Suunnitelmat laadittiin valmiiksi saksalaiseen malliin. Perustöitä ei juuri tarvinnut tehdä, maa kun oli kuivaa nummea. Koneitten hankkiminen oli suurin tehtävä. Kaikki ne tilattiin saksalaisista konepajoista.
Tiiliä, sementtiä ja rautaa tilattiin oikein tukkukaupalla. Kokeneetkin teollisuusmiehet ihmettelivät tulevan tehtaan ja tehdasalueen laajuutta.
Penttilällä oli yht'aikaa kaksi rautaa ahjossa. Hienoautopajaan laitettiin kiireesti pienoiskokoista Mausfeldtiä.
Kesken touhua oli esitelmätilaisuus Berliinin yliopistossa. Penttilä, puhuakseen varmasti asiaa, kirjoitti koko esitelmänsä. Hänestä se tuntui turhalta työltä, mutta teki sen silti.
Rouva oli paljon hermostuneempi kuin Penttilä itse. Hän kun oli lueskellut yliopistossa, tiesi, miten ankaria arvosteluja siellä voi saada, mutta Penttilä luuli, että ammattitiedemiehet ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin ja antavat pikkuseikassa hiukan erehtyäkin, kunhan loppu on oikea. Vaikka eihän erehtymisen vaaraa ollut, sillä käytännössä onnistuakseen täytyi teorian olla tarkasti oikea.
Esitelmäpäivä tuli. Penttilä oli puhelintehtaassa aamusta aikaisesta. Esitelmän piti alkaman kello 11 aamulla yliopiston eräässä luonnontieteellisessä salissa. Parempi olisi ollut jossakin laboratoriossa, mutta ne olivat pieniä — arveltiin tulevan runsaasti kuulijoita.
Arvelussa ei petyttykään. Aivan, luennoitsijan edessä, matalimmalla penkillä istui kymmenkunta vanhempaa herrasmiestä, toiset kuivia käppyröitä, toiset täysiä maailmanmiehiä, sekä pukineistaan että ulkonäöstään. Ylioppilaita y.m. uteliaita oli salin korkeat takapenkit aivan täynnä. Sanomalehtimiehille oli varattu pöytä puhujasta vasemmalle. Rouva Penttilä meni saliin edellä ja pujahti yleisön joukkoon. Hän itse oli tahtonut niin.
Penttilä oli aivan tyyni astuessaan korokkeelle. Jos hän olisi tiennyt, keitä läsnäolijain joukossa on, niin varmasti hän olisi hiukan hermostunut, mutta kun hän ei tuntenut ketään, niin hän heistä vähät välitti.
»Sähkö on ainetta», aloitti hän. Pitkässä todistusten sarjassa tuli hän samaan loppupäätelmään kuin mistä oli lähtenytkin. »Sähkövirta on tavallisen atoomiliikkeen sekasortoon saatettu muoto», oli toinen asia, jota Penttilä väitti. Ensimmäisen väitöksensä näytti hän toteen käytännöllisillä kokeilla. Hänellä oli lataamo, jolla hän latasi pienen »Suomi»-patentin eli pomman. Toinen väittämä oli teoreettinen eikä sitä oikeastaan voinut todistaa muulla kuin teorialla.
Kuulijat hämmästyttivät Penttilän. Silloin kun näytettiin kouraantuntuvia kokeita, niin peräpenkit olivat innostuneita ja seurasivat. Sitävastoin ensimmäisellä penkkirivillä istujat miltei torkkuivat. Mutta kun tultiin teorioihin, niin ensimmäinen penkki heräsi takimmaisten alussa kuunnellessa, sitten haukotellessa — ja lopulta siellä alettiin kuiskailla jokapäiväisiä asioita.