Konttori ei ollut vielä auki, mutta hirsikasalla istuva otti kojeensa ja lähti opastamaan vierasta sinne.
Päästäkseen keskustelun alkuun Penttilä kysyi, miten paljon koskessa on voimaa. Tällöin he seisoivat pienellä kunnaalla, rantapenkereen korkeimmalla kohdalla.
»Tarkoitatteko käytössä olevaa kosken voimaa vaiko sitä, joka siitä voidaan saada?» kysähti paikkakuntalainen. »Sillä katsokaa nyt itse: jos tuo kallio puhkaistaan ja nykyinen uoma tukitaan, niin näette itse kosken lyhenevän puoleen nykyisestään, ja sitäpaitsi saadaan putous korkeammaksi. Sain juuri valmiiksi laskelmat. Kosken voima saadaan tällä parannuksella noin kaksinkertaiseksi.»
»Miksi sitä ei laiteta?» tiedusteli Penttilä.
Paikkakuntalainen hymähti. »Ensiksi se vaatii paljon rahaa ja toiseksi syntyisi siitä voimaa, jota paikkakunta ei tarvitse, koska nykyäänkin sähkövirtaa menee vain noin kolmannes saatavasta. Sehän Imatrankin voima-aseman rakentamisen lykkäsi, kun ei tietty, mitä tehdään saatavalla voimalla.»
»Ryhtykää rakentamaan koskea heti. Annan rahat ja ostan voiman», sanoi Penttilä. »Olen nimittäin Jäniskoski-yhtiön nykyinen omistaja.»
»Kalle Ranta, laitoksen nuorempi insinööri», esitteli hirsikasalla istunut, silmät renkaina ja posket hehkuen. Miehessä paloi jo täysi työn tuli. Hänen palava halunsa tuntui olevan jo päästä tuohon kallioon käsiksi. Penttilä valoi öljyä tuleen alkaessaan suunnitella työn nopeutta ja erilaisia vaikeuksia, jotka voivat työtä estää. Ranta oli asiastaan varma. Hänellä oli piirustukset ja suunnitelmat valmiina. Tänään hän laski lopullisesti, paljonko voimaa saadaan uudesta koskesta — ja kirous olikin aiheutunut siitä, kun hän ei luullut voivansa saada koskeen ketään innostumaan. Samalla kuitenkin oli hänen edessään seisonut mies, joka ratkaisi asian heti.
Ei tietty, mitä tehdään Imatran voimalla, jos rakennetaan voima-asema! Penttilä oli saanut kalvavan madon sydämeensä. Ei tiedetä, mitä voimalla tehdään. Voi kaikki taivaan vallat! Siinähän olisi voimaa, sitä, mikä hänellä on suunnitelmissaan a ja o.