Ins. Hertz antoi lähettää tavarat omalla nimellään, mutta Penttilän asuntoon. Suomalaisesta tuntui moinen menettely hiukan omituiselta, mutta Hertz selitti, että joku sanomalehden reportteri olisi voinut kuulla Penttilän nimen, ja silloin he olisivat olleet pääsemättömissä. Tavarat luvattiin tuoda parin tunnin kuluttua.
Amerikkalainen ravintola-elämä hämmästytti europpalaista. Orkesteri soitti jossakin, mutta mitä — sitä oli mahdoton kuulla. Tosin ravintolan mittasuhteetkin olivat valtavat, mutta suurenmoinen oli myös meteli, jonka vieraat aiheuttivat. Mitä julkeimmin kirkuivat vieraat voittaakseen naapurin äänen tai saadakseen suunvuoroa. Tilaukset karjuttiin tarjoilijan korvaan pahemmin kuin korpraali ärjyy nahkapojalle, ja keskustelu pöytäkumppanien kanssa muistutti hukkuvan avunhuutoääntä. Silti voi keskustella aivan salaisista asioista, sillä kenelläkään ei ollut aikaa kuunnella toistaan. Jokainen nimittäin huusi samalla tavalla.
Parisen tuntia ajettiin pitkin katuja ainaisessa autojonossa ennen kotiinpalaamista.
Asunnossa odotti Penttilää kutsu Metropolitan-oopperaan herrasväki Stillwellin aitioon. Hertz ilmoitti, että tästä kutsusta moni amerikkalainen olisi maksanut miljoonan. Penttilä olisi mieluummin ollut menemättä.
Täsmälleen oopperan alkamisaikaan astui Penttilä Stillwellin aitioon. Se oli kirkkaasti valaistu, mutta tyhjä. Penttilä otti paikan aition peränurkasta.
Äkkiä syöksyi aitioon mies. Hän kysyi Penttilältä, kuka hän on ja mitä tekee täällä. Penttilä luuli, että mies on teatterin palveluskuntaa, ja näytti lippuaan. Mies ei hellittänyt, vaan tiukkasi yhäti Penttilän nimeä.
Varmaan sanomalehtimies! Ja se olikin oikeaan arvattu.
Sanomalehtimies laski: Outo mies Stillwellin aitiossa ei istu suotta, hänen täytyy olla joku kuuluisuus tai mies, joka tulee siksi. Sitäpaitsi Stillwellin konttorista on viime aikoina kerrottu yhtä ja toista salaperäistä, ja kaiken lisäksi rakennetaan New Yorkin valtioon, Alabaman kaupungista hiukan etelään, suurta tehdasta, jonka rakentamisessa ei säästetä rahaa, vaan aikaa, eikä julkisuudessa ole lainkaan tietoa, mitä noin suurisuuntaisessa tehtaassa aletaan valmistaa. Tiedetään vain, että Stillwell sitä rakennuttaa. Koetetaanpa saada selville, jos vieras tietää jotakin.
Penttilä puolestaan laski: Ensimmäinen amerikkalainen sanomalehtimies, jonka tapaan. Koetetaanpa, mitä hän kestää.
Tulos: Päästäkseen miehestä eroon itseään paljastamatta oli Penttilän pakko heittää reportteri aition ovesta ulos.