Ja katso … luona pianon se lapsi, mi kieliin koskee sormin hentoisin, hän — nään sen nyt — on oma sisareni, ja poika sohvall' itse olenkin. Ja hän, jok' aurinkoiseks lapsuutemme on hyväillyt, mun äitini hän on; myös talon, suojat lämpöiset mä tunnen, mä tunnen oman isän kartanon.
— Mut koira haukkuu… Hitto, uneksinhan! — On kotini Ei-missään, täällä ei! Mun pieni sisareni kuoli viluun, ja elon kurjuus äidin voimat vei. On isänikin kuollut — entä sitten! — Mä otan pussin, alan laputtaa ja kysyn joltain kiiltonappiselta, koditon raukka mistä majan saa.
SATAA
Ragnar Jändel.
Rakkahin, herää, tule ulos kuistiin!
Katras harmaita pilviä peittää taivaan.
Tuoksuvassa, himmeäss' yössä hiljaa
sade valuu.
Ojenna kätes, tunne: suloisesti
pilvet tihkuvat vilvaita pisaroita.
Tunne syvään, rakkahin, mullan kiitos
taivaan puoleen!
Kuivat lehdet vienosti kahisevat,
yrttien ruumiit paisuvat nautinnosta.
Kiitost' uhoo vainiot, jotka väikkyy
hämyn läpi.
Alkaa ehtynyt puro solinansa,
oikealla, pähkinäpensastossa
harmaiden pilvien alla laulaa harmaa
satakieli.
KUMMITTELIJAT
Dan Andersson.