Petterin pelko alkoi näkyä. Mutta miksi ei hän saisi pelätä! Lakimies Andrews lupasi viedä hänet piiloon, jotta vastustajat eivät voisi laittaa häntä päiviltä. Petteri tulee olemaan erinomainen todistaja Gooberin puolustajille, ja he tulevat pitämään hänestä hyvän huolen. Mutta Petteri sai rohkeutensa takasin ja rupesi taas näyttelemään jaloa osaansa. Ei, häntä ei tarvitse suojella enempää kuin heitä muitakaan, eikä hän hyvinkään pahasti pelännyt.

Sadie Todd, pikakirjuri, palkitsi hänen sankaruutensa. Tytöillä oli pienessä kodissaan tilaa, ja jos Petteri haluaisi asua heidän luonaan jonkun aikaa, niin koettaisivat he tehdä hänelle olon mukavaksi. Ja halusihan Petteri. Myöhään illalla menivät vieraat. "Punikkien" eri ryhmät menivät omille teilleen nyrkit puristettuina ja kasvoilla ilme, josta näki, että he tulevat tekemään Petterin jutusta välineen, jolla kiihotetaan tyytymätön työväestö uusiin hurjiin mielenilmauksiin. Miehet puristivat Petterin kättä ystävällisesti, naiset katsoivat häneen sielukkailla silmillään ja lausuivat julki ihailunsa hänen sankaruudestaan, toivonsa — niin, varmuutensa — siitä, että hän tulee pysymään totuuden puolella loppuun saakka ja tutkittuaan heidän aatteitaan yhtyy "liikkeeseen." Petteri kuunteli ja katseli, ja yhtämittaa sanoi itsekseen: "Pöhlöparat!"

XIV.

American Cityn arvossa pidetyt sanomalehdet eivät luonnollisestikaan tuhlanneet palstojaan radikalien esittämiin uskomattomiin syytöksiin poliisivirkailijoista, että nämä muka kiduttavat todistajia. Mutta American Cityssä oli sosialistinen viikkolehti ja siinä oli pitkä kirjoitus Petterin seikkailuista etusivulla, ja myöskin Petterin kuva. Vielä oli kolme muuta työväenlehteä, joissa tämä kertomus oli, ja Gooberin puolustuskomitea painatti siitä lentolehden, jota lähetettiin tuhansin kappalein ympäri maata. Tämän lentolehden kirjoitti Donald Gordon, kveekari. Hän toi Petterille korjausliuskan siitä saadakseen kaikki yksityiskohdat oikein, ja Petteri luki sen suurella nautinnolla huomatessaan kuinka suuri sankari hän todella oli. Petteri ei ollut kertonut näille ihmisille aikaisempia vaiheitaan, ja jos Gooberin puolustuskomitea oli saanut niistä vihiä, olivat sen jäsenet niistä vaiti. Petteri hymyili miettiessään tätä. Ne olivat viekkaita, ne peijakkaat! Ne pelasivat korttinsa mainiosti — ja Petteri kunnioitti heitä siitä. Donald Gordonin kertomuksessa Petteri esiintyi köyhänä työmiehenä. Hän nauroi. Hän tunsi sanan "työmies", mutta kun hän puhui "työväestä", tapahtui se eri äänilajissa kuin nämä sosialistit.

Kun tämä kertomus oli ollut lehdissä, tuli kaikenlaisia ihmisiä tapaamaan Petteriä Todd sisarusten kotiin. Ja Petteri rupesi todenteolla hoitamaan tointaan, koettamaan saada selvää mahdollisimman paljon näistä kävijöistä, heidän nimistään ja toimistaan ja heidän suhteestaan radikaliseen liikkeeseen. Guffey oli kieltänyt häntä tekemästä muistiinpanoja, jotta ei olisi pelkoa kiinnijoutumisesta, mutta Petteri ei voinut pitää kaikkia saamiaan tietoja päässään, ja sen vuoksi hän meni huoneeseensa ja teki muistiinpanoja pienille paperilippusille, jotka hän sitten huolellisesti neuloi takkinsa liepeisiin, sangen salaperäisesti.

Kun ei ota huomioon näitä muistiinpanoja, oli Petterin salapoliisin toimi helppoa, sillä nämä ihmiset näyttivät olevan sangen halukkaita puhumaan siitä, mitä he toimivat. Ja väliin pelotti Petteriä sekin, että he olivat niin avomielisiä ja uhmaavia! He eivät ainoastaan puhuneet aatteistaan toisilleen ja hänelle, he pitivät julkisia puheita, kirjottelivat kirjasia ja lentolehtisiä — ja näitä he kutsuivat "kirjallisuudeksi." Petterillä ei ennen ollut aavistustakaan siitä, että heidän liikkeensä oli niin laaja ja voimakas. Hän oli toivonut keksivänsä salaliiton, ja ehkä pommijutun tai pari; mutta sen sijaan hän nähtävästi oli keksimäisillään tulivuoren!

Kuitenkin, kaikitenkin Petteri teki parhaansa. Hän pani muistiin noin puolensadan kaikkiin luokkiin kuuluvien henkilöiden nimet ja yhtä ja toista, minkä luuli olevan tärkeää. Ne olivat tavallisia työläisiä, miehiä ja naisia, juutalaisia räätäleitä, venäläisiä ja italialaisia sikarintekijöitä, Amerikassa syntyneitä konetyöläisiä ja kirjaltajia; vielä kuului niihin "salonki-punikkeja" — isoja, moitteettoman ja loistavan näköisiä naisia, jotka tulivat tuohon pieneen taloon isoissa, moitteettomissa ja loistavissa autoissa, ja jättivät virkapukuiset ajurinsa odottamaan ulos tuntikausiksi kuunnellessaan Petterin kertomuksia. Muuan hyväntahtoinen nainen, jolla oli hulmuava huntu ja hieno tuoksu, aprikoi että Petteri kai on rahantarpeessa ja pisti kahdenkymmenen dollarin setelin hänen käteensä. Petteri, ihastuneena ja myöskin hämillään, sai uuden vaikutelman tästä hommasta, jota kutsuttiin "liikkeeksi", ja hän päätti, että niin pian kuin Guffey ei häntä enää tarvitse, rupeaa hän "punikiksi" oikein todella.

Hän eli mukavuudessa Todd sisarten luona. Sadie meni työhönsä ennen kahdeksaa aamulla, joka oli ennen kuin Petteri nousi ylös; mutta Jenni pysyi kotona ja laittoi hänelle aamiaisen, avasi oven hänen vierailleen ja yleensä piti huolen hänen mukavuudestaan. Hän ei ollut terve; kahdesti viikossa kävi hän lääkärin luona, joka hoiteli hänen selkärankaansa, ja lopun ajasta oli hänen määrä levätä, mutta Petteri ei koskaan nähnyt hänen lepäävän. Hän aina oli työssä "liikkeen" hyväksi — kirjoitteli osotteita kiertokirjeisiin, kirjoitteli kirjeitä, kulki kauppaamassa kirjallisuutta tai keräsi kolehteja kokouksissa. Hänellä ei ollut rauhaa yöllä eikä päivällä, joka seikka kiusasi Petteriä, joka halasi rauhaa ylitse kaiken. Europassa oli miljonia miehiä armeijoissa tekemässä kaikkensa teurastaakseen toisensa. Tuo oli luonnollisesti kauheaa, mutta mitäpä se parani siitä, että sitä ajatteli? Sitä ei voitu lopettaa eikä se suinkaan ollut Petterin syy. Mutta tämä tyttöraukka oli erehtynyt luulemaan että tuo sota Europassa on hänen syynsä ja että oli hänen tehtävänsä saada se loppumaan. Kyyneleet tulivat hänen syviin, harmaisiin silmiinsä ja hänen leukansa vapisi tuskasta joka kerta kun hän puhui siitä; Ja Petteristä tuntui siltä ettei hän muusta puhukkaan. Jennillä näytti olevan ajatus että sota on lopetettava siten, että Europan työväestö saadaan nousemaan kapinaan. Ja hän luuli vielä että American Cityn työläisten on tehtävä kapina ensiksi, jotta europalaisille tulisi esimerkki, jota voivat seurata!

XV.

Ei Jenni salannut tätä tuumaansa lainkaan; hän usein pani punasen nauhan tukkaansa ja kiinnitti punasen merkin rintaansa ja meni kokouksiin myymään pieniä kirjasia, joissa olivat punaset kannet. Tietysti on Petterin velvollisuus antaa hänet ilmi raitiotietrustin salapoliisilaitoksen päämiehelle. Petteri oli pahoillaan tästä, ja häntä hävettikin; Jenni oli soma pikku tyttö, ja sieväkin ja voisi pitää hauskaa hänen kanssaan, jollei hän olisi niin kiintynyt asiaansa. Petteri katseli häntä, kun hän oli kumartuneena kirjoituskoneensa ääressä. Hänellä oli hienot, haileat hiukset, tasaiset valkoiset hampaat ja poskilla päilyili vieno puna, mennen ja tullen — niin, ei hän olisi pahannäköinen lainkaan jos hän vain suoristaisi itsensä ja hiukan "edistäisi kauneuttaan", niin kuin muut tytöt tekevät.