Missä tahansa oli ryhmä ihmisiä ja rahasto "hoidettavana", siellä tiesi Petteri olevan yllin kyllin salapuremista, skandaaleja, juoruja ja vakoilua — selvästikin mainio tilaisuus miehelle, joka osaa älyään käyttää. Voi kuulua ihmeelliseltä että Petteri ajatteli tällaisia juuri kun maa oli auvennut, ilma muuttunut hirmuiseksi jyrinäksi ja sokaisevaksi leimaukseksi, ja heittänyt hänet rakennuksen seinään ja pudottanut puoli veristä naisen ruumista hänen päälleen; mutta Petteri oli aikaisimmasta lapsuudestaan elänyt "järjellään" eikä millään muulla, ja sellainen oppii käyttämään älyään kaikkein sekasortoisimmassakin tilanteessa. Petterin harjotus oli ollut perinpohjainen; hän oli joskus miettinyt muiden muassa sitäkin, mitä hän tekisi, jos kaikesta huolimatta holirollarit sattuisivat olemaan oikeassa ja äkkiä Gabriel töräyttäisi torveensa ja Petterin tulisi seisoa kasvoista kasvoihin Jesuksen kanssa, jolla pukunaan olisi vain pitkä yöpaita.
III.
Petterin miettimisen katkaisi se, että laatikko vedettiin rakennuksen vierustalta. "Aha!" sanoi joku.
Petteri voihki, mutta ei avannut silmiään. Laatikko vedettiin etemmäs ja pari silmiä tirkisti laatikkoon: "Mitäs sinä piilottelet?"
"Mi-mi-täh?" änkötti Petteri heikosti.
"Loukkaantunutko?" uteli ääni.
"En tiedä", mutisi Petteri.
Laatikkoa kallistettiin, ja Petteri luisti kadulle. Petteri avasi silmänsä ja näki pari kolme poliisia kumarruksissa ympärillään; hän voihki taas.
"Mitenkäs sinne olet päässyt?" kysyi muuan poliiseista.
"Konttasin."