"Mutta miksi hän sitten valehtelisi?"
"En tiedä miksi; en tiedä mitään koko jutusta."
Ja tässä Petteri korjasi sadon siitä, että oli koko elämänsä ijän opetellut petkuttamaan. Vaikka hän oli tykkänään pelon ja epätoivon vallassa, niin hänen järkensä vaistomaisesti oli kovassa työssä ja etsi uusia metkuja. "Ehkä Angellilla oli tekeillä tekopeli teitä vastaan, mutta minä sattumalta pilasin sen — laukaisin ansan liian aikaiseen. Mutta olen puhunut teille totta." Ja jo Petterin hätä antoi hänelle voimia horjuttamaan Guffeyn varmuutta. Kun Petteri puhui ja selitti, selitti ja puhui, huomasi hän vähitellen, ettei Guffey ollutkaan niin varma asiastaan kuin hän sanoi.
"Näitkö sen matkalaukun?" kysyi hän.
"En, en nähnyt matkalaukkua!" vastasi Petteri. "En edes tiedä, oliko koko matkalaukkua olemassakaan. Tiedän vain, että kuulin Joe Angellin sanovan sanan, 'matkalaukku', ja myöskin 'dynamiitti'."
"Näitkö kenenkään kirjottavan mitään siellä?"
"En", sanoi Petteri. "Mutta näin Hendersonin istuvan pöydän ääressä ja selailevan joitakin papereita, jotka oli ottanut taskustaan, ja sitten näin hänen repivän palasiksi yhden ja heittävän sen paperikoriin." Petteri näki toisten vilkasevan toisiinsa, ja hän tiesi että hän on oikealla tolalla.
Hetki sen jälkeen tuli sattuma, joka auttoi häntä pelastumaan. Puhelin soi ja poliisipäällikkö vastasi ja nyökkäsi Guffeylle, joka meni puhumaan. "Kirja!" huudahti hän kiihkeisenä. "Mikä piirustus? Käskekää jonkun miehistä ottamaan auto ja tuomaan sen kirjan ja piirustuksen tänne poliisipäällikön virastoon niin pian kuin voi; hetkeäkään ei saa hukata, sillä voi olla suuri merkitys."
Ja sitten Guffey kääntyi toisiin. "Hän sanoi että olivat löytäneet sapoteesia käsittelevän kirjan kirjahyllyltä ja siinä oli jonkunlainen talon piirustus. Kirjassa on McCormickin nimi."
Tämä synnytti hälinää, ja Petterillä oli aikaa ajatella ennenkuin miehet taaskin kiinnittivät huomionsa häneen. Poliisipäällikkö nyt kyseli häneltä, ja sitten yleisen syyttäjän apulainen kyseli häneltä, mutta aina vain hän pysyi alkuperäisessä kertomuksessaan. "Jumalani!" huusi hän. "Luuletteko että olisin niin hullu, että suunnittelisin tällaisen tekopelin? Mistäs olisin saanut kaikki nuo esineet? Mistä olisin saanut dynamiitin?" — Petteri oli purasta kielensä, kun huomasi, millaisen erehdyksen hän oli tehnyt. Ei kukaan ollut sanonut sanaakaan siitä, että matkalaukussa oli dynamiittia! Mistä hän tiesi että siinä sitä oli? Hän koetti epätoivosta hurjana miettiä selitystä, miten hän siitä oli kuullut; mutta sattumalta ei kukaan miehistä huomannut hänen erehdystään. Kaikki heistä tiesivät että matkalaukussa oli dynamiittia; he tiesivät sen täydellisen varmasti, eikä kukaan heistä huomannut että Petteri siitä ei vielä tiennyt mitään. Niin lähelle perikatoa voi ihminen tulla ja kuitenkin pelastua!