»Aapeli! Onko se sinun tehtaasi näin suuri?» pääsi häneltä miltei tahtomattaan.
»En ole uskaltanut sijoittaa tänne kaikkia tehtaita, mitä tarvitsen. Asuntokysymys olisi ollut voittamaton ja rautatie ei olisi ennättänyt kuljettaa raaka-aineita tänne ja valmiita tuotteita pois.»
Lähdettiin tarkastamaan arkkitehdin löytämää rakennuspaikkaa.
Ensimmäinen Maaselässä valmistettu vaunu lähti ensimmäiselle matkalleen. Sähkövaunu lähti voittomatkalleen valloittamaan vanhaa mannerta. Amerikka oli jo sen valtakuntaa. Työnjohtajia, insinöörejä ja miehiä kerääntyi katsomaan uuden koneen lähtöä. Matka oli vain neljä kilometriä, joten yksi pomma riittäisi voimaksi, mutta varmuuden vuoksi otettiin toinenkin.
Penttilä asettui ohjaajan paikalle ja toiset istuutuivat perään. Vaunu oli jokseenkin tavallisen polttomoottori-auton näköinen. Ohjaajan edessä oli vain tilaa matkatavaroille ja varavoimalle, koneet kun ottivat aivan pienen tilan.
Penttilä yhdisti virran moottoriin ja vaunu lähti liikkeelle äänettömästi ja tasaisesti. Ero poltto- ja sähkömoottorin välillä oli melkoinen. Sähkömoottori ei tarvinnut mitään välivaihtoja eikä yhdistäjiä. Jos haluttiin ajaa hiljaa, niin oli annettava moottorin käydä hiljaa päästämällä siihen vain vähän virtaa. Jos taasen haluttiin lisätä vauhtia tai oli ylämäki, niin oli päästettävä virtaa lisää — ja sillä hyvä. Koko koneiston hoito oli yhdistetty ohjausrattaaseen.
Tie oli hyvin huonoa, jopa loppu-taival kokonaan tietöntä. Takana istujat ehdottivat, että käveltäisiin viimeiset parisataa metriä, mutta Penttilä halusi koetella koneensa kuntoisuutta ja ajoi yli kivien ja juurien verraten korkealle kummulle, jossa arkkitehdin valitsema rakennuspaikka oli.
Se oli todella kaunis paikka. Vieressä oli ihana metsäjärvi. Katselijat seisoivat hiekkakummulla järven pohjoispäässä. Kaunis, valkoinen hiekka muodosti muut rannat, paitsi läntisessä päässä oli korkea kallio, joka antoi jylhän leiman koko sille osalle järveä. Järvi oli noin 3 km pitkä ja 1 1/2 leveä, muodostaen pari pitempää lahtea, ja lähellä pohjoispäätä oli pieni mäntyä kasvava saari.
Rannoilla kasvoi sekametsää, alavammilla paikoilla koivua, leppää ja raitaa, ylävämmillä kuusta, mäntyä ja katajaa.
Osa rantaa kuului Maaselän kartanoon, mutta suurimman osan omisti Kuoppalan suuri talonpoikaistalo.