— No, katsohan!
Ja Askola näki:
Myytävänä
Huvila vastapäätä Kekolan asemaa. — A. Askola.
— Vie sun tuhannen tuhatta…! Tule sisään, kyllä tästä asiasta parin totilasin ääressä vielä selvä tulee. Vie sun…!
Illalla makuulle mennessään pysähtyi Askola vanhan kirjakaappinsa eteen, taputti sitä kämmenellään ja puheli:
— Kuules, kaappi, sallimuksen käsi sinun myyntisi tällä erää ehkäisi, ja koska sinä olet kelvannut isälleni ja kelpaat minulle, niin pois se minusta, että sinut hylkäisin, koska et kelpaa muille ihmisille. Vasta kun minä käännän elävitten maailmalle leveän selkäni, taidat sinäkin saada kääntää maailmalle leveän selkäsi. Mutta siihen asti pysymme yhdessä. Terve, kaappi!
Eteisen ovi.
Rouva Jakari: (ei nuku). Herra Jakari: (nukkuu). Rouva Jakari: Kustaa! Herra Jakari: (kuorsaa). Rouva Jakari: Kustaa, nukutko sinä? Herra Jakari: Nukun. Tietysti minä nukun!
Nyt on yö.