"Osuuskunta tietysti kustantaa maidon ja kerman kuljetuksen, mutta se tulee tietenkin kuluksi", kokee konsulentti selittää. Mutta hänkin alkaa jo tuskaantua, ja kuinka lie, että hän kesken kaikkea muistaa:
"Pois puolustamaan kotimaatamme, pois…"
— Äsh — suuttuu hän omille ajatuksilleen, ja kun Hannulan Ville yhä seisoo niinkuin jotakin odottaen, alkaa hän taas selittää:
"Sitä paitsi tämmöiset kysymykset, kuten maidon ja kerman kuljetus kermomisasemilta, ovat osuuskunnan kesken sovittavat ja autettavat niin, että saadaan mahdollisimman halvalla."
Ville, joka on hiukan kuuro, luulee sen nyt kysyvän häneltä, että mihinkä isännällä on niin kiire, ja sanoo:
"Meinasin tässä välissä pistäydä karvarissa."
Toisia naurattaa, joku hohottaa täyttä kurkkua, ja muutamat menevät ulos, eivätkä enää tule takaisin.
"Karvarissa pitää minunkin käydä", arvelee taas joku ja poistuu hänkin.
Mutta nyt nousee seisomaan Mallikylän isäntä, Maaherran Heikiksi sanottu. Hän on tähän asti pitänyt suunsa kiinni, kuunnellut toisten tinkoja, nyt on hänenkin vuoronsa puhua.
Hän selittää, että jos ei höyrymeijeriä perusteta, kerrassaan kelvollista ja ajanmukaista, jollainen on ollut alunpitäin tarkoitus, niin hän ei puutu eikä sekaannu koko hommaan — hän tahtoo pois. Hän ei tahdo vastustaa myöskään hevoskierrolla varustettua osuusmeijeriä, mutta siihen soppaan ei pistä lusikkaansa hän. Ja lopuksi tahtoo hän ilmoittaa, että koska hänet myös on valittu hallituksen jäseneksi, — niin hän nyt täten eroaa hallituksesta.