Koko talon väki istui pitkän pöydän ympärillä. Leipää, rieskaa, varikoista, kuivaa-, sian- ja lampaanlihaa, sylttyä, silliä, peruna- ja lanttulaatikkoa, livekalaa ja paistettua puuroa, siinä illallisruoat. Mutta sitä syötiin niin että nappia täytyi hellittää.
Vielä pöydässä istuttaessa haki muori virsikirjan ja alkoi virren. Sydämensä pohjasta veti jokainen; »Enkeli taivaan...» Mitkään uudet aatteet ja ristiriidat eivät olleet päässeet joulurauhaa rikkomaan.
»Lähteekös Aapeli kirkkoon?» kysyi renkipoika Riku aamulla klo 1/2 4, jolloin piti lähteä, jos mieli joulukirkkoon.
Todellakin! Aapeli lähti. Muori ja hän ottivat väliinsä vällyjen sisään 8-vuotiaan Pentti-pojan. Riku tuli heille kyytimieheksi. Muu talonväki sijoittui toisiin rekiin.
Oli kirkas kuutamo. Pakkanen oli hiukan illasta kiristynyt. Lunta oli paljon. Somasti juoksi hevosen varjo päämiehensä rinnalla. Hiljaisuus oli niin majesteetillinen, että ei tehnyt mieli sitä puhelulla häiritä.
Kirkko oli pakaten täynnä väkeä. Kynttilänkäry täytti ilman. Pappi, joka oli huono saarnamies ja näki harvoin sanankuulijoita ympärillään, käytti tilaisuutta hyväkseen: hän saarnasi hartaasti ja pitkään.
Penttilän edessä, seuraavassa penkissä, istui kaksi naista. He olivat tavallisia naisia eikä Penttilän huomio heihin erityisemmin kohdistunut. Äkkiä kallistui nuorempi naisista taaksepäin. Vanhempi hämmästyi sanomattomasti. »Alli pyörtyi!» kuiskasi hän kiihtyneenä.
Penttilä astui arvelematta yli penkin selustan, otti pyörtyneen naisen käsivarsilleen ja kantoi ulos. Keskikäytävällä seisoi väkeä. Vanhempi nainen, ilmeisesti pahoinvoivan äiti, koetti tehdä tietä.
Penttilä laski kantamuksensa kirkon portilla olevan lyhdyn viereen, koska nainen jo tuntui virkoavan. Raitis ilma teki hyvää. Ja sitten Penttilä saattoi naiset lähimpään leipurinpuotiin, kumarsi ja lähti.
Penttilältä meni kirkkotunnelma pilalle, mikäli saa joulutunnelmaa saarnasta, jossa lain ankara rangaistus on pääasiana. Tarkasteltuaan hetkisen kirkonkylän vanhoja ja muuttuneita rakennuksia meni hän tavalliseen kotikylänsä kirkkokortteeripaikkaan, »Ranholmin matamille», joka miesvainajansa, kiertokoulun opettajan Justus Strandholmin leskenä elätti itseään myymällä kahvia kirkkoväelle ja saaden runsaita tuomisia korvaukseksi pirttinsä lämmöstä.