Siivet pilven kylkihin arveluitta:
taipaleella saat tuta kaikki tunnot!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa suuntaa.
Kuullen maanituksia Paanin huilun
pilviteiltä jos kevätlehtoon suostut,
joutsenkaulaa kietonet lähteen luona
nauravan neidon —
mut et kauan malta: on kiire sulla.
Kun soi ukkosrumpu ja nuolet sinkoo,
lähdet jälleen: saa veres liekehtimään
taistelun vaisto.
Vastavoimat nyt syvin, huimin pyörtein
tielles kiertää. Saat tuta tuskan nielut,
päivänpaiste-tuokion pienet riemut,
tappion rauhan.
Siellä täällä näät monen miehen luita.
Niistä kaiken on lihan nakerrellut
ahnas paahde tai pedot. Käärme ryömii
silmästä jonkun.
Katsot ympärillesi: aavikoita.
Hiljaisuutta kuuntelet, yksinäinen.
Itses silloin näät sinä ensi kerran
silmästä silmään:
aavikoita sielläkin, hiljaisuutta;
askelista on veriläikät jääneet;
kaiken yllä on syvä iltarusko:
Kuoleman silmä.
Siivet pilven kylkihin arveluitta:
kohta saavut äitisi kämmenelle!
Ties on vaaksa, mutta se vaaksa kulkee
outoa maata.