"Olkaa hiljempaa siellä oven suussa!" huusi joku sitten etempää.
Mutta äskeinen rohkea jätkä vastasi:
"Täällä saapi puhua yksi niinkuin toinenkin."
Ja väittely ja tingan halu tarttui vähitellen kaikkiin, ja vähän ajan päästä oli koko kansakoulusali yhtenä ainoana äänimerenä, jossa myrsky vimmatusti myllersi ja mellasteli. Mutta oli yksi, joka ei mitään virkkanut, vaan itsekseen naureskeli toisten huutoja, haukkumisia huvikseen kuunteli. Hän oli tuon Taavettila-vainajan köykkyselkäinen poika, Jooseppi.
Viisaasti vilkkuivat hänen pienet harmaat silmänsä, kun hän seurasi valkearintaisen suntion ja pitkäsäärisen Tolos-Sakarin tuimaa tinkaa, vilkkuivat silmät ja suu hymysi…
Mutta Ollilan Issolla ja Eeli-Mikkolan Vantella oli tullut tosi, ja vihassa vaahtosivat ja pauhasivat molemmat, koska "nokolla lämminneitä" järkensä puolesta tiedettiin molempain olevan…
"Lyö!… Koskepa…! Satuppa kädelläsi!" huusi Vante.
"Nykäseppä sinä ensin… nykäseppä vähä… sinä maarotta ja paulakengän paikkaaja", kiljui Ollilan Isso vastaan.
"Sillä lailla, pojat! Iskekääpä yhteen!" kehoitteli se äskeinen jätkä,
Tolos-Sakarin puolustaja.
"Asettukaa hiidessä!" kuului joku vanhempi mies huutavan jostakin nurkasta.