Ja kun syön, yhä nälkäni kasvaa vain —
ja sun astias ei ole koskaan vajaa.
Oves luo, oves luota kuumeissain
käyn, hoippuen hornan ja taivaan rajaa.
Verijuotikas oon, jota liekki syö, olen sisältä suuri ja verinen haava. Tule kerran vieläkin, syntien yö — ja sitten on tuomion aamu saava!
AUTIO PELTO
Olen autio pelto. Ja autioks jään.
Lien tähkinyt toiveita, uskallusta.
Mut joka korren ja tähkäpään
söi niittymatojen liuta musta.
Olen autio pelto — ei: hautausmaa.
Luurangot nostavat turhaan kättään,
ne kuolivat kaikki syntymättään.
Olen täynnä huuhkajan ulvontaa.
DE PROFUNDIS
Viel' äsken uskoin: nyt on tieni avoin, ja vuoret odottavat huipuin sinisin — Sisyphos, veljeni, sun varjos tavoin taas suistuin rotkoihin.
Siis vietän elävältä peijaiseni,
ja, madot, atrialle olkaa kutsutut!
Te syökää, syökää, kunnes ydinteni
on mehu kuivunut!
— Mut sitten, aurinko, kun ylle pääni, tään rotkon ylle sytyt, silmäs näkee mun, niin huutaa lahonneiden luiden ääni: Täss' olen — poikas sun!