Juho Koivistossa oli todella suuri ulkonainenkin muutos tapahtunut. Hän pukeusi nyt huolellisemmin, ajoi partansa joka viikko ja näytti iloisemmalta kuin ennen. Koko kylä koetti saada selville hänen morsiamensa nimeä, mutta kukaan ei onnistunut. Se kuitenkin saatiin tietää, että Juhon kotipitäjäläisiä hän ei ollut.
Talven tullen, ensi kelillä, pistäysi taas Kurikka, naapurikylän opettaja, Juhoa tervehtimään. Hän ei ollut koko syyslukukaudella käynyt Juhon luona. Vaikka he olivat hyviä ystäviä, kinastelivat he melkein aina yhteen tultuaan, mutta sopivat taas pois vanhat vihat…
Merkillistä kyllä ei Kurikka ottanut ollenkaan puheeksi Juhon kihloissa oloa eikä sanallakaan kysynyt koko asiasta mitään. Juhoa hyvin kummastutti se, kun Kurikka aina ennen oli ollut niin tavattoman utelias…
"Pian on joulu käsissä", sanoi Juho.
"Aivan tuossa paikassa. Aiotko matkustaa kotipuoleesi?" kysäisi nyt vihdoin Kurikka.
"Kyllä… ja taidan palata naineena miehenä", ilmoitteli Juho, ja hetken kuluttua hän lisäsi:
"Kun et nyt tällä kerralla ole ollut ensinkään utelias, niin kiitokseksi ja palkinnoksi siitä saat tietää morsiameni nimen…"
"Oletpa sinä nyt jalomielinen tällä kertaa", kiitti Kurikka. "No, saisipa kuulla?"
"Hanna Henkonen…"
Kurikka säpsähti nimen kuultuaan, mutta tyyntyi pian.