Berliiniin päästyään sai Penttilä oppineita vieraita. Prof. Koch saapui erään toisen professorin kanssa ilmoittamaan, että Berliinin yliopisto oli kutsunut Penttilän kunniatohtoriksi, sekä vähän sen jälkeen ilmoitettiin hallituksen antaneen hänelle professorin arvonimen. Ilmeisesti nämä kunnianosoitukset tulivat toisistaan riippumatta.

Mausfeldtin tehdas kehittyi saksalaisella täsmällisyydellä. Oli virkistävää nähdä, miten työnteko oli noussut suursodan jälkeisestä alennustilastaan. Työmiehet työskentelivät myöskin työn itsensä tähden eivätkä ainoastaan ajan tappamiseksi. Muurarit löivät tiiliä seinään niin nopeasti, että mieltä hiveli. Tosin heillä oli urakkapalkka, mutta silti ei sodan jälkeen ollut heiluttu sillä voimalla.

Oli laskettu heinäkuun loppuun saatavan tehdas osittain käyntiin. Suuria vaikeuksia oli, mutta suunnitelmasta pidettiin kiinni. Konepajat, joilta työkoneet olivat tilatut, tekivät työtä vuorokaudet ympäri. Kolmessa vuorossa valmistettiin samaa konetta. Työn jako tuotti vaikeuksia, sillä kukin mies olisi mieluummin tehnyt omia kappaleitaan eikä jatkanut toisen töitä.

Lontoosta tuli hyviä uutisia. Kuningas oli antanut luvan tuoda maahan ja käyttää langattomia puhelimia, »Suomalaisen keksijän Aapeli Penttilän mallia», niinkuin lupapaperissa seisoi.

Penttilä tarkasti yksityiskohtia myöten tehtaan rakennukset, jo paikalla olevat koneet, tekeilläolevien piirustukset — toisin sanoen koko suunnitelman. Tämä tarkastus oli ankara ja yksityiskohtainen. Hän aikoi matkustaa, ensinnä mennä lyhyelle käynnille Amerikkaan ja sieltä suoraan Suomeen. Rouva jäi Berliiniin, hän ei tahtonut asettua merikivulle alttiiksi.

Penttilä pyysi ins. Rantaa seuraansa. Hänellä oli omia suunnitelmia tämän kykenevän ja tarmokkaan miehen suhteen.

New Yorkissa oli Stillwell & Co Ltd:n ensimmäinen yhtiökokous. Tilivuosi käsitti 15 kuukautta. Penttilä ei mennyt kokoukseen valvomaan osake-etujaan, vaan saadakseen tietää, mitä Etelä-Amerikassa oikein tehdään ja paljonko siellä tulevat laitokset maksamaan. Tämä kaikki oli valmistelua Victoria-putouksia varten.

Yhtiökokous pidettiin konttorirakennuksessa, entisessä Penttilän huoneessa. Osanottajia oli viisi, mr Stillwell itse, mr Hoover, mr Foss, eräs Penttilälle ennen tuntematon mr Maurepas sekä Penttilä.

Mr Stillwell teki selvää yhtiön asemasta ja esitti tilinpäätöksen. Sen mukaan oli yhtiön asema kerrassaan loistava. Voitto-osuutta ehdotettiin jaettavaksi 5 % ja loppu voitto siirrettäväksi poistoksi yhtiön Etelä-Amerikassa olevasta koskirakennuksesta.

Penttilä kysäisi, mikä se sellainen koskirakennus on, joka niin paljon rahaa vie.