»Poikani! En minä jaksa ymmärtää sinun ihastustasi tuohon hämäläiseen talonpojan poikaan», huokasi äiti. »Ajattelepa kaikkia niitä työttömien lapsia ja vaimoja ja itseäsikin. Jos lakko kestää koko talven, niin voi sitä kurjuutta!»
»Ei, äiti hyvä. Ei mitään kurjuutta. Lähtiessään Penttilä jätti rahoja tililleen palkkojen maksuun. Hän sanoi, että työnjohtajat eivät ole lakkoa aiheuttaneet, he saakoot palkan. 'Yksinkertaiset työmiehet ovat johdetut harhaan, sitä on nähty ennenkin — ajatelkaa vuotta 1918, syy ei ole heidän, he saakoot palkkansa. Viimeisen listan mukaan maksakoon kassanhoitaja joka toinen torstai palkat, niinkuin lakkoa ei olisikaan. Minun mieheni eivät ole minulle lakosta ilmoittaneet, enkä minä siitä mitään tiedäkään', sanoi hän. Huomautettuamme suurista menoista sanoi hän, että ihmisten onni ja tyytyväisyys on suuremman arvoinen. Nälkäisestä lapsesta tulee huono ihminen. Niin, mamma rakas, ovat asiat.»
»Vai niin», hymähti vanha kapteeni.
Vahlbergin perheessä sattunut keskustelu oli pienoiskoossa suuren yleisön keskustelu.
Jos kaksi tuli yhteen, niin keskusteltiin lakosta ja lopulta päädyttiin Penttilään. Odotettiin, mitä hän tekisi. Suurin lakkolaisten lukumäärä oli juuri hänen tehtaillaan tai sai elatuksensa niistä.
Sanomalehdissä pohdittiin ankarasti lakon syitä. Porvarilliset lehdet tuomitsivat lakon. Kommunistit pitivät sitä inhimillisyyden ilmaisuna, sorretun kansan avunhuutona. Hämmästyksellä nähtiin Sosialidemokraatin kanta. Siellä tunnettu nimimerkki W. kielsi lakolta oikeutuksen.
Penttilän menettelyä yleensä tuomittiin. Mainittiin raukkamaiseksi menettelyksi sitä, että hän lähtee pakoon silloin, kun taistelu on käynnissä, ja jättää 15000 työmiestä edes yrittämättä sovittaa, unohtaa heidän vaimonsa ja lapsensa vaille elämän välttämättömintä. Se on hävytöntä. — Suuri yleisö ei tiennyt, mitä Penttilä oli tehnyt tai minkälaisen valtuuden hän oli jättänyt apulaisilleen.