Neulanen: Muija…
Maija: Jussi…
Neulanen: Aatami sanoi meitä rakastaviksi, Rakastammekohan me toisiamme?
Maija (Kiihkeästi syleillen suutaria): Rakastamme, rakastamme! Tämän kepposen perästä on minun rakkauteni kasvanut kaksinkertaiseksi!
Neulanen (Syleillen Maijaa): Ja minä en koskaan ole näin sinua rakastanut! Hei, Maija, nyt elämä alkaa elämältä tuntua! Katso! Tuolla hongiston helmassa seisoo tölli, minne me muutamme. Laaja näköala on sen akkunasta yli metsien ja laaksojen. Sen akkunan ääressä olen minä monta kenkäparia valmistanut. Niin, sinne muutamme. Minä teen kenkiä, sinä rukkia väännät ja jalallasi kehtoa heilutat, jossa pieni punaposkinen nukkuu…
Maija: Pieni punaposkinen poika!
Neulanen: Josta kasvaa suutari isänsä vertainen. — Aatami, minä olen onnellinen, minä!
Aatami: Sen uskon. Olisipa minullakin vielä se aika, kun Liisa vainaa vierelläni astui! Mutta kalmistossa nukkuu hän nyt.
Neulanen: Rauha hänelle! Mutta, Aatami, sinä tiedät, millaista on elämä naimisissa olevan miehen. Lausu se minulle!
Aatami: Millaistako hänen elämänsä? Käyntiä päivänpaisteisella kummuilla, kulkua ihanassa laaksossa, jossa koivut juuri ovat kukkaan puhjenneet, jossa lähteet lirisevät ja linnut laulavat ja tuulet soivat leppeinä leyhyen viileyttä. Sellaiseksi olen hänen elämänsä tuntenut. Se on alituista nautintoa, alituista onnea… ja suruja ja huolia ei hänen poluillaan ole.