»Rakas Alli — —»
Penttilä oli sinä päivänä merkillisellä tuulella. Tehtaassa hän vuoroin vihelteli niin että raikui, toisinaan taasen pysähtyili miettimään. Koko ajan hän kuitenkin oli sulaa päivänpaistetta.
Miehet olivat ihmeissään. Eilen kertoi työnjohtaja Kappel, että koe oli onnistunut, ja tänään kuitenkin pannaan kaikki tehty työ pois ja aletaan uutta. Sitäpaitsi kuuluu tällä työllä olevan kiire.
Penttilä oli tosiaankin järjestänyt uudet työt kaikille miehille. Tämä työ tuntui olevan selvempää kuin edellinen, sillä nyt oli valmiit piirustukset. Olihan paljon selvempää tehdä vain niitten mukaan kuin olla aina jännitettynä odottamassa uutta mittausta.
Äkkiä kuuli Penttilä takanaan keveitä, nopeita askeleita. Hänen rouvansa sieltä tulla naputteli. Mitä ihmettä nyt on tapahtunut?
»Tulin hakemaan sinua päivälliselle», selitti rouva aivan luonnollisena asiana.
Penttilä oli ensin hämmästynyt, mutta sitten hän ymmärsi, että paras lienee myöntyä. Jos hän olisi saanut olla vielä puoli tuntia enemmän, niin olisi moni mies päässyt pitemmälle, mutta naisen tahtoon on parempi taipua.
Herrasväki Penttilän saavuttua asuntonsa edustalle pysähtyi samalla toinenkin sähköauto, ja siitä astui kolme miestä. Penttilä ei kiinnittänyt heihin huomiotansa, sillä talo oli suuri ja sähköautoja liikkui kaupungissa jo aika taajaan.
Tuskin oli hän kuitenkin saanut takkiansa päältään, kun samaiset herrat soittivat ovikelloa ja astuivat sisään.
Penttilä johdatti heidät huoneeseensa. Esitellään: sir Bell, sir Doover ja sir Smith. Herrat olivat kaikki suoria kuin olisivat seipään nielleet, luisevia, sileäksi ajeltuja, kaitakasvoisia, pitkiä ja moitteettomasti puettuja.