Mutta Yrjänäinen oli pitänyt oman päänsä. »Joko nyt uskot?» kirkui emäntä uudestaan. »Nyt olisivat elot puituina ja jyvät aitassa eivätkä tuolla ulkona mätänemässä — niin olisivat, jos olisit tehnyt niinkuin käskin ja niinkuin Ylipään Vilhemi, Mattila ja moni muu on tehnyt. Mutta nyt? Ja kuinka halvaksi tämän homman nyt luulet tulevan — kun kehuit, että tulee niin halvaksi, kun riihimiehiä ei tarvitse passata, — kuinka halvaksi? Kokonainen lehmä on nyt syöty ja kilottain on kulunut kahvia ja sokeria — ja siellä ovat vieläkin pitkin riihipihaa… Joko nyt uskot?»
»Jo», vastasi isäntä, mutta muuta hän ei puhunut.
Ja samana päivänä ahdettiin Yrjänäisellä riihi, vanhan viisaan tavan
mukaan. Riihimieheksi oli emäntä noutanut Ullan-Einon ja Varpumäen
Mantan ja käynyt Herralalle sanomassa, että toimittaa Ison-Mustan pois.
Yrjänäinen itse ei puhunut mitään, antoi emännän toimittaa.
Koko seuraavan viikon satoi, ja Iso-Musta kökötti Yrjänäisen riihen edessä. Ja aika ja syksy kului.
Taas turvautui Jooseppi Horsluntin apuun ja käski sähköttämään.
»Mitäpä sinne sähköttää, eiväthän ne vastanneet siihen toiseenkaan sähkösanomaan», sanoi Horslunti.'»Eivät hekään ilmaa saa kuivaksi eikähän nyt muuta syytä ole.»
Mutta Jooseppi pyysi sähköttämään ja selitti, että täten tuli puinti paljon kalliimmaksi kuin ennen riihessä. Yrjänäiselläkin oli kulunut melkein koko lehmä j.n.e.
Jo Horslunti viimein suostui ja sähkötti.
»Sataa aina! Yrjänäiseltä syöty lehmä ja isäntä karkoitettu! Musta seisoo! Riihimiehet iloitsevat! Mitä tehdään?
Horslunti.»