Väkisinkin isännän ajatukset näinpäin kiertelivät, kun hän ajatteli tyttärensä tulevaa kohtaloa. Olihan viime aikoina ruvettu Penttilästä sanomalehdissäkin hyvinpäin puhumaan. Syytettiin vain keinottelijaksi, joka vain kokoaa rahoja. Tosin jokin insinööri Mikkola oli julkaissut kirjoituksen ja verrannut Penttilää maailman suurimpiin keksijäneroihin, väittäen suurmiehen kävelevän keskuudessamme, mutta eihän sitä tiedä.
Vieraita oli kutsuttu. Molempain sukujen ja naapurien odotettiin tulevan. Penttilä olisi tahtonut vain pienet perhekutsut, mutta morsiamen isä huomautti, että »se on Rantamäen tytär kun vihitään». Se ei ollut mitenkään pröystäilyä, vaan kuului vierasvaraisuuden lakeihin, että Rantamäen tyttären häissä tulee suvun kokoontua, ei niin paljon sulhasen ja morsiamen tähden, vaan jotta vanhat sukulaiset tapaavat toisensa. Jos häitä ei olisi pidetty, olisi se ollut loukkaus monelle etäiselle sukulaiselle, kielto tavata vanhoja ystäviä.
Häät täytyi pitää.
Penttilä lähetti 30 autoa asemalle viemään vieraita Rantamäkeen. Hänen sukunsa, asuen laajan pitäjän toisella laidalla, tuli miltei kokonaan junalla. Itse hän halusi mennä sukulaistensa kanssa, koska sellainen on tapa häissä. Sitäpaitsi on tapa, että sulhanen menee morsiamen taloon yksin ajaen, jotta morsiamella on tilaa palatessa. Niinpä Penttiläkin ajoi yksin Maaselän ensimmäisessä autossa. Etumaisessa autossa oli, kun he asemalta ajoivat Rantamäkeen, paitsi ohjaajaa Penttilän vanhin veli Antti, puhemiehen virkaa tehden, sekä kaksi viulunsoittajaa. Näitten perässä ajoi Penttilä yksin. Sitten tulivat läheisemmät sukulaiset, sulhasen äiti, sisar ja muu hääväki.
Jokaisen kylän kohdalla soittivat pelimannit jonkin reippaan marssin tai kiperän polkan.
Häätaloon saavuttua soittivat sulhasen soittajat surullisen poloneesin. Puhemies ei enää mennyt kysymään, saako tulla taloon, kuten ennen oli tapana, mutta sulhasen väki ei noussut ajopeleistä ennenkuin morsiamenpuolen soittajat olivat vastanneet soittoon.
Pian kajahtikin neljän viulun ja klarinetin virittämä »tulomarssi» kuistilta.
Portaitten alapäässä olivat vastassa morsiamen isä ja »kenkkäri». Kenkkäri oli joku läheinen sukulaisnuorukainen, joka valittiin ja kutsuttiin ikäänkuin isännän avuksi häihin. Hänen oli huolehdittava, että ruokaa ja juomaa oli saatavana ja ettei kukaan tarjoilussa tullut unohdetuksi.
Morsiamen isä johdatti sisään sulhasen äidin. Kenkkäri huolehti muista vieraista. Ennen oli tapana, että kuistilla tarjottiin vieraille heti ryyppy viinaa ja suolakalaa. Mutta kieltolain astuttua voimaan tämä »tuliaisryypyn» tarjoaminen oli jätetty pois.
Vieraitten ennätettyä riisua päällysvaatteensa tarjottiin kahvit. Sulhanen istuskeli tupakkakamarissa muitten miesten kanssa. Morsiamen sai hän nähdä vasta vihille mentäessä.