Suljin puhelimen.
Jonkun ajan kuluttua soitti appiukkoni. Sama juttu.
Luin kirjaani enkä enää mennyt vastaamaan puhelimen soidessa. Se soi lakkaamatta. Lopulta se vaikeni.
Päästyäni kolmannen luvun loppuun soi ovikello. Anoppini palvelustyttö.
— Rouva käski sanoa, että sen kirjan loppu…
— Menkää tiehenne! — Paiskasin oven kiinni.
Tunnin kuluttua tuli sähkösanoma. Aavistin, että se oli Liisalta. Kuten olikin. Tietysti romaanin lopusta.
Romaanin loppu poissa.
Liisa.
Katsahdin kirjani loppuun. Siitä puuttui parikymmentä sivua. Sivut, joilla koko kertomuksen arvoitus olisi selvitetty! Heitin kirjan ikkunasta pihalle ja riensin urhoollista, itsepäistä Liisaani noutamaan.