"… ja saan mainita, että voin hyvin. Ja sano sinä siellä kaikille, että ei ole tässä maassa jauhojen puutetta eikä kuule koskaan kenenkään toiseltaan kysyvän, paljonko jauhot maksavat, sillä niitä on täällä kaikilla eikä täällä leipä lopu. Ja lapsille laita jouluksi nisua ja rahaa lähetän lisää. Ei tarvitse enää tiedustella kaikilta kulkijoilta, paljonko jauhot maksavat, niitä saapi vaikka suurkiitoksella…"
Karoliinan mielestä oli kirje aivan erinomainen. Niin selvästi ei kukaan ollut osannut kuvata Amerikan hyvyyttä kuin Aapo. Eivät puhuneet sanaakaan muut jauhojen hinnasta, vaan osasipa Aapo. Viisas mies se on sentään aina ollutkin! — sanoi Karoliina postifröökynälle.
Ja niin liikutettu oli Karoliina kirjeestään, että kaikille vastaantulijoillekin siitä kertoi, ja joka osasi kirjoitusta lukea, niin antoi lukea…
Iso-Joonaskin, kaupunkiin mennessään, kävi varta vasten Aapon kirjettä lukemassa, kun oli kuullut siitä puhuttavan.
— Jopahan meni semmonen mies sinnekin, joka osasi oikeasta asiasta kerrankaan kirjoittaa, — ihmetteli hän.
Mitähän sinä ensi kirjeessäsi vaimollesi kirjoittaisit, ystäväni?
FRANS TUIRAN JOULUKERTOMUS
Hän oli nyt kunnan esimies, Frans Tuira. Itse hän piti sitä erinomaisena asiana ja olikin ylpistynyt näinä viime aikoina aivan kouraantuntuvasti. Ja vaikka häntä eivät muut pitäneet erinomaisen kyvykkäänä miehenä, uskoi hän kuitenkin itse nero olevansa…
Hänen suurin kunniahimonsa oli kuitenkin päästä tunnetuksi ulompanakin kotonurkkia ja paljon hän ponnisteli ja yritteli, tämä Frans Tuira.
Yleisistä asioista oli hän koettanut sanomalehtiinkin kirjoitella, mutta kumma kyllä hänen kyhäyksiään ei toimitus hyväksynyt, ja jos lehteen joku painettiinkin, oli se muuteltu ja oikoiltu, lauseet laitettu ja kokonaisia kappaleita jätetty pois.