaa ilettäviä ja nimettömiä irstailuja. Kaiken rahan minkä he saivat salakuletetuksi vankilaan, kuluttivat he mielellään, jos saivat halunsa tyydytetyiksi. Ja entäs sitten sairaalan palveluskunta? Kaikki sen jäsenet olivat politiikkojen nimittämiä, hylkyjä, jotka eivät olleet kyenneet täyttämään tointaan liikemaailmassa ja olivat halunneet helpon työpaikan, niinkuin Petterikin. He ottivat lahjoja ja olivat valmiit antamaan lahjoja Petterille, jos tämä pettäisi Mr. Doobmania; Doobman taas oli valmis antamaan Petterille yhtä ja toista etua, jos Petteri toisi hänelle salaisia tietoja. Tällaisessa tilanteessa oli järkevän miehen helppo koota rahaa.