Sanomalehdistö melusi kovasti. Toiset kirjoittivat ylistäen keksintöä. Näistä oli huomattavin World, jotavastoin New York Press tuomitsi, ilmeisesti öljykuninkaan rahoilla, keksinnön suurimmaksi humpuukiksi, mitä pitkään aikaan on suurelle yleisölle syötetty. Vastustus ei kuitenkaan auttanut. Suuren yleisön mielenkiinto oli herännyt. Klo 10 oli myyty 1500 autoa ja uusia tilauksia saapui myyntipaikkoihin niin paljon kuin virkamiehet suinkin ennättivät vastaanottaa.

Vuorolaiva lähti Europpaan 15 p:n iltana. Järjestäessään matkatarpeitaan ja raha-asioitaan sekä mennessään laivalle käytti Penttilä umpinaista vaunua säästyäkseen yleisön huomiolta. Laivan lähtiessä satamasta näkyi vielä kauan valoilmoitustaulu, jossa vaihtelivat kaikilla maailman suurilla kielillä sanat: »Sähköauto, 'Suomi'-patentti on voittaja!» Ja suomeksikin! Se oli pienen, pohjoisen tasavaltamme tunnetuksi tekemistä.

Laivalla hankki Penttilä lukeakseen edellisen viikon sanomalehdet. Eihän hän ollut lukenut viimeisen 3 1/2 kuukauden aikana lainkaan sanomalehtiä. Vaikka olisi puhjennut uusi maailmansota, tuskin hän olisi siitä mitään tiennyt.

Mitä kummaa! Pörssilehdessä, Börs Telegraf, kerrottiin, että mr Stillwell on suurissa vaikeuksissa ja huhu kertoi pelättävän pahinta. Penttilä laski lehden pois. — Niinkö? Hän vilkaisi kuitenkin lehden päivämäärää. Se oli jouluk. 8 p. Jaa-ha. Nyt Penttilä ymmärsi rohkeuden, millä Stillwell oli tarttunut »Suomi»-patentin asiaan. Summat olivat niin suuret, että eräs Amerikan rikkaimmista miehistä alkoi horjua niitten johdosta. Jos ei keksintö olisikaan ollut sen arvoinen kuin oli, olisi romahdus ollut ehdoton ja loistava. Mutta nyt! Vaikka Stillwell & Co Ltd. ei saisi muuta voittoa kuin 1/2 centtiä jokaisesta myymästään kilowattituntisähkömäärästä, ja se oli Penttilän mielestä hyvin alhainen arvio, tekisi yhtiön vuosivoitto 127 1/2 miljoonaa dollaria, siis noin 25 % kiinnitetylle osakepääomalle.

Penttilä lähetti mr Stillwellille radiosähkösanoman, jossa hän kiitti kaikesta ystävällisyydestä ja toivotti menestystä sekä ilmoitti hautautuvansa Suomen hankiin, kuten miss Stillwell oli kerran häntä peloittanut.

Seuraavana aamuna tuli vastaussähkösanoma:

»Torjumme kiitoksenne. Esittely onnistunut. Varokaa öljyagenttia laivalla. Stillwell

Penttilä haukotteli, kaivoi matkalaukustaan laivayhtiöitten aikataulut ja alkoi laskea, ennättääkö hän jouluksi kotiin.


II OSA.